Joskus saa itsensä kiinni miettimästä, että joku ihminen on hankala tai haastava. Yleensä syyt ovat moninaiset ja vaihtelevat, ja ehkä se enemmän juontaa juurensa sellaisiin pieniin henkilökemiallisiin juttuihin. Joidenkin ihmisten kanssa synkkaa, homma toimii kuin ajatus, ennakoidaan toisen sanat ja kokemukset jo ennen kuin mitään on tarvinnut lausua.
Toisten kanssa homma ei toimi edes väkipakolla. Ei onnistuta aistimaan toisen intentioita tai tarpeita vaikka puristetaan otsasuonet lommollaan. En ole psykologi, joten minulta puuttuu keinoja erotella tuota tunnetilaa, jossa huomaan jostakin ihmisestä, että yhteinen sävel ei vain kaikesta hyvästä tahdosta riippumattakaan löydy millään. Pomo joskus sanoi, että nämä asiat ovat hyvin hienojakoisia. Ongelma esimerkiksi asiakkaan kohtaamisessa saattaa juontaa johonkin näennäisen mitättömään kokemuksen osatekijään; joku ihminen esimerkiksi intuitiivisesti assosioituu johonkin tiettyyn itselle ennalta tuttuun epämiellyttävään henkilöön, vaikkei sitä itse edes tunnista. Ja tämä saattaa tapahtua kummalla puolella tahansa.
Kanssakäyminen joidenkin ihmisten kanssa syö aivan tuhottomasti energiaa. Puolen tunnin keskustelun jälkeen on olo kuin painisi puskutraktorin kanssa. En pidä itseäni kovin konstikkaana ihmisenä, mutta ihan varmasti on olemassa ihmisiä, jotka kokevat minun kanssani asioimisen ja keskustelun todella raskaaksi ja hankalaksi. Yhteinen sävel ei vain löydy. Jokainen viesti tuntuu vielä ymmärrettävän väärin jos se vain suinkin on mahdollista.
Suurin osa ihmisistä on tietysti jossakin siinä lähimaastossa. Tullaan toimeen, mutta viestintään pitää silti kiinnittää huomiota, että säilytään yhteisymmärryksessä tai vähintään että tulee ymmärretyksi.
Itse ajattelen, että noihin väärinymmärryksiin ja vuorovaikutuksen raskauteen vaikuttaa hyvin vahvasti se mistä lähtönäkökulmasta toisen toimintaa tulkitsee. Tähän perustuu se, että assosioituminen johonkin tuttuun henkilön synnyttää lokeroimisen jo ennen kuin asiaa ehtii edes tiedostaa. Tätä taitoa voi tietysti kehittää ja saada asiaan etäisyyttä, ymmärtää että kysymys on kahdesta eri ihmisestä, vaikka ulosannissa tai olemuksessa onkin jotain samaa.
Hienojakoisempaa on se miten ihmisestä tietyssä sosiaalisessa ympäristössä kasvanut sosiaaliselta koodiltaan painottamaan niin erilaisia asioita, että hänen kanssaan tuntuu olevan mahdotonta tulla toimeen. Nämä voivat olla hyvin vaikeasti havaittavia eroja esimerkiksi:
1. huumorintajussa; sarkastista ja pisteliästä vs. kilttiä ja vilpitöntä
2. suoruuden tai avoimuuden asteessa, mitä on soveliasta tuoda esiin
3. siinä kuinka herkästi lähdetään konfrontoimaan toista ihmistä eli kuinka kärkkäitä ollaan tuomaan oma mielipide esille
4. omassa puolustautumisalttiudessa yleensä ottaen
Minulla on salsatreeneissä muuan nainen, jonka kanssa tunnumme olevan täysin eri planeetoilta. Minä ilmeisesti ärsytän häntä kaikella tekemiselläni ja tekemättömyydelläni. Hän puolestaan ärsyttää minua ylenkatsovalla, piittaamattomalla asenteellaan ja tavallaan nakella niskojaan aina mahdollisuuden tullen. En usko enkä toisaalta mitenkään erityisesti edes toivo tilanteen juuri helpottuvan. Ihmettelen vain mistä tällainen sosiaalinen avuttomuus ammentaa kun muu porukka tuntuu tulevan hänen kanssaan suhteellisen kohtalaisesti toimeen. Paritanssissa kun partneri vaihtuu tiuhaan, ei ole aikaa eikä mahdollisuutta nirsoilla tai välttää kohtaamista.
Minulle hankalat ihmiset ovat minulle hankalia, syystä tai toisesta. Jostakusta ei vain tunnu saavan otetta. Joku on kärkäs, rempseä ja tykkää viljellä piikittelevää huumoria. Hänessä itsessään ei välttämättä ollenkaan edes ole sitä vilpitöntä, rauhallista, hillittyä ja osin sovinnaista konventionaalisuutta, joka itsessäni monesti korostuu. Sosiaaliset kooditkin vaihtelevat. Joku ihminen ei ole koskaan tullut osalliseksi toisen ihmisen hienovaraisesta kunnioittamisesta ja herkkyydestä lähteä liikkeelle hiljaa tyhjältä pöydältä. Jos on ikänsä paininut tilasta se huomaavaisuus ja tilan antaminen on ehkä ollut jopa negatiivinen tai välteltävä piirre. Sairasta mutta totta. Ei voi ymmärtää.
Hiirenkorvat kallon sivuilla
6 hours ago
No comments:
Post a Comment