Tuesday, July 05, 2016

Marieholm IF remppa jatkuu

Sitten viimeisen remonttipostauksen on vierähtänyt tovi.

Viimeksi työn alla oli vanhan kontaktiliiman irrotus kyljistä. Ja se oli kyllä totuudenmukaisesti kaikkein ärsyttävintä hommaa, mitä olen koskaan tehnyt. Psyykkisestikin melko rasittavaa, koska kaikessa suojavarustuksessa edettiin neliösentti kerrallaan käsillä hieroen. Kolmet kumihanskat sain hangattua puhki ja samalla koitin karhunkieltä, erilaisia harjoja, sikliä, hiekkapaperia, mutta homma eteni parhaiten ihan käsin. 

Se homma tuli sitten kuitenkin ajan kanssa valmiiksi ja lopputulos oli itseä tyydyttävä. Sen jälkeen vuorossa oli tiivistettävien kansihelojen irroitus. Sieltä lähti irti keulakaide, kaidetolpat ruffin takaseinään asti, genuan jaluskiskot, ikkunat sekä katon tartuntakahvat.

Hävityksen kauhistus
 Näin päästiin käsiksi myös ruffin katon vaurioon, joka oli paapuurin puolen katolla tartuntakahvan keskikohdalla. Katto oli noin kämmenen kokoiselta alueelta iskun voimasta painunut sisään, tartunkaide oli vääntynyt ja myös sisäkatossa näkyi alue, joka oli tullut puoli senttiä sisään. Kyseessä oli ollut siis ihan kunnon tärsky, koska vauriot olivat tätä luokkaa.  

Painunut kohta hiottiin huonosta paikkauksesta, irtotavarasta ja siistittiin paklausta varten. Täyttö tehtiin lasikuitupakkelilla, koska epoksin päälle ei topcoat ota kiinni. Sisäpuolelta murtunut katon kohta "liimattiin" epoksitäytteellä ja "tunkattiin" sopivalla pattingilla korotuspuristukseen. Sisäpuolelta katto ei kuitenkaan näyttänyt siltä, että sinne olisi päässyt vettä vaurioittamaan rakennetta.


Lasikuitupaklattu ja hiottu
Kun ulkopuolen täyttö oli tehty, pinta hiottiin ja päälle vedettiin mallin mukaan sävytettyä topcoatia. Sitä Helsingissä tarjoaa Decoväri Aleksiskivenkadulla. Vein sinne yhden avotilan luukuista malliksi ja tekivät kilon valmista topcoatia, jolla sitten kaikki paikkaukset hoidettiin. Aikaansaatu sävy oli oikein onnistunut vaikka koko kansi on alkuperäisestä luonnollisesti haalistunut.
Genuan kisko ennen sikaflexin lisäämistä ja kiinnitystä


Näiden hommien lomassa tehtiin myös helojen läpivientien kosteussulku epoksilla. Genuan kiskoihin oli hankittava uudet pultit ja myös kaidetolppien kiinnityspulteista osa uusittiin hapettumisen takia. Genuan kiskojen pulteista kolme oli myös katkenneita, joten uusiminen tuli todella tarpeeseen.Tiivistys tehtiin sikaflexillä, vaikka jotkut suosittelevat hommaan erityisesti butyyliteippiä.

Sisällä päästiin sitten maalaus ja liimaushommiin. Alunperin IF:ssä sisäpuolen verhoilua on ollut myös jalkatilan kyljissä, mutta itse ajattelin vain maalata laidat uudella valkoisella topcoatilalla ja jättää ne sellaisena näkyviin. Siten päädyttiin vetämään kaikki verhoilematon pinta luonnonvalkoisella topcoatilla. Kaikki maalaukset eivät onnistuneet täydellisesti vaan pitkästä maalausajasta johtuen osan satsien kovettajat eivät jakaantuneet tasaisesti. Siinä kannattaa olla tarkkana, meillä hyväksi osoittautui maalikaupan mitta-astiat sekä kovettajalle lääkemittaruisku. Näin tarkka prosenttimäärä saatiin aina oikein ja seosta opittiin sekoittamaan myös maalauksen lomassa säännöllisesti, jolloin kovettaja jakaantuu tasaisesti kaikkialle.
Liimattua sisäseinän katetta

Sisäseinien uuden katteen liimaukseen sain avuksi kaverin, joka oli tehnyt samanlaisen projektin omalle veneelleen. Siitä oli korvaamaton apu, koska tällaiseen projektiin ryhtyessä homman vieraus on suurin vihollinen. Se muodostaa tehtävästä härkäsen, joka helpottuu heti kun pääsee kokeneessa seurassa hommassa käyntiin. Uusi matto oli ohuempaa kuin vanha, mutta pinnaltaan miellyttävää ja helppoa käsitellä. Itse liimaus on kuitenkin keskittymistä vaativaa, ja kannattaa kuivaharjoitella. Me saimme kaksi suurinta ja vaikeinta vuotaa seinään ilman suurempia hukkapaloja, mutta hermoja repivää touhua tuo liimaaminen kyllä on. Käytimme reilusti liiman ohenninta, joka auttoi merkittävästi levitystä ja sai myös lopputuloksesta tasaisen. Vielä on kuitenkin kuusi palaa liimaamatta. Katsotaan miten kesä tästä etenee.

Tässä vaiheessa projektia halusin korottaa keulapiikin punkkien tasoa kymmenellä sentillä, koska silloin niiden leveys kasvaa ja alapuolen lokeroiden tilavuus kasvaa samalla. Olen jo katsonut Cipax-yrityksen kautta sopivaa vesitankkia jonka ajattelin sijoittaa keulapunkan alle. Se vaatii kuitenkin jonkin verran korkeutta. Irrotin siis rälläkällä vanhan laminaatin palaset, joihin punkan vaneriset pohjat oli aemmin niitattu.

Sisäpohjan topcoat vedetty, edessä juuri laminoidut punkkien alatuet.
Uudet tuet tein puusta, laudasta sahasin sopivaan profiiliin kyljen muotoa vastaamaan ja laminoin katkokuitumatolla kiinni kylkeen. Homma onnistui hyvin ja tuet maalattiin vielä topcoatilla yli. Punkkien paino ei kuitenkaan lepää yksin näiden sivutukien varassa vaan myös lokeroiden pystylaipioiden ja sisäänpäin kaartuvien kylkien päällä, kun vanerit sahataan muotoonsa. Tukien uusimisen myötä koko keulaosan vaneriosat menivät kuitenkin myös uusiksi, koska pystytuet jäävät kymmenen senttiä liian mataliksi ja päällilevyt liian kapeiksi, kun leveyttä tulee lisää. Uutta tiikkivaneria saa kuitenkin muutamasta paikasta. Laajin valikoima lienee tuolla Lahdessa sijaitsevassa Träimportissa, joka myy eripaksuista venekäyttöön tarkoitettua tiikkivaneria.

Helat kiinnitettiin takaisin ennen maton liimausta. Aiemmassa postauksessa kerroin alavantin kiinnityshelan uusimisesta ja sellaiset hankittiin. Mitään vastaavaa kunnollista ja kestävää helaa ei kuitenkaan löytynyt valmiina vaan teetin ne mittojen mukaan Espoon erikoishitsauksessa Kirkkonummella happoteräslevystä. Laatu oli hyvää ja mitat täsmäsivät annettuihin. Myös ne pultattiin ja tiivistettiin muiden kaidehelojen ja kiskojen kanssa kanteen kiinni. 

Ikkunat olivat jonkinasteinen murheenkryyni, kun halusin uusia kaikki mahdolliset tiivisteet, jotka olivat kaikki sen reilu 40-vuotta vanhoja. Vastaavaa kumitiivistettä ei kuitenkaan löytynyt Etrasta eikä muistakaan pk-seudun kumiliikkeistä. Olin jo laittamassa sinne solukumisia vastineita väliin kunnes otin sitten yhteyttä Tanskaan Erteciin, joka tekee vielä myös uusia ikkunoita IF-veneisiin. Heiltä sain vinkin, että HR-parts tuottaa kuitenkin edelleen samoja tiivisteitä metritavarana, joten sain tilattua uudet tiivisteet. 

Niiden pätkiminen oli taas hermoja raastavaa, koska tiivisteen täytyy olla juuri oikean mittainen, että päät saa liimattua tasaisesti toisiinsa. Joku kokenut ikkunantiivistäjä olisi varmasti nauranut partaansa sähläystäni seuratessaan. No tulevaisuuden projekteissa tiivisteen katkominen menee kuitenkin jo helpommin. Liimasin kontaktiliimalla sopivat palaset karmeihin kiinni, mutta tiivisteen ja laidan väliin en laittanut mitään liimaa, vaikka aiemmat oli selvästi liimattu kiinni myös veneen seinään. En usko, että se oli kuitenkaan ollut niinkään tiiveyden takia kuin asennusta helpottamaan. 

Kävin sitten ruuvaamaan karmeja, mutta koska olin yksin matkassa, jouduin hieman taiteilemaan. HR-partsin sisätiiviste on 3 milliä paksumpaa kuin vanha ja koska minulta puuttuivat apukädet painamaan karmia ulkopuolelta, jouduin käyttämään väliaikaisia pidempiä ruuveja karmin "vetämiseen" lähemmäksi, minkä jälkeen sain varsinaiset ruuvit paikoilleen. Lopputulos oli yllättävän hyvä, ja nyt odottelen vain kunnon sadetta tai kunnon tuulta, että päästään katsomaan miten ne pitävät vettä, kun sitä tulee ämpärikaupalla ja kunnon paineella. Ikkunan kuuluu olla tiivis, vaikka sen päälle heitettäisiin puoli kuutiota kerralla. Sellaisia olosuhteet avomerellä välillä voivat olla.

Veneen sisäpilssi oli myös tarkoitus tiivistää ennen vesillelaskua ja se maalattin kahteen kertaan Hempelin Light primerillä. Alunperin olin ajatellut tehdä maalauksen halvemmalla Teknoksen vastaavalla pohjamaalilla Inerta 5:lla, mutta K-rauta vitkasteli niin paljon tilauksen hoitamisessa, että ostin Motonetistä Hempeliä. Vielä viimeisessä maalauksessa onnistuin kaatamaan maalipurkin veneen pilssiin, mutta vaikka tietysti ärräpäät tärisivät, kun makasin polvet ruvella huonossa asennossa kauhomassa liikaa maalia pilssistä purkkiin, se oli toisaalta paras paikka jonne purkki saattoi kaatua. Kun kaikki ylimääräinen saatiin kerättyä ja levitettyä, sitä oli taatusti joka paikassa ja vielä hyvin peittävä kerros.

Vene vielä ilman vahaa ja ikkunoita.
Ulkopuolelta vene vahattiin Autoglymin vahoilla mutta pohjaan ei tänä vuonna koskettu, koska vastaisuudessa olisi mukava tehdä kunnon pohjanputsaus, johon ei tänä keväänä ollut ajanpuutteen takia resursseja lähteä. Vastaisuudessa kylkien kiillon palauttamisessa olisi myös mukava kokeilla myllyttää niitä hankaustahnalla ja kunnon tehokkaalla kiillotuskoneella. Katsotaan jos siihen päästäisiin ensi keväänä.

Vene laskettiin veteen ja nyt se odottaa siirtoa Helsinkiin kotisatamaan. Ulkoa vene näyttää ihan oikealta IF-veneeltä, mutta sisukset puuttuvat täysin. :) Tänä kesänä ehdin ehkä ruuvata joitakin vaneriosia paikoilleen, mutta uusien osien muotoon sahaaminen ja ruuvaaminen jäävät vielä ensi talvehtimisen ajalle. Tänä kesänä purjehditaan kevyellä päiväpurrella.





Kelluva vene, tyhjä mieli.
Tällaista projektia harkitsevalle voin sanoa, että kannattaa ruveta, mutta ajankäytön vuoksi kannattaa vene saada mahdollisimman lähelle, jotta pendlaamiseen käytettävän ajan voi käyttää itse projektiin. Meillä matka veneelle kesti tänä keväänä tunnin suuntaansa ja tämä oli projektin suurin rajoittava tekijä.

Jatkoa kuitenkin seuraa...

Sunday, April 17, 2016

IF-veneen remontin alku

Lupailin yksityskohtaisempaa kuvausta tuosta IF-veneen remontista, joka on työn alla.

Alla näkyvissä kuvissa näkyy tuo kunto, jossa vene kun se ostettiin. Puuosat olivat kohtalaisen hyvässä kunnossa eikä veneestä löytynyt mistään puolelta mitään homeeseen viittaavaa. Sisäkyljissä olevat vinyylimatot olivat kuitenkin melko tummuneet ja kulahtaneet, samoin kuin lattiassa oleva alkuperäinen muovimatto.

Ensin vene tyhjennettiin kaikesta irtilähtevästä tavarasta. Purjeet, patjat ja kaikki irtaimisto tuotiin pesua ja tuulettamista varten kotiin. Kerrostalokolmion ullakkohäkki on kovassa käytössä.

Tyhjentämisen jälkeen alkoi sisustuksen purku. Tiikkivanerit on IF-veneissä liitetty toisiinsa näkyviin jäänein ruuviliitoksin, mikä on hieman viimeistelemätön tapa rakentaa veneen sisustus. Purkamisessa se on kuitenkin siunaus, niin helposti eri palat lähtivät irti ja ne oli helppoa kuljettaa veneestä pois omaa huoltoaan odottamaan.
Kannella vene näytti myös kohtalaisen hyväkuntoiselta. Vasemmassa kansirakenteen kulmassa oli kuitenkin selkeä paikallinen vaurio, josta aikaisempi omistaja kertoi, että siihen oli kaatunut talvitelakoinnin aikana puu. Joku oli yrittänyt paikata vauriota Bilteman gelcoat massalla, mutta työ oli jäänyt vaillinaiseksi ja vesi oli päässyt lasikuidun sisään. Tämä tuli esiin myöhemmin katon sisäpuolella.

Kansi ennen remonttia, ruffin vaurio oikealla ikkunoiden kohdalla.
Vaurio on kuitenkin hyvin paikallinen ja korjattavissa. Keulakaiteen kiinnityksessä oli selkeää välystä ja sen kiinnikkeet olivat sisäkaton verhoilun alla piilossa; niihin ei oltu luultavasti koskettu 40 vuoteen. Samaten alkuperäiset tartuntakahvat kajuutan katolla olivat selkeästi vaihtamisen tarpeessa.


Maston jalka vaikutti hyvältä ja täysin ehjältä. Näissä pienemmissä lasikuituveneissä, joissa masto ei mene kannen läpi veneen pohjaan kiinni vaan seisoo veneen katolla, rakenne voi vaurioitua lähinnä vääränlaisesta käytöstä. Mastoa tukevat sivuilta vanttivajerit ja eteen ja taaksepäin harusvaijerit, jotka ovat kaikki kannessa kiinni. Mikäli ne kiristää liian tiukalle, se synnyttää maston jalkaa luonnottoman paineen, joka pienessä mittakaavassa voi synnyttää halkeamia kannen pintaan tai vakavammassa tapauksessa murtaa palkin, joka tukee mastoa sen alla vaakasuunnassa. IF veneessä maston kohdalla on myös runkoon kiinni lasikuitumatolla laminoitu vanerinen päälaipio (kuvissa valkoinen), joka toimii rungon kiinteänä jäykisteenä ja tukee sekä mastoa että vanttien kiinnityskohtia.

Vanttien rustilevy päälaipion takana styyrpuurin kannen alla
Vantit IF-veneessä ovat ainoastaan kannessa kiinni, mikä ei ole kaikkein kestävin vaihtoehto. Siksi IF-luokkasääntöihin on 90-luvulla lisätty lisäys, että veneen sisälle saa rakentaa ylimääräisen tukirakenteen juuri rustien (vanttivajerien kiinnityskohdat) kohdalle jäykistämään runkoa. Kovassa kisassa isoilla purjeilla runko on näistä kohdista kovalla rasituksella ja saattaa vanhemmissa veneissä jopa painua kyljistä sisäänpäin lommolle. Tässä meidän ostamassamme veneessä kyljet ovat kuitenkin kauniilla muodolla, johtuisiko osin siitä, että veneellä ei ole ilmeisesti juurikaa kisattu, miikä näkyy kannen helojen sijoittelusta sekä siitä, että veneessä ei ole esimerkiksi ollenkaan spinaakkeri (pallopurje) -varustusta.

IF:n vanttien rustit on kuitenkin tuettu kanteen kunnollisilla vastakappaleilla, jotka jakavat rasitusta suuremmalle alueelle. Saa myös nähdä tuleeko jossain välissä tulevina vuosina tarvetta tai intoa tehdä tuo lisätuentaprojekti. Siinä laminoidaan jäykistettyä sekä kannen suuntaisesti että laipiomaisesti kohtisuoraan veneen sisäkylkeä vasten. Tästä linkistä löytyvät IF:n luokkapiirustukset, joiden viimeisellä sivulla on myös piirustus tuosta hyväksytystä lisäjäykisteestä. 

Samaten Ruotsin IF-yhdistyksen sivuilta löytyy suositus, että alavantin rustirauta uusittaisiin uudenmalliseen helaan, joka suuntaa alavanttiin tulevaa rasitusta paremmin kuin alkuperäinen. Harvat IF-veneiden mastojen kaatumiset/katkeamiset ovat kuulemma johtuneet juuri tämän helan pettämisestä/vääntymisestä tai jopa irti repeytymisestä. Tämän uusimistyön haluan tehdä ensi tilassa.


Vinyylimaton irrotus, altapaljastuneet genuan jaluskiskon ruostevanat
Kun vanerinen sisustus oli ruuvattu irti, pääsi veneessä helposti käsiksi alkuperäisiin vinyylimattoihin, jotka oli liimattu veneen kylkiin, kansirakenteen seiniin ja lattiaan kontaktiliimalla. 40 vuotta vanha kontaktiliima oli vielä paikoin hyvin kiinni mutta osin se lähti iloisesti repimällä. Onneksi itse materiaali ei ollut hapertunut vaan tuli kokonaisena repimällä irti. Katossa vinyylimatto oli liimattu ohuille vanerilevyille, jotka oli sitten ruuvattu kattoon kiinni. Tämä on rakenteena inhimillinen, koska myös maton vaihtamisen pystyy tekemään muualla kuin veneessä ja sen jälkeen palauttamaan palaset paikoilleen. Se myös helpottaa sisäkaton alla olevien sähköjohtojen huoltamista ja käsiksi pääsyä.

Maton alta paljastuivat kaikki kannen läpiviennit, joista osa oli vahvistettu kunnon vastakappalein, mutta esimerkiksi keulakannen pääknaapia, johon esimerkiksi hinaustilanteessa kohdistuu mittavaa rasitusta, ei oltu tuettu kannen alla mitenkään. Myöskään heiluvaa keulakaidetta ei ollut tuettu alunperin kunnolla ja kiinnikkeet näyttivät siltä, ettei niihin oltu koskettu veneen valmistumisen jälkeen.


Veneen pisimmät genuan jaluskiskot ovat kannella partaan varvaslistassa kiinni ja ne eivät ole ilmeisesti olleet enää viimeisinä vuosina täysin vesitiiviit, koska sisäkyljessä maton alta paljastui selkeät ruostevanat, jotka ovat syntyneet kun jaluskiskon ruuvien välistä on pääsyt merivettä sisään. Tämäkin kiinnike on nyt hyvä uusia kun ruuveihin pääsee käsiksi ja aukot voi tiivistää uusien ruuvaamisen yhteydessä.

Sisämaton irrottamisen yhteydessä oli pakko irrottaa myös alkuperäiset alumiiniset ikkunan pokat. Ne nayttivät hieman nuhjaantuneilta mutta täysin ehjiltä. Alkuperäiset tiivisteet ovat kuitenkin nähneet jo paljon jo uusien tiivisteiden hankkiminen on tässä vaiheessa vielä arvoitus. En ole myöskään tutkinut voiko alumiinisen raamin ja lasikuidun saumaa tiivistää ihan vain sikaflex-massalla, joka pursotettaisiin ikkunan ja seinän väliin. Tämä jää vielä nähtäväksi. 

Kaikissa näissä remontin vaiheissa google on ollut kovassa käytössä. Itselleni valtavaksi avuksi, ohjeeksi, lohduksi ja toivoksi ovat olleet nuo Ruotsin IF-liiton sivut, mistä veneen rakenteen erityisluonne on selkiytynyt oikein hyvin. Samaten on tullut tutuksi venetsialaisen (?) miehen ylläpitämä aivan mahtava blogi, jota hän kirjoittanut rungoltaan täysin vastaavan Marieholm 26 veneen entisöinti- ja kunnostusurakasta. Hän pitää blogia sekä italiaksi että englanniksi ja on myös listannut sivuilleen paljon videoita esimerkiksi tuon jaluskiskon vaihtamisurakasta. Aivan mahtavan hienoa, että hän on jaksanut nähdä vaivaa ja hänen kokemuksistaan ja kuvauksistaan on tälle minun projektilleni valtavan suuri apu. Toki täytyy sanoa, että tällaista omistautumista osoittava on todellinen Marieholm veneiden intoilija ja omistautuja.


IF veneen pilssi painokölin takapuolella istumalaatikon alla.
IF-veneen rakenteesta sen verran, että Ruotsissa on erityisesti 1970 ja 1980 luvuilla rakennettu paljon lasikuituveneitä, joissa on sisäänlaminoitu köli. IF vene on tästä esimerkki, muita esimerkkejä ovat esimerkiksi Vindö-veneet ja Hallberg Rassy. Rakenne on huoltovapaa kunhan siitä pitää huolta. Pulteilla kiinnitetyssä "erillisessä" kölissä on omat haasteensa mutta rungon sisään laminoitu köli on tarkka siitä ettei painolastin ja rungon väliin pääse mitään kautta vettä. Lasikuitu imee vettä mikäli sille ei tehdä kunnollista vesieristystä. Gelcoat pinta, joka lasikuituveneissä näkyy ulospäin, ei ole täysin vesitiivis, joten vedenpinnan alapuolella käytetään vesieristyksenä epoksimaalia. Samaten vesieristys on tärkeää tehdä myös rungon sisäpuolella, koska tämän rakenteen veneissä on luonnostaan hyvin syvä, vettä keräävä pilssi, jossa on monia hyviä puolia mutta myös se piirre, että pilssissä seisoon aina pieni määrä vettä jota kerääntyy esimerkiksi kondensaation seurauksena. Seisoessaan veneen sisällä, vesi aikaa myöten löytää rakenteen pienetkin huokoset ja halkeamat, joiden kautta se painovoimankin vaikutuksesta jatkaa matkaansa kölin rakenteeseen.

IF:ssä veneen sisäpuolen pohja on jätetty alunperin topcoat-pinnalle (= gelcoat + parafiini), joka on maalattu suoraan laminoidun lasikuidun päälle. Se ei ole sataprosenttinen vesieristys, mutta sen päälle on helppoa maalata kaksikomponenttisella epoksimaalilla, jolloin kosteus ei pääse rakenteisiin.

Tähän vesieristysprojektiin hyvää osviittaa olen saanut suomalaisen pariskunnan blogista, jossa he purjehtivat ja kunnostavat Hallberg Rassy 29 venettään. Heidän 12 vuotta nuoremmassa veneessään paljastui juuri tuo kuvaamani kosteusvaurio kölin sisällä ja miten se sittemmin oikeaoppisesti ja perinpohjaisesti korjattiin. 

Työlistaa riittää:
- sisustuksen purkaminen
- mattojen irrotus
- vanhan liiman irrotus kyljistä ja katosta
- vanhojen kannen läpivientien irrotus, reikien puhdistus ja epoksitiivistys
- katon tartuntakahvojen irrotus ja vaurion avaaminen lasikuitupintaan asti
- uuden topcoat-pinnan maalaaminen vaurion kohdalle + hionta, vesihionta, hankaustahna,vahaus
- kansihelojen kiinnittäminen uudelleen ja tiivistäminen sikafelxillä
- uuden maton liimaus sisäkylkiin ja kansirakenteen seinään
- uuden maton liimaus kattolevyihin
- sisäpuolisen vedenalaisen osan vesieristys maalaus
- ulkopuolisen rungon tarkistaminen
- sisustuksen vanerikappaleiden siistimishionta ja teak-öljyäminen
- sisustuksen uudelleen kiinnittäminen
- pentterin rakentaminen
- uuden vesitankin kiinnittäminen
- uudet sähköt
- rungon ja kannen uusi saumaus
- veneen pesu ja vahaus ulkopuolelta
- pohjan myrkkymaalaus/virkistys karhennus

Tässä vaiheessa työn alla on tuo liiman poisto, joka on suoraan sanottuna vittumaista puuhaa. Liiman liuotin, ksyleeni, levitetään liiman päälle, minkä jälkeen liiman kuuluisi irrota hieromalla. Osin näin. Osin se kuitenkin istuu kyljessä niin tiukassa, että paksut kumihanskat ovat hieromisesta jo lähes puhki. Otan seuraavaksi läyttöön akkuporakoneeseen kiinnitetyn teräsharjan, jolla kuopsuttelen tiukimpia kohtia. Poistoon tarjottava erityis toffeelaikka oli maalauserikoisliikkeessä noin 50 € joten koitetaan nyt vielä muita konsteja. Töitä tehdään lisäksi vahvassa suojavarustuksessa. Ksyleenin paljaaltaan hengittäminen ei ole lainkaan terveellistä. Homma kuitenkin etenee ja lohdullista on, että kaikki muut hommat tämän jälkeen ovat mukavampia.


Monday, April 04, 2016

Venehommia


Hankimme maaliskuussa kolmen vuoden tauon jälkeen purjeveneen. On ollut ihan hyvä (kai), että on ollut muutaman vuoden ilman venettä. Nyt osaa paremmin tunnistaa, että se on itselle sellainen ilon lähde ja intohimo, että siitä täytyy osata pitää kiinni. On tärkeää olla uskollinen ilon lähteille. Jos jokin asia tuottaa kestävää iloa, se kannattaa pitää elämässä.

Mutta kun purjehtija hankkii oman veneen, hän siirtyy turistista vastuuasemaan. Se on sitoutumista uuteen "perheen jäseneen," vaikka tämä voi maallikosta kuulostaa vähintäänkin epäilyttävältä. Veneen pitäminen on kuitenkin aika kokonaisvaltainen asia, koska se vaatii hieman huolenpitoa vuoden ympäri. Samalla näillä leveyspiireillä se myös pakostakin värittää lyhyttä kesää aika tavalla.

Mutta se on sellainen elämäntapa; merielämä ja veneen kunnostus.
 
Nyt maaliskuussa vastaan tuli siis vene, joka oli sopivan hintainen ja sopivassa kunnossa. Päällimmäinen ajatus oli varmistaa, että päästään ensi kesänä vesille, mutta kun vene on nyt telakalla ja hallissa, alkoi samantien myös ajatustyö mitä kunnostustöitä kannattaa hoitaa saman tien kun olosuhteet ovat kohdallaan ja vene ollut pidempään maalla kuivumassa.

Kyseessä on 1974 rakennettu kansainvälinen kansanvene, IF. Se on 7.9 m pitkä ja 2,2 m leveä, painaa 2150 kg. Purjeveneeksi siis melko pieni, mutta näppärä. Vene on valmistettu Ruotsissa Marieholms-Brukin veistämöllä Gnosjössä Smålannissa


IF on edelleen yksi suurimpia Ruotsin, pohjoismaiden ja Alankomaiden veneluokkia. Pitkökölinen, suuntavakaa ja silti suhteellisen ketterä vene, joka purjehtii hyvin sekä saaristossa että avomerellä. Paljon näitä purjehtii myös Pohjanmerellä, missä olosuhteet ovat raaemmat kuin Suomen rannikoilla. Veneessä ei ole sisämoottoria vaan ulkolaitamoottori, spartalainen vanha kakstahti Johnson. Se menee jossain vaiheessa vaihtoon, mutta ensin pitää kunnostaa itse vene.


Kun sitten mietin mistä kunnostamisen aloittaa, kirkastui nopeasti, että tärkeintä tässä vaiheessa on varmistaa rungon vedeneristys ulkopuolelta ja sisäpuolelta ja sen lisäksi käyttää hyväksi telakointi hallissa ja kunnostaa veneen sisätilat hieman raikkaammiksi.

Samalla hommiin ryhtyessä syntyi ajatus kirjoittaa pientä historiikkia veneprojekteista ja erityisesti näistä kunnostuksista. Ne ovat olleet elämän suolaa ja hyvä tilaisuus oppia kädentaitoja, erityisesti pintakäsittelyä. Jokainen purjehtija lähtee liikkeelle omasta taitotasostaan ja oppii joko samalla ahdistuen tai itseään armahtaen. "Oppirahat täytyy kuitenkin jossain paikassa maksaa."

Keväällä 2008 olin Suomen Veneilyliiton nuoriso-ohjaaja koulutuspäivässä kouluttamassa liiton jäsenseurojen nuorisovastaavia ja siellä eräs toinen liiton kouluttaja kertoi omasta ensimmäisestä veneestään: "Ja sit mää päätin et ny mää hanki se paati..." Olin itse juuri täyttämässä 25 vuotta ja rahaton yliopisto-opiskelija. Silloin kuitenkin itsekin aloin ajatella, että olisikohan se seuraava askel. Otin maksimit opintolainaa, loput velkaa äidiltä ja ostin itselleni H-veneen.

Vanha H-veneeni 30.3.2008, kun kaupat oli juuri tehty
Kolmea venettä kävimme katsomassa ja kolmannen juuri ostimme. Iski into enkä tinkinyt tarpeeksi, mutta vene oli kunnoltaan seuraavaan vaihtoehtoon verrattuna niin siisti, että sitä ei myöskään halunnut päästää ohitse. Vene oli 1970-luvun Arteknon H-veneitä, siinä oli vanha kakstahtimoottori, purjeet hieman venähtäneet ja sähköt alkuperäiset. Mutta runko oli ryhdissä, uudet patjat, uusi masto ja pohja oli kohtuullisessa kunnossa. Teimme kaupat. 
Purjeen paikkausta kotikonsteilla

Siitä sitten alkoi mietintä mitä seuraavaksi tehdään. Koko vene tyhjennettiin silloisen tyttöystäväni 35 neliön asuntoon, joka oli jo muutenkin suhteellisen täynnä tavaraa. Kaikki irtilähtevät tekstiilit pestiin ja purjeet tuotiin veneestä pois. Niissä oli vähän paikkaamista, johon kävin ennakkoluulottomasti tyttöystävän Singerillä tms.Oli kone ihmeissään ja neula katkesi muutaman kerran, mutta niin sai isopurje vielä pari vuotta elinaikaa.

Paikkamaalatut kohdat
Seuraavaksi oli vuorossa pohja. Köli oli hieman ruosteessa ja arvailin ryhtyä joko hiomaan sen täysin auki (hiekkapuhallus oli opiskelijabudjetilla liian kallis vaihtoehto) tai sitten ottamaan vain ruostuneet kohdat auki, vetämään vesieristyksen epoksimaalilla ja sitten antifouling (myrkky) -maali päälle.

Vesieristyksessä on se idea, että pinnan tulee olla kattava ja aukoton, hengittämätön pinta. Siksi se tehdään kaksikomponenttisella epoksimaalilla, joka muodostaa veden läpäisemättömän kalvon kaikelle vedenalaiselle veneenosalle. 

Päädyin käsin siklillä raaputtamaan kaiken vanhan hilseilevän myrkkymaalin pois pohjasta. Joka on sen joskus tehnyt, tietää, että se on vähän sottaista puuhaa. Käytin toki maskia ja käsineitä, mutta pölyn määrä on melkoinen.
Myrkyllinen venemies
 Myrkyn alta tuli vastaan hyvin kova ja tasainen epoksipinta, johon en enää kajonnut vaan totesin, että se oli tarpeeksi kattava ja enimmäkseen halkeilematon, joten keskityin vain paikkaamaan muutamat kohdat hempelin epoksi pohjamaalilla (Light Primer) ja päälle vedettiin yacht primer, jonka ajattelin tuovan myrkkymaalille hyvän tartuntapinnan. Minulla kun ei ollut tietoa minkä laadun tai valmistajan epoksimaalilla esille tullut pinta oli alunperin vedetty ja yacht primeriä voi käyttää myös ns. tartuntamaalina kakskomponentti maalin ja antifouling maalin välissä.

Vesiraja oli konstikas, koska siihen oli joku viisas vetänyt jonkinlaisen teipin, joka oli kohdin todella tukevasti kiinni ja toisaalla ropisi irti kokonaan. Päädyin irrottamaan ne kohdat, jotka irti lähtivät ja maalasin vesirajan primerillä yli perässä, missä huomasin todellisen vesirajan olleen toivottua korkeammalla. Konsti oli hieman huithapeli ja korjattiin heti vuoden päästä, mutta tässä vaiheessa se tuntui hyvältä ajatukselta.

Vesirajan ratkaisu perässä
Samanaikaisesti veneprojektin kanssa opiskelin sosiologian kandintutkintoa Jyväskylässä ja vietin kaiken vapaa-ajan Helsingissä tyttöystävän luona ja Espoossa veneen alla. Tyttöystävällä oli onneksi auto, jolla sain hurruuttaa länsiväylää ja kuskata köysiä, patjoja, turvavälineitä ja kannettavaa kemiallista wc:tä paikasta toiseen.

Vesillelaskua odotellessa 26.5.2008
H-veneen sisätila
Loppujen lopuksi vene saatiin vesillelaskukuntoon 26.5. ja vesillelaskun jälkeen masto, purjeet ja spartalainen Nissan paikoilleen.  Sisältä veneeseen ei tuona keväänä tehty juuri muuta kuin tyttöystävän ompeemat uudet verhot. Muutoin sisustus sai jäädä siihen kuntoon, jossa vene oli ostettaessa.

Seuraavana keväänä olinkin sitten sormi suussa kun vene telakoitiin syksyllä tyttöystävän perheen mökin läheiselle telakalle Porvoon Emäsaloon, mutta parisuhde lähtikin alta vaikka vene ei. Olin siis tilanteessa, jossa minulla on koti Jyväskylässä, vene Porvoossa ja laituripaikkamahdollisuus setäni maatilalla Turun saaristossa. Eikä autoa, jolla päästä venettä hoitamaan ja varustamaan.

Tolpan pystytystä
No. Ensin veneelle piti valmistaa paikka sedän rantaan. Sitä varten sopivalle etäisyydelle rannasta oli lyötävä tolppa, johon peräköyden saisi kiinni ja keulan laituriin.
Poiju ei houkutellut, kun pohja on upottavaa leijua ja ketjun pituutta vaikea siksi arvioida. Tolpan pystytykseen oli ruvettava kevätjäiden aikaan, jotta tolppa pystyttiin tuomaan paikalle, nostamaan pystyyn ja ujuttamaan se syvälle leijuun, niin että se paikallaan pysyisi.

Työhön käytiin vanhan liiton konsteilla, jotka saaristossa on osattu iät ja ajat. Rannasta katsottiin suora lepän runko, joka kaadettiin, oksat karsittiin ja raahattiin runko tapahtumapaikalle. Metrin verran sahasimme runkoa lyhemmäksi, mutta silti sillä oli pituutta noin 7 metriä. Talkoisiin värvättiin koko lähisuku ja miehissä ja naisissa runko nostettiin hakattuun avantoon pystyyn ja alettiin hivuttaa sitä liejuun. Homma vaatii niin sanotusti fysiikkaa ja tupakkia, mutta valmista tuli.
Massan fysiikkaa

Sitten pitikin aloittaa itse veneen kunnostus. Opiskelijan rahat ovat aina keväisin loppu ja menin kahdeksi viikoksi päiväkotiin sijaiseksi, että taloutta saatiin hieman kasaan.

Auton sai isältä lainaan ja vietin syntymäpäiväni mukavasti Porvoossa telakalla jatkaen siitä mihin edellisenä keväänä olin jäänyt.

Hyvää syntymäpäivää Minulle!













Vesiraja oli edelleen huonosti ratkaistu ja päädyin repimään koko teipin vesirajasta irti ja valmistelemaan sen maalattavaksi. Vesirajasta löytyikin pieniä osmoosin esioireita, jotka olivat olleet teipin alla piilossa.
Osmoosin alku ja loppu.

Osmoosi eli lasikuiturutto tarkoittaa sitä, että lujitemuovin lasikuitukerrosten väliin on päässyt jotain kautta vettä, yleensä haljenneen pintamaalin läpi, ja se on alkanut ns. kukkia muodostaen kuplia, jotka rikkovat purjeveneen valkoisen gelcoat pinnan. Tämä on aina perin ikävä yllätys, koska vettynyt lasikuitu menettää lujuutensa ja se voi myös märkänä jäätyä rikki, kun vesi lujitemuovin sisällä laajenee. Kun vaurio nyt saatiin paljastettua ja revittyä auki, se sai jäädä vielä kuukaudeksi kuivumaan kevätaurinkoon.

Seuraava reissu Emäsaloon olikin helpommin sanottu kuin tehty. Oli tiedossa, että koska minulla ei ollut veneelle mitään laituripaikkaa Porvoon ja Rymättylän välillä, lähtitisin suoraan vesillelaskun jälkeen siirtopurjehtimaan veneen länteen.

Tunnelmointia telakalla, oma vene vielä kuivilla.


Tästä syystä telakalle tullessa minulla oli oltava mukana paitsi maalit ja muut kunnostusvälineet, myös viikon ruuat ja purjehdustamineet. Veneen varusteet olivat onneksi jo Emäsalossa. Ensin junalla Jyväskylästä Helsinkiin, siinä yksi yö kavereiden hellässä huomassa, sitten bussilla ensin Herttoniemeen, mistä hieman maaleja ja kunnostustavaroita. Sitten bussi Porvooseen, sieltä muutama kassillinen ruokaa ja vielä bussi Porvoosta Emäsaloon. Pysäkki oli noin 1,5 km päässä telakasta ja raahauduin repun, jenkkikassin, ja kahden ruokakassin alla telakalle. Tästä ei ole valitettavasti kuvamateriaalia.
Herätys 21.5.2009

Asuin siinä kolme päivää veneessä telakalla ja maalasin vesirajan Hempelin Lightprimerillä (eli epoksi kosteussulku) ja tein muutamat kunnostustyöt. Iltaisin kuvasin kauniita maisemia ja veneitä. Vesillelaskuaamuna nukuin pommiin ja heräsin traktorin ääneen kun venettäni tultiin siirtämään. Ehdin onneksi ulos veneestä, koska vene siirrettiin pukkeineen ja veneen pukki oli talvehtimisen aikana kokenut kovia telakanmiesten ratkaisun (pukeille korottaminen) takia. Vene saatiin kuitenkin onnellisesti rantaan ja isolla nosturilla veteen. Vahasin salamana vielä kansirakenteet ja lähdin suoraan kohti Helsinkiä ja länttä. Adjö Porvoo.

Venepukin siirto Porvoosta Rymättylään.
Seuraavana syksynä olikin sitten aika pohtia taas telakointia. Vene oli Rymättylässä, mutta venepukki edelleen Inkoossa. Päädyin lainaamaan taas isän autoa ja entisen työnantajani isoa peräkärryä, joiden avulla sitten siirsin telakointitarpeet Porvoosta Rymättylään.

Rymättylässä tilanne oli se, että nostoyrittäjä löytyi lahden toiselta puolelta ja hänen kanssaan sovimme, minne vene nostetaan talvehtimaan. Kaikki sujui sinä vuonna vallan hienosti. Vene kuitenkin nostettiin yhdellä kuorma-autolla toisen kuorma-auton peräkärryn kyytiin, koska yrittäjä ei tykännyt ajaa mutkaista peltotietä 1,5 tn vene roikkuen hiiabin nokassa lavalla. Siispä kylä kierrettiin kahdella kuorma-autolla, joista toinen toi veneen peräkärryllä paikalle, toinen nosti ilmaan ja pukki siirrettiin maahan veneen alle. Tässä kohtaa vetoautona käytetty kuorma-auto jäi kuitenkin sutimaan ruohikkoon ja vene killu toisen kuorma-auton nosturin nokassa. Mutta kuka näitä laskee.
Veneen nostoa kahdella kuorma-autolla ja peräkärryllä

Mastonnostot tuolla saaristossa ilman mastonosturia ovat kuitenkin niitä urheilusuorituksia, joista voi hieman jotain kertoa. H-veneen masto on olalla kannettavan kevyt. Sitä yksi ihminen siirtelee miten lystää vaakatasossa. Raskas siitä tulee kun kuvaan lisätään vähän momenttia ja vipua. Kun masto pystytetään mies/naisvoimin, tyvi ruuvataan
Juhannusaatto 2010: veneen takana vuosi aikaisemmin pystytetty tolppa

paikoilleen maston jalkaan kannelle ja varsi tuupataan/vedetään nivelensä varaan pystyyn. Näissä kuvissa sain taas lähisuvun avuksi veneenpitoon, kolme setää köyteen ja kolme miestä veneeseen pystyttämään.

Seuraavana keväänä tuuppasimme kuitenkin tolpan pystyyn kahdestaan serkkuni kanssa. Siltä kierrokselta ei ole taaskaan kuvia kun kaikki kädet pitelivät mastoa kaatumasta.

Seilasin vielä yhden kauden Turun saaristossa, mutta ilman moottoria kun sen jäähdytysjärjestelmä sanoi itsensä lopullisesti irti ja noin vanhaan ja "eksoottiseen" kakstahtikoneeseen ei varaosia löytynyt. Myin sen 20 €:lla Kotkaan muuan pelle pelottomalle, joka lupasi tehdä siitä vielä pelin.

Seuraavana syksynä 2010 telakoinnin jälkeen sain kuitenkin soiton Rymättylästä. Serkkuni kertoi, että vene oli kaatunut kyljelleen pukkeineen päivineen. Saaristossa oli ollut kunnon lounaismyrsky, joka pääsi puhaltamaan viiden kilometrin matkalta ilman esteitä ja puhalsi veneen kumoon. Voitteko kuvitella. Puhelimessa tämä kuulosti lähinnä aprillipilalta marraskuussa, mutta paikan päällä tilanne oli täyttä totta.



Tämä kaikki oli tapahtunut sillä pukilla, jonka olin ostanut veneen mukana ja josta minua oli varoitettu jo kaksi vuotta aiemmin Porvoossa telakalla: "Den här bocken är farlig vetdu..."

No minä pakkasin taas reppuni Jyväskylässä ja matkustin linja-autolla Rymättylään missä serkkuni odotti outo virnistys naamallaan. Olin häthätää ostanut etänä toisen käytetyn pukin, joka oli nimenomaan mittoihin tehty H-veneelle. Se istuu kölin ympärillä ja vaikka on puolet kevyempi, tukee venettä paljon paremmin eikä vene pääse ns. heijaamaan ollenkaan.

Veneen nosto oli kuitenkin vaikeaa, koska kun kyljellään oleva vene nostetaan nosturilla liinojen varaan, se jää kitkan vuoksi kallelleen eikä sitä voi kyljellään laskea pukin päälle. Siksi jouduimme rakentamaan kääntövaiheessa kevennyspaikkaa, johon laskea kyljellään olevaa venettä ja taas siirtää liinoja ja näin saimme sen lopulta pystysuoraan ja laskettua pukkinsa päälle.

Vene oli kaatuessaan raapinut itsensä alle jääviin pukin osiin. Styyrpuurin kyljelle vesirajan alle tuli sormen mentävä reikä. Kölin takapuolelle samaten styyrpuurin puolelle tuli pitkä naarmu, josta lasikuitulaminaatti paistoi maalikerrosten ja gelcoatin alta. Vene oli kaikki tyynni lätettävä talvehtimaan reikaisenä pellon laitaan. Tiesipä mitä lukea kun pääsee kotiin. Googleen "lasikuidun korjaus."

No seuraava kevät kertoi, että vauriot olivat onneksi hyvin paikallisia. Keulan reiän sain rajattua selkeästi pienelle alueelle, joskin on kuumottavaa kun veneen kyljestä paistaa päivä sisään. Kun irtoaines oli irrotettu, reikä teipattiin ulkopuolelta ilmatiiviisti ja karhennettiin sisäpuolelta hiomalla lasikuitu esiin gelcoatin alta. Sitten aloin laminoida katkokuitu lasikuitumattoa sisäpuolelle leikkaamalla sopivan kokoisia paloja matosta, levittäen ensin hartsia aluelle, sitten matto päälle, lisää hartsia ja ilmatiivistä telaamista.  Tämä toistetaan x-kertaa ja saadaan loppujen lopuksi uutta laminaattia, joka karhennuksen ansiosta liittyy katkottomasti vanhaan kylkeen. Lujuushan ei kuitenkaan paikkauskohdassa ole sama kuin täysin virheettömässä ja alun alkaen yhtenäiseksi laminoidussa kyljessä, mutta silti: reikä tuli paikattua.

Taas vedessä, Helatorstai 2011
Ulkopuolelta reikä täytettiin epoksikitillä, hiottiin tasaiseksi ja maalattiin epoksiprimerillä yli. Näin pyrittiin saamaan kosteussulku pitäväksi. Epoksi toimii myös lujana täyteaineena kovettuessaan laminaatin kovuuteen. Myrkkyvärit primerin päälle, vahaus veneen kylkeen ja takaisin mereen.

Tuona keväänä 2011 olin saanut valmistumisen jälkeen käärittyä sen verran rahaa kokoon, että luvassa oli joko uudet purjeet tai uusi kone. Varmaan arvaatte kumman purjehtija valitsi. Ja valinta oli oikea, sillä H-vene liikkuu tuoreilla purjeilla todella ketterästi ja varsinkin ilman moottorin painoa perälaudan ulkopuolella. Sinä kesänä opin purjehtimaan venettä vallan hienosti. Se siirrettiin Helsinkiin kun kotisatamaksi tuli Koivusaaren pursiseuran satama.

Vene telakoitiin syksyllä Jätkäsaaren telakka-alueelle, mikä oli hieman konstikas manööveri. Tulimme eräänä lauantaiaamuna Koivusaareen, kun nosto oli tarkoitus suorittaa yhdentoista aikaan. Menimme bussilla Lauttasaaren siltaa ja jo siinä vaiheessa tuli selväksi, että oli läpitunkematon sumu, mutta mikä vielä pahempaa meille, ei tuullut ollenkaan. Kun purjeveneessä ei ole moottoria, on tyven pahin vihollinen. Jouduimme siis melomaan veneen Lauttasaaren ympäri Länsisataman veneennostoalueelle. Joitakin kirosanoja vaihdettiin matkalla, mutta vene liikkuu tyynessä liikkeelle päästyään yllättävän pienellä voimalla.

No, kun sitten soitin Länsisatamasta yrittäjälle, onko hän jo paikalla ja kerroin, että juuri riisumme purjeita mastosta sen laskua varten, yrittäjä ilmoittikin, ettei hän suostu ottamaan riskiä maston laskemisesta Jätkäsaaren nostopaikalla, missä aallokko käy jatkuvasti monesta suunnasta ja pienikin nykäisy nosturiin repii koko maston ja mastonjalan kannesta irti.

Käytettynä ostettu pukki hiottiin ja maalattiin syksyksi 2011
Lillumme siis Länsisataman altaassa ilman tietoa siitä miten laskemme maston ja saamme veneen nostetuksi kuivalle maalle. Olin jo soittamassa kaverit paikalle että alamme miehissä tehoilla mastoa alas, mutta sitten soitin vielä tutulle nostoyrittäjälle Pekka Jokiselle, joka alunperin laski veneen veteen myös silloin kun se ostettiin Espoosta. Pekka lupasi hoitaa homman ja rauhallisella ajoituksella laskettiin ensin masto kannelle ja sen jälkeen nostettiin vene vedestä.

Näin päättyi kausi 2011. Seuraavaksi kaudeksi saatiinkin sitten moottori, vähän käytettynä löytynyt nelitahtinen pitkärikinen 5hp Honda, joka oli H-veneeseen oikein sopiva peli. Samalla vene varustettiin katsastusvarusteilla (katsastus on seurassa olemisen ehto) ja samalla osa veneen sähköistä rakennettiin uudelleen. Perämoottori latasi käydessään veneen käyttöakkua. Keväällä 2012 teetettiin veneeseen myös uusi sprayhood vanhan nuhjuisen ja hieman homehtuneen tilalle.

Kesällä 2012 Porkkalan selällä suunta kohti lounasta
Vielä yhden kauden purjehdimme H-veneellä. Venehän toimii purjehtimiseen kuin unelma, mutta meillä elämäntilanne kävi ahtaaksi ja H-vene myös. H-veneeseen kaipaa pidemmän päälle lämmitintä, jääkaappia ja seisomakokorkeutta. Lisäksi maston jalka oli notkahtanut sisäänpäin ja hieman jännitin ruveta sen korjaukseen, kun siitä ei ollut aiempaa kokemusta. Turhaan jännitin. Eipä se ole kuin epoksikäsittelyä ja laminoimista.

Laitoimme veneen sitten talvella 2012-2013 myyntiin ja eräs nuoripari osti sen ensiveneekseen.
Vanhan H-veneeni sisustus purettuna uuden omistajan tekemänä

Samantien kauppojen jälkeen he purkivat veneen sisustuksen ja laittoivat sen hienoon kuntoon. He myös asensivat sinne dieselkäyttöisen lämmittimen, joka meilläkin oli ollut hankintalistalla. Kylkiin ja kattoon vaihdettiin uudet matot, kaikki irtilähtevät puuosat irrotettiin, hiottiin ja öljyttiin. Lopputulos oli tosi hieno. Rohkaiseva projekti johon olen nyt itse ryhtymässä tämän uuden veneen kanssa.

Laitan jatkossa vähän kuvia tuosta nykyisen veneen kunnostuksen etenemisestä. En reaaliaikaisesti mutta jollakin viiveellä. Olennaista nyt on löytää aika jolloin hurruuttaa Porvooseen venettä laittamaan.

IF-veneen nykytila
Sisustus on purettu ja osina täällä Helsingissä. Matot on revitty laidoista ja katosta irti. Seuraavaksi ruvetaan irrottamaan vanhojen mattojen liimanjämiä kyljistä ja tarkistamaan heloituksen vesitiiviyttä; osia joita olisi nyt kätevä tiivistää uudestaan kun sisustusmatot eivät ole tiellä. Oheisesta kuvasta saa hyvän kuvan millainen rakenne IF-veneissä on. Kyljet ovat umpilaminaattia ja kansissa on lasikuidun sisään laminoitu vaneri jäykisteeksi

Kun remppaaminen tai sen määrä hieman joskus puuduttaa, voi katsoa tämän mahtavan videon kahdesta kaverista, jotka ottavat IF-veneestä kaiken ilon irti. Siitä käy ilmi kuinka pienelläkin veneellä voi purjehtia kunnolla kovassa tuulessa, kunhan se on tarpeeksi jykevä ja hyvin rakennettu.


Friday, December 11, 2015

Perityn maailmankuvan uusintaminen vai uudistaminen

On ollut hiljaista blogirintamalla muutama kuukausi. Syksy on ollut työteliäs ja tiivis, positiivisella tavalla. Blogi jää harrastuksena joskus lapsipuolen asemaan, vaikka mieli kovasti palaisi naputtelemaan.

Tämäkin aihe on jo lähteiltään vanhentunut, mutta kirjoitan sen silti. Aihe itsessään kun ei vanhene.

Jokin aika sitten Taloussanomissa julkaistiin artikkeli Rikas kasvattaa lapsensa toisin, teetkö sinä samoin. Sen kantava sanoma oli se, että taloudellisen menestyksen kokenut ihminen haluaa siirtää toimintamalleja omalle jälkikasvulleen ja näin varmistaa, että myös seuraava polvi pysyy leivän syrjässä kiinni. Tai ehkä se ei ole niinkään leivän syrjässä pysymistä kuin jotain ihan muuta. Olennainen viesti on kuitenkin se, että tietoisesti altistaa lastaan malleille, joiden haluaa varmistavan tietyn ajattelutavan vakiintumista.

Sosiaalinen periytyvyys on voimakas ilmiö. Ja kun sosiaalisen liikkuvuuden tutkimuksia on tehty, on havaittu että todennäköisyys siirtyä sosiaalisesta kerrostumasta ylempään, on paljon pienempi kuin toisinpäin. En tiedä arvasiko 1700-luvun aatelinen, että hänen jälkikasvunsa tulee sijoittumaan taloudellisilla mittareilla menestyksekkäästi vielä 300-vuoden jälkeenkin. Tästähän HS:kuukausiliite ja Ilkka Malmberg kirjoittivat pari vuotta sitten kivan artikkelin.

Olennainen erohan eri kerrostumien välillä on se miten tietoisesti malli siirretään. Kuinka tietoisesti vanhemmat pyrkivät valitsemaan lapsensa ystäväpiirin? Kuinka tietoisesti joitain taitoja, esimerkiksi taloudenhallintaa, opetetaan? Väitän, että mitä ylemmäs kerrostumissa mennään, sitä tietoisempaa jälkikasvun altistaminen tietyille vaikutteille on. Kun puhutaan työttömyyden sosiaalisesta periytymisestä, en tiedä montaakaan pitkäaikaistyötöntä, joka toivoisi samaa tilannetta lapselleen ja tietoisesti pyrkisi saamaan lastaan omaksumaan sellaisia asioita, jotka voisivat häntä samalle tilanteelle altistaa. Silloin kun sellaista tapahtuu, se tapahtuu tiedostamatta. Mutta yhteiskunnan korkeammille kerrostumille on näkyvää, mitkä ominaisuudet ja mallit heidät pitävät vallan ja rahan kahvassa. Melko yksinkertaisia asioita kuten usko omaan tekemiseen, panostaminen koulutukseen ym.

Helsingin yliopiston ja Tampereen yliopiston yhteistyössä tekemä MetroP-tutkimus pureutuu koululaisten alisuoriutumisen kasautumista selittäviin tekijöihin ja myös siihen missä tekijöissä esimerkiksi koulut eroavat. Tutkimuksessa mitataan myös opiskelijan peruskoulun jälkeisiä koulutusvalintoja ja opintosuoriutumista ennustavia tekijöitä kuten minäpystyvyyttä, välttämisorientaatiota, vanhempien koulutustaustaa, osaamista akateemisissa aineissa ym. Odotan innolla hankkeen ja tutkimuksen lopullisia raportteja, mutta jo nyt voi käydä lukemassa tutkimuksen ensimmäistä julkaisua, jossa mm. pitkäaikaisseuranta tutkimusten pioneeri Jorma Kuusela ja sosiaali- ja terveysalan dosentti ja monia huono-osaisuuteen liittyviä ilmiöitä tutkinut Matti Rimpelä kirjoittavat. Yhden artikkelin nimi on kuvaavasti: Oppilaiden sosioekonomisen taustan yhteys koulumenestykseen koulutasolla.

Mutta jos tosiaan siirrytään siihen miten sosiaalinen periytyvyys toimii maailmankatsomuksen kohdalla. Kun halutaan siirtää tapa suhtautua johonkin, sitä ei voi siirtää suoraan. Se siirretään, usein tiedostamatta, esimerkiksi sävyinä, sivulauseina, huomion kiinnittämisenä ja huomiotta jättämisenä. Ympäristöön voi myös istuttaa viestejä, ja tämänkin moni vanhempi tekee varmasti aidosti tiedostamattaan. Esimerkiksi oma isäni kuunteli kotona paljon Veikko Lavia, Juha Vainiota, Tapio Rautavaaraa sekä klassista musiikkia. Pankkiiri on diktaattori, ja köyhät senkun raahustaa. Jokainen ihminen on laulun arvoinen. En päivääkään vaihtaisi pois. Viestit ovat hyvin selkeitä ja vaikuttavia; pieni ihminen suuren maailman puristuksessa, kukaan ei lopulta pärjää yksin, elämänilo ja -sisältö on löydettävä pienistä asioista.

Se on paitsi melko suomalainen maailmankuva myös pientilallisten ja työläisten maailmankuva. Sellainen maailmankuva antaa myös monia "ohjesääntöjä" miten asioihin tulee suhtautua. Otetaan esimerkiksi klassinen lautapeli monopoli. Minunkin lapsuudenkodistani löytyy kyllä Monopoli, mutta sitä ei ole koskaan otettu pois paketista (no rehellisesti sanoen ehkä yhden kerran). Ei siksi, että olisi jotenkin kirjoitettu normi, että sen pelaaminen olisi kiellettyä vaan siksi, että peliin sisältyi paljon sellaisia asioita, jotka eivät tuohon yllä mainittuun maailmankuvaan oikein istuneet edes leikkinä. Esimerkiksi: onko ok hyötyä toisen ihmisen virheistä tai epäonnesta tai tyhmyydestä. Meidän monopolin pelaamisestamme ei olisi oikein tullut mitään kun kaikki olisivat lahjoittaneet hotelleitaan vähävaraisille. Ja samalla tietysti kokeneet pientä ylemmyyden tuntoa. ;)

Joissain perheissä monopolin ajattelumalli on kuitenkin varmasti ihan ok valmennusta "maailman" tavoille. Kun bisnesvainua kehitetään, ihmisen täytyy herkistää itseään havaitsemaan oikea hetki iskeä. "Ihminen on toiselle susi, syö tai tule syödyksi." Tällainen ajattelu ei tietenkään näyttäydy moraalittomana, silloin kun se ihan aidosti heijastaa omaa näkökulmaa maailmasta, joka on tanner/pelilauta/kilparata. Siellä moni asia perustuu siihen että osaa laskea kaksi plus kaksi ja vilkaista olkansa yli. Maailmankuvat nyt vain ovat erilaisia. Enkä tosiaan sano, että kaikki perheet, joissa on iloisesti pelattu monopolia, olisivat jonkun riistomaailmankuvan saastuttamia, tämä oli vain esimerkki.

Eetos ja kasvatukseen sisältyvien ohjeiden velvoittavuus kuitenkin tietysti vaihtelevat ja on perheitä, joiden vesat kävelevät vanhempiensa arvojen yli mennen tullen. Sanoutuvat irti tai tekevät ennemminkin irtioton; heidän täytyy itsenäistyäkseen saada alleviivata olevansa näennäisen riippumattomia, mutta saattavat sittemmin salassa elää todeksi juuri niitä samoja vanhempiensa arvoja. Ja viimeistään siinä vaiheessa tutut arvot pompsahtavatkin esiin, kun alkaa itse kasvattaa seuraavaa sukupolvea. Joku tietysti perustelee tätä geeneillä, kilpailullisuuden ja eduntavoittelun periytymisellä geeneissä ja esimerkiksi luontaisten kilpailuviettien erilaisuudella. Itse näen nuo taipumukset luotuina ja siirrettyinä malleina.

Jokainen perii maailmankuvan. Joskus ihmisen on täysin pakko jyrätä se jäädäkseen eloon. Tällaisia kertomuksia ovat esimerkiksi uskonnollisten yhteisöjen jäseneksi syntyneet homoseksuaaliset ihmiset, joiden luontaiselle taipumukselle ei ole löytynyt maailmankuvasta mitään (sallittua) lokeroa. Loppujen lopuksi he joko muuttavat maailmankatsomustaan ja pahimmassa tapauksessa joutuvat samalla valitsemaan hylkäävänsä kaikki aiemmat sosiaaliset kontaktinsa, saadakseen olla avoimesti ja sallitusti sitä mitä he luontaisimmin kokevat olevansa, tai tuhoutuvat. Moni on tällaisessa tilanteessa joutunut liian kovan paikan eteen, eikä ole jaksanut/löytänyt tietä jatkaa elämää.

Lievemmissäkin tapauksissa mallit ovat olemassa ja soittavat tangoa takaraivossa. Osa ihmisistä ei myöskään halua/ymmärrä/vaivaudu näkemään mikä mahdollisuus heillä on valita pois joitakin perittyjä toimintamalleja tai arvoja, jotka he tarkemmalla arvioinnilla kokisivat rakentamattomiksi tai vahingollisiksi. Sehän on totta tosiaan kovaa työtä. Poisoppiminen on maailman vaikeimpia asioita: täytyy ensin havaita, sitten arvioida, hylätä, korvata uudella ja lopuksi vakiinnuttaa uusi tapa. Aikaa ja tupakkia vaativaa touhua on se. Helpompaa on antaa mallien pursuta yli äyräidensä ja pistää ehkä vielä vähän "paremmaksi".

Apinavertaushan on aina ajankohtainen :)

Aloitetaan häkillä, jossa on viisi apinaa.

Laitetaan banaani roikkumaan häkin katosta ja tikkaat banaanin alapuolelle. Jonkin ajan kuluttua joku apinoista lähtee kiipeämään banaania kohti. Heti kun apina koskettaa tikkaita, ruiskutetaan muita apinoita kylmällä vedellä.

Jonkin ajan kuluttua joku toinen apina lähtee kohti banaania samoin tuloksin - muita apinoita ruiskutetaan kylmällä vedellä. Kohtapuoliin tikkaille pyrkivän apinan aikeet estetään toisten toimesta.

Nyt luovutaan kylmästä vedestä. Yksi apina otetaan häkistä pois, ja tilalle laitetaan uusi. Uusi apina haluaa kiivetä tikkaille ja hakea banaanin. Kauhukseen apina huomaa, että muut käyvät sen kimppuun. Parin yrityksen jälkeen apina ymmärtää, että yritys kiivetä tikkaita johtaa joukkokuritukseen.

Seuraavaksi korvataan taas yksi alkuperäisistä apinoista uudella. Edellisellä kerralla vaihdettu apina osallistuu kuritukseen nyt innolla!

Näin toimitaan kaikkien alkuperäisten apinoiden kanssa. Joka kerta, kun uusi tulokas yrittää tikkaille, muut kurittavat tätä. Useimmilla ei ole mitään käsitystä, miksi ne eivät saa kiivetä tikkaille tai miksi ne osallistuvat tulokkaan kurittamiseen.

Kun kaikki alkuperäiset apinat on korvattu, ei yhtäkään häkissä olevaa apinaa ole ruiskutettu kylmällä vedellä. Kuitenkaan yksikään apina ei enää yritä tavoitella banaania.

Miksi ei?

Koska niiden mielestä täällä on aina toimittu näin.


Jokainen saa kuitenkin aina kyseenalaistaa ja muodostaa uusia malleja ja asenteita, mutta se vaatii jotain. Minäkin voin poisoppia vasemmistolaisen turvallisuushakuisuuden, epäluuloisuuden, pienimuotoisuuden, vähään tyytymisen ja alastähtäämisen. Todeta, että laskuoppihan on ihan mukava tapa suhtautua uusiin ihmisiin? Todeta, että omien kilpailuvalttien ja vahvuuksien tuotteistaminen onkin ihan ok. Että saa menestyä, nauttia siitä ja se saa näkyä. Sehän ei vielä suoraan tarkoita, että hukkaisin ihmisarvon kokonaan, vai?

Ja tässä juuri tullaan siihen, että maailmankuvan muokkaaminen on aina myös omien arvojen muokkaamista tai vähintään priorisoinnin järjestämistä. Muuttuuko tärkein johtotähti samalla johonkin suuntaan? Hyvään vai huonoon? Sen arvioimistahan se toimintaan siirtyminen on. Ainakin silloin jos näistä asioista haluaa olla tietoinen. Ihminen on myös yleisesti ottaen hyvin herkkä aistimaan miten sosiaalinen ympäristö suhtautuu hänen arvojensa tai prioriteettiensa muuttumiseen. Moikkaavatko kaverit vielä moottoripyöräjengissä jos yksi porukasta vaihtaa sähkö-avusteiseen polkupyörään? Tai arkisemmin kutsuuko vanhemmat vielä jouluksi, jos valitsenkin toisen tien? Jotkut kirjailijat ovat kuvanneet tätä viimeistä tilannetta siten, että he ovat kokeneet vapautuvansa kirjoittajina joistain estoista vasta siinä vaiheessa kun omia vanhempia ei enää siinä mielessä ole ollut kritisoimassa. Tämä kuulostaa itselleni jotenkin surulliselta.

Ja kiinnostavaa on tietenkin miten ihmisten luontaiset taipumukset tukevat tai eivät tue maailmankuvasta tietoiseksi tulemista ja sen muokkaamista kriittisen arvioinnin pohjalta? Jotenkin tuntuu, että osa ihmisistä on jo luonnostaan uskaliaampia korvaamaan omia asenteitaan ja jotkut ovat taas oppineet siihen. Toiset kuitenkin pitävät joko turvallisuushakuisuuttaan tai laiskuuttaan viimeiseen asti kiinni jostakin rakkaasta ahtaasta kopista, joka on "paska mutta oma." Anthony de Mello kirjoittaa jesuiittapapista, joka 85-vuotiaana tuli luennon jälkeen kertomaan Tonylle, että: "Tiedätkö, huomaan nyt että olen koko ikäni uskonut ja opettanut täysin väärin, näen sen nyt." Kypsä se ihminen, jolla on kyky asettaa oma maailmankuvansa avoimesti alttiiksi kyseenalaistamiselle. Ja myös etsiä uutta tietoa, joka ei pelkästään tue vanhaa maailmankuvaa vaan vähän koettelee sitä. Ne rakentavimmat ja elämän mahdollisuuksia parhaiten laajentavat arvot kun nauttivat kyseenalaistamisesta. Ja saahan sitä messuta omaa maailmankuvaansa ympärilleen, kunhan säännöllisesti hakee vaikutteita myös sen ulkopuolelta.

Mutta: maailmankuvan arviointi ja mahdollinen kehittäminen ei voi koskaan perustua jonkun mallin suoraan kopiointiin. Googlatessa nimittäin löysin myös tällaisen ihanan vakioimattoman faktan, että taloudellisesti menestyvät ihmiset käyttävät hammaslankaa. Arvaatte mitä iltalehden lukijat tekivät sinä iltana. "Jos minä vakiinnutan tämän, seuraava polvi kylpee rahassa." Uskoo ken tahtoo ja tällöinhän he eivät myöskään muokanneet maailmankuvaansa vaan ruokkivat omaa kateuden värittämää maailmankuvaansa. Ei poisoppimista vaan räpistelyä. Loppujen lopuksi paradoksi "Saat sen mistä luovut" pitää pitkälle paikkansa.

Friday, September 18, 2015

Olen teitä kaikkia muita parempi ihminen

Kun tänään on facebookin ajanlaskun mukaan Olen teitä kaikkia muita parempi ihminen - päivä, innostuin listaamaan kaiken hurskauteni ja kertomaan lukijoille tyypillisestä päivästäni. Tämähän voi olla alentumisen ammattilaisen ensimmäinen luku. :) Sarkasmi on tervehdyttävää.

Aamulla herään varttia vaille kuusi ja ponkaisen saman tien pystyyn sängystäni. Unnuttelu ja snoozettaminen ovat mielestäni itsensä pettämistä ja rivakka toiminnallisuus paras herättäjä. Siispä juoksutrikoot päälle ja koiran kanssa lenkille. Lenkkiä varten varaan mukaan kaksi koirankakkapussia, toisen käytän ja toinen on varoilta mukana; jos sattuu bonusmateriaalia, sitä olisi todella ikävä jättää kanssaihmisten harmiksi puiston pientareille. Ja voihan siihen bonuspussiin kerätä niiden toisten raukkojen ajattelemattomien koiranomistajien unohtamat kakat. On tärkeää panostaa koko yhteisön viihtyvyyteen.

Kun päästään takaisin sisälle, teen pikaiset etunojapunnerrukset rasvan polttamiseksi ja selän tukilihasten aktivoimiseksi. Sitten viivana keittämään kaurapuuroa perheelle, en kylläkään ole itse kyseistä kauraa kasvattanut, mutta olen sen vastuullisesti joukkoliikennettä käyttäen noutanut erään osuuskauppaliikkeen hypermarketista. Ja päälle hapanmaitotuotteita ja oman äidin poimimia mustikoita. Ajattelen hallinnan kehää, jonka ytimessä ovat nuo pienet asiat, joihin jokainen voi vaikuttaa; selkeimpiä niistä ovat se, mihin aikaan menee nukkumaan ja mitä laittaa suuhunsa. Puurolautasen syötyään on helpompaa jättää omaan arvoonsa ne asiat, jotka ovat minun vaikutusmahdollisuuksieni ulottumattomissa.

Puuron päälle hörppään luonnon parasta tarjontaa, pakuriteetä, kääpä lohkaistiin vaimon suvun metsästä, sen lähemmäs et superfoodia pääse. Aamuisin en harrasta kofeiinia tai muita piristeitä, koska ne turhaan sumentavat ihmisen arvostelukykyä ja luovat illuusiota korostuneen pirteästä olemuksesta, niitä seuraa aina kuitenkin myös kofeiinikrapula, flegmaattinen paluu merkityksettömyyden tunteeseen. Itse tykkään vetää annoksen d-vitamiinia ja kalaöljyn tietenkin, jotta saan rasvahapot ja rasvaliukoiset vitamiinit tasapainoon. Jotenkin on niin kovin vaikea ymmärtää sellaisia ihmisiä, jotka eivät tämän vertaa viitsi huolehtia itsestään. Vaimolle alennun murtamaan Beroccan placeboksi päivään.

Sitten kiireesti kamat laukkuun, suukko lapselle, vaimolle, koiralle ja eikun pyörällä työmatkalle. Tänään olen liikkeellä vanhemmalla yksivaihteisella Monark-pyörälläni, jonka pelastin varmalta hävitykseltä ja kunnostin siitä uskollisen menopelin. Olemme yhdessä kuin tuulahdus mahdollisuuksien maailmasta. Risteyksissä noudatan sääntöjä kuinkas muuten; kun autoilija antaa tilaa, vaikka hänellä olisi etuajo-oikeus, nostan kättä ja muistan hymyillä, annetaan hyvän kiertää. Huonon näkymän risteyksiin saavun käsi jarrulla ja kelloa soittaen. Jos olemme törmäyskurssilla molemmat väistävät, onhan liikenne ainoastaan muiden huomioonottamista ja itsehillintää, tämän sisäistin jo kauan sitten. Yksi bemarikuski ei ehdi minua huomioida, ja vaikka haluaisin polttaa hänen autonsa, pysähdyn sen sijasta aistimaan aamuauringon säteitä ja kastepisaroita saavuttaakseni taas positiivisen tasapainon. Hänellä oli kiire, hän oli yksin ja peloissaan, rauha hänenkin sielulleen.

Saavun työpaikalleni, työskentelen opinto-ohjaajana lukiossa, koska haluan auttaa nuoria ihmisiä löytämään merkityksellisyyden kokemuksen omaan elämäänsä toteuttamalla ihmisyyden positiivisia mahdollisuuksia. Koen kantavani soihtua, jossa palaa lähimmäisenrakkauden liekki. Ilman minua nuoret olisivat tuomitut vaeltamaan laput silmillä saavuttamatta tietoisuutta yhteiskunnan keinotekoisista merkitysansoista. He hyppäisivät miettimättä oravanpyörään ja täyttäisivät elämänsä tyhjällä krääsällä ja kuluttamisen tuomalla ontolla lyhytaikaisella tyydytyksellä. Olen siis hyvin tärkeä osa yhteiskuntaa vaikka en oikeastaan koe palvelevani tätä keinotekoista kansallista illuusiota yhteiskunnasta kuin syvempää universaalia harmoniaa, johon haluan liittää kaikki opetuslapseni.

Käytyäni suihkussa kohtaan kollegat hymy huulilla. Joku yrittää piiloutua kahvimukinsa taakse, mutta muistan huomioida myös hänet pirteällä tervehdyksellä. Jos en minä yrittäisi vetää häntä ylös synkkyyden alhosta, kuka sen tekisi. Olemme kaikki veljiä ja siskoja, vastuussa toisistamme.

Nuoret tuovat minulle ongelmansa ja etsimme vastauksia heitä askarruttaviin asioihin heidän vanhempiensa laiminlyönneistä. Nuo raukat vanhemmat eivät ole sisäistäneet kuinka tärkeää on tutustua omaan lapseensa ja jättää omat käsityksensä lapsestaan sivuun. Jokaisen kohtaamisen tulisi olla kuin tabula rasa, kuin uuden luomista. Niin nuorten ihmisten todellinen potentiaali pääsee vihdoinkin kuorestaan.

Käyn lounaalla lukion ruokalassa ja säälin matkalla kaikkia teinityttöjä, joiden farkuista suurin osa on jäänyt jonnekin matkan varrelle. Nuokin raukat lapsikullat ovat markkinakapitalismin uhreina oppineet esineellistämään vartalonsa ja myymään olemuksensa eniten huomiota tarjoavalle. He luulevat nauttivansa nuoruudesta jäljittelemällä ”aikuisten” elämäntyyliä, mutta eivät vielä ymmärrä, että aikuistumisen kehitystehtäviin kuuluu myös nousta tietoiseksi onttojen toimintamallien vaikutuksesta ja korkeammista mahdollisuuksista. Minulla on edelleen työtä tehtävänä.

Iltapäivällä pakkaan laukkuni pyörän kylkeen ja kaarran taasen hyötyliikuntaan ihaillen puiden alkavaa väriloistoa. Ihmisen palautuminen työstä tapahtuu tutkitusti ympäristössä, jossa on lehtivihreää, kohteita vaihtelevilla etäisyyksillä ja tietenkin vettä. Kaarran siis joen rannan kautta vaikka se tuokin matkaan muutaman lisäkilometrin; on tärkeää latautua ennen perheaikaa.
Saavun kotiin, otan koiran talutushihnaan ja lähden hakemaan lasta hoidosta. Kun pääsen paikalle ja saan lapsen syliini, huomioin lastenhoitajan päivän rasitukset ja teen rakentavia kysymyksiä kasvatuskumppanuuden vahvistamiseksi. Hän on tärkein liittolaisemme lapsen tarpeiden kohtaamisessa, haluan osoittaa hänelle kunnioitusta ja myös kiinnostusta hänen omasta jaksamisestaan. Vaihdamme hymyt ja huolettomat toivotukset ja lähdemme lapsen kanssa vaunuttelemaan kohti kotia. Matkalla muistan poimia lapselle vaahteranlehtiä ja käpyjä, joita hän saa tunnustella ja ihastella ja muistan totta kai myös selostaa omia tekemisiäni ja eteen tulevia asioita. Kun koira käy kakalle, poimin pökäleet kuuliaisesti ja yhdessä lapsen kanssa toteamme, että koirakin käy kakalla, mutta ei potalla. Tästä meillä on kotona tuttu kirjakin, jota joskus hassutellen ihmettelemme. Lasta naurattaa ja hän saa anaalikehitysvaiheessaan positiivisen assosiaation pottaa kohtaan. Se on tärkeää.

Kotiin tultua laitan edellisenä iltana valmistamamme kasvissosekeiton lämpiämään. Haluaisin syventyä sanomalehteen, mutta nyt on lapsen laatuajan vuoro; olen sen hänelle velkaa jätettyäni hänet perheen ulkopuoliseen huostaan moneksi tunniksi. Siispä lehdet sivuun ja sormiruokailuun. Lapsi heittelee minua porkkananpaloilla, rakentavasti keskeytän hänet ja ilmaisen kiihtymättä, että ruoka ei ole heittämistä varten. Emmehän kuitenkaan ole mikään boheemi vapaan kasvatuksen perhe, joka ei tunnusta rajoja ollenkaan. Lapsi tarvitsee johdonmukaiset rajat, jotka ovat näkyvät ja toistuvuudessaan ennakoitavat. Näin hänen ei tarvitse aina ihmetellä, että saakohan tänään heittää porkkanan seinään, vaan nuo pienet aivot voivat keskittyä muiden haasteiden kohtaamiseen. Olen kaiken tämän lapselleni velkaa, minähän se hänet itsekkäästi maailmaan saatoin. Otan kuitenkin haasteen vastaan kuin vastuullinen aikuinen. Voi niitä raukkoja vanhempia, jotka eivät pysty asettamaan omia tarpeitaan sivuun. Heillä ei varmasti ole helppoa.

Rakas saapuu töistä ja ruokapöytään. Onnellinen perhe syö yhdessä. Sen jälkeen vielä leikimme rakentavia tilan hahmotusta ja kielellistä kehitystä tukevia leikkejä kunnes lapsi alkaa vienosti ilmaista väsymystä ja on kylvyn ja iltasadun aika. Tänään on minun vuoroni nukuttaa lapsi, sen teen kiitollisena rakkaimmistani. Jos vaimoni voi hetken viettää rauhallista aikaa yksin olohuoneessa, on se sijoitus meidän kaikkien yhteiseen elämään. Levännyt äiti on avain parempaan huomiseen.

Illan päätteeksi hieron vielä rakkaan vaimoni hartiat ja vetäydymme yöpuulle ennen kymmentä. Jokainen voi näet itse päättää mihin aikaan menee nukkumaan.

Friday, August 28, 2015

Iloloukussa?

Näinä vaikeina aikoina porukka käy uskomattoman kuumana ja ollaan herkkiä synnyttämään jakolinjoja. Ei eletä niinkään kompromissien aikaa kuin erontekojen aikaa. Sikäli tätä aikaa voi hyvin verrata tuonne 1900-luvun alun vuosikymmeniin. Ja samalla moni ihminen (minä mukaan lukien) yrittää tarjota joitain työkaluja tuon erontekemisen mekanismin ymmärtämiseen.

Luin Heikki Pursiaisen osuvan postauksen, joka oli suunnattu empatian oppitunniksi perussuomalaisten puoluesihteeri Riikka Slunga-Poutsalolle. Empatia on määritelmänä kykyä pystyä tarkastelemaan jotakin ilmiötä useammasta kuin yhdestä näkökulmasta ja näin kykyä asettua myös toisen ihmisen asemaan jossakin tilanteessa. Kuten on täälläkin todettu; kouluissa on perinteisesti opetetettu tietoja, taitoja ja empatiaa, nykyään se alkaa tietovyöryn ja muun ajankäytön paineessa kaartua lähinnä kahteen ensimmäiseen.

Pursiaisen postauksessa oivaltavinta on kuitenkin tuoda näkyväksi tuo ihmisen toiminnan tarkastelu kannustinten kautta ja miten sen hahmottaminen, minkä perässä ihminen juoksee, tuo hänen muuten järjettömältä vaikuttavan toimintansa ymmärrettäväksi. Erilaiset kannustimet näyttävät ympäristön hyvin erilaisena ja ekonomisti selittää, tietysti hieman redusoivastikin, esimerkiksi ihmiskäsitysten ja maailmankuvien erilaisuutta sillä, että ihmiset juoksevat erilaisten asioiden perässä. Psykologi toisi tähän taas klassisen Maslowin tarvehierarkian ja selittäisi, että ihminen ei osaa tavoitella korkean asteen asioita, ennen kuin hän on tajunnut, että alemman asteen tarpeet on jo tyydytetty. Minä tuon sosiologina tähän Weberin päämäärärationaalisuuden vain yhtenä toiminnan muotona.

Koko kannustinteoriaahan voidaan syyttää ihmisen toimintaa redusoivaksi, koska se tunnustaa lähinnä hyödyntavoittelun näkökulman eikä näe ihmisen toiminnan muita vaikuttimia. Lisäksi kannustimista puhuminen haiskahtaa aina päämäärärationaaliselta toiminnalta ja jättää siksi muut toiminnan muodot sen ulkopuolelle. Ekonomisti ajattelee, että hyödyntavoittelu edeltää kaikkea päätöksentekoa ja ihmisen toiminnan arvot johtuvat sitten siitä mitä hän pitää tavoiteltavana ja hyödyllisenä. Tätä voisi pitää jonakin päämäärärationaalista päätöksentekoa avaavana ajatuskulkuna.

Se jättää kuitenkin tosiaan sivuun sen asian, että monet tekijät saavat ihmiset toimimaan myös puhtaasti tunteen pohjalta affektiivisesti ja toisaalta ihmisen on aina myös mahdollista lähteä toimimaan niin sanotusti arvo edellä, eli asettaa jokin asiantila edelle kaikkia hyötynäkökulmia, "hinnasta viis tähän pyritään." Kun lähdetään liikkeelle siten, että arvo määrittää sen mitä ihminen pitää tavoiteltavana, ja näin ohjaa hänen toimintaansa, silloin olennaiseksi nouseekin se, miten yksilö hahmottaa sen mikä on arvokasta.

Arvorationaalista päätöksentekoa on useilla elämänalueilla ja se ärsyttää ekonomistien miehittämää julkista valtaa, koska arvorationaