Wannabe vassari vaahtoaa

Tutkin arvoja, mutta tutkimuksestani en ala täällä puhua, koska sitten tulisin vahingossa plagioineeksi omaa tekstiäni työhöni ja kun tämä on nimetön blogi, niin sitä tuskin katsottaisiin hyvällä, että tutkielmani teksti löytyy googlettamalla. Kirjoitan tänne kuitenkin omasta suhtautumisestani arvoihin. Se kertoo minusta aika paljon.

Tiedän, että minun olisi oikein toteuttaa niitä arvoja, jotka ovat totta ja vievät elämää tällä raihnaisella pikku pallolla oikeaan suuntaan. Olen kutienkin tähän asti valinnut mieluummin pinnallisia helppoja arvoja, jotka pitävät minut kyllä käynnissä, mutta täyttävät elämäni sellaisella pinnallisella paskalla, joka on melko yhdentekevää. Minua hävettää kun ihmiset sanovat, että olen heidän tuntemistaan ihmisistä kaikkein aatteellisin ja syvällisin ihminen, joka seuraa periaatteitaan; minä en todellisuudessa seuraa sitä minkä tiedän olevan oikein, ja tämä rassaa minua todella paljon.
Onko minulla oikeus sanoa, että olen oikeassa? Tekeekö se minusta huonon ja suvaitsemattoman ihmisen, joka ei ymmärrä muiden ihmisten maailmankatsomuksia? Olen kokenut, että jos todella otan kantaa ja sanon, että tiedän mikä on paras valinta, niin ihmiset leimaavat minut moralistiksi ja marginaaliin kuuluvaksi huuhaa toisinajattelijaksi, jolle ei ole oikeutta elää osana tätä systeemiä. En minä halua marginalisoitua. Olen elänyt lievästi syrjäytyvää elämää koko elämäni, koska olen aina ollut hieman poikkeava. Minä haluan olla sosiaalinen, tuntea ihmisiä ja olla heidän lähellään.


Miksei enemmistö tässä maailmassa arvosta niitä asioita, joita minä pidän olennaisena, vaikka ne ovat juuri niitä oikeita arvoja, joilla tästä maailmasta voitaisiin tehdä parempi paikka. Minä haluaisin itse toteuttaa noita arvoja, joka päiväisessä elämässäni, mutta kieltäydyn siitä, koska en halua joutua ulkopuoliseksi aliarvostetuksi hylkiöksi. Haluan olla osa sosiaalista elämää ja haluan saada tunnustusta ja yhteisön kunnioitusta. Haluaisin, että tilanne olisi se, että kollektiivi ihmismassa tekisi päätöksen ja marssisi ulos sanoen, että nyt riittää. Ja he tiedostaen valitsisivat sen minkä he sisällään tietävät olevan oikein.

Miten voi elää tasapainossa muiden ihmisten valintojen kanssa ja samalla toteuttaa sitä, minkä sisällään tietää olevan oikein? Minua rassaa se, että tämä yhteiskunta ei arvosta sitä jos joku toimii oikein. Sille ei panna mitään arvoa. Sellaista ihmistä ei tulla koskaan näkemään Hesarin verotieto-osiossa paistattelemassa suuren menestyksensä hedelmillä. Siellä paistattelevat ihan muut tyypit.

Haluaisin pitää luennon aiheesta: Valitako oikein vai niin, että saa kavereita? Luennolla käsiteltäisiin juuri tätä tematiikkaa, kuinka moni meistä on valmis tekemään niin kuin oikein on, jos tiedämme samalla sulkevamme omia oviamme tältä yhteiskunnalta. Tämä yhteiskunta promoaa tietynkaltaista toimintaa ja tuosta mallista kieltäytyminen ja toisen tien valitseminen on kivinen taival. Aatteen tie. Minä kyllä pohjattomasti kunnioitan niitä ihmisiä, jotka lähtevät sille tielle uhraamatta ajatustakaan epäonnistumiselle. Heidät leimataan sopeutumattomiksi vastarannankiiskeiksi, jotka eivät suostu keskittymään siihen mikä on yleisesti sosiaalisen elämän keskiössä vaan kiinnittävät huomionsa epäkohtiin ja rakentavat omaa kuvaansa siitä mikä on olennaista ja minkä kuuluisi olla keskiössä.

Mutta miksi näitä rohkeita marginaaliin asettuvia yksilöitä ovat aina juuri ne friikit, joilla ei ole mitään uskottavuutta? Miksei korkeasti koulutettuja älykkäitä ja tehokkaita pukumiehiä kiinnosta se mikä on oikein? Miksi he eivät uskalla ottaa sitä askelta ja puhua, että todellisuudessa asiat ovat aivan päin helvettiä ja perustuvat sellaiselle kuvalle maailmasta, joka on ontto ja vailla kestävää merkitystä. Kyllä hekin sen tietävät, mutta he suojelevat jotain, keskittyvät epäolennaiseen ja haluavat pitää silmänsä kiinni, miksi.

Tämä ei minulle mene jakeluun, vaikka kuinka sitä pohdin ja yritän ymmärtää. Älykkäät ja sivistyneet ihmiset, jotka valitsevat onton paskan sen sijasta, että pyrkisivät toteuttamaan sitä mallia, jonka sisällään tietävät oikeaksi ja antoisammaksi. Se on tyytymistä ja raukkamainen valinta sillä perusteella, että he eivät halua tehdä elämästään vaikeaa. Vaikka yksilöllä on oikeus valita omaan elämäänsä panostaminen ja tietynlainen itseensäpanostamisen hedonismi, niin toisaalta ihmisellä on myös velvollisuus tehdä niin kuin on oikein, ja siitä syntyvä hyvän olon tunne on paljon syvempi kuin nuo yllämainitut itseensä syventymisen mielihyvän kokemukset.

Mikseivät ihmiset ota sitä askelta? Miksi ihmiset tyytyvät sellaiseen banaaliin paskaan ja tarpovat elämänsä loppuun asti toteuttaen sitä mikä ei ole koskaan tuntunut oikealta tai hyvältä. Meille on kasvanut valtava kasa väritöntä ihmismassaa, joka toteuttaa omaa vieraantumistaan omista vaikutus- ja valinnanmahdollisuuksistaan. Osa heistä ei välttämättä edes tiedä kieltäytyvänsä siitä paremmasta mahdollisuudesta, mutta tämän osuuden en usko olevan kovin suuri. Ihmiset ovat sen verran älykkäitä, että he yleensä ottaen osaavat laskea yhteen kaksi plus kaksi.

Ihmiskunnan historian aikana meillä on ensimäistä kertaa materiaalinen mahdollisuus toteuttaa sitä korkeampaa mahdollisuutta. Ihmiset ovat kuitenkin tottuneet siihen onttoon tuottamismalliin ja hyödykkeistä tappelemiseen, että he eivät osaa lopettaa. Lapsi on terve kun se leikkii, sairas kun se ei osaa lopettaa; ihminen on terve kun se on ahkera ja ansaitsee, sairas kun se ei osaa tajuta saaneensa tarpeeksi ja että on aika siirtyä eteenpäin. On aika ottaa seuraava askel ja tehdä niin kuin oikein on.

On turhaa ja säälittävää pillittää täällä blogissa sitä kuinka en itse uskalla ottaa sitä askelta ennen kuin saan muita ihmisiä puolelleni, enkä joudu asettumaan marginaaliin tai leimautumaan hipiksi vain siksi, että haluan tehdä niin kuin oikein on. Olen sydämeltäni pelkuri, koska en pysty toteuttamaan omia sanojani ja omaa ideaaliani käytännössä. Tässä kohtaa punnitaan se ketkä ovat todellisia rohkeita persoonia, jotka uskaltavat ottaa sen askeleen ja sanoa, että ihmisarvoinen ei tarkoittanut tätä. He tekevät tietoisen valinnan, joka ei koskaan edes ollut heille mikään valinta. Heidän silmissään ei koskaan edes ollut mahdollisuutta piiloutua jonkin onton mukavuusajatuksen taakse. Oikein tekeminen on ollut heille aina ainoa vaihtoehto. Tällä hetkellä nuo käytännön idealistit ovat kuitenkin sellaista porukkaa, joka on tottunut elämään marginaalissa koko elämänsä. Ja siellä on myös sitä porukkaa, joka on siellä erottautumisen ilosta, ja siitä porukasta en pidä. Minusta on säälittävää erottautumisen tavoittelua vastustaa kaikkea vain vastustamisen ilosta.

Enemmistö totesi, että on parempi toteuttaa tylsää ja turvallista Main stream elämäntapaa, kuin leimautua ja marginalisoitua ja samalla sulkea itseltään tiettyjä ovia. Minä pelkään, että jos en kohta tee asialle jotain, minulle käy samoin.

Mitä minulla on menetettävää? Rikas sosiaalinen elämä? Uskottavuus systeemin uskollisena palvelijana? Onttojen ihmismassojen kunnioitus ja bimbo-blondien hyväksyntä?

Minun pitäisi perustaa oma puolue:

Elämänlaadun puolue – vähemmän on enemmän.
Myyttejä, joista muut eivät uskalla puhua.

Voisin sitten käyttää tuota puoluetta lähtöalustana sille, että muiden olisi helpompaa irrottautua oravanpyörästä ja kiinnittyä johonkin, mikä edustaisi heidän omaa kokemustaan. Tämä kuulostaa sosiaaliselta itsemurhalta, mutta pakko se olisi tehdä, koska vasta sen jälkeen voisin saada rauhan, että olen tehnyt voitavani ja jos ihmiset eivät vielä silloinkaan herää näkemään omia mahdollisuuksiaan, niin sitten se on heidän oma ongelmansa.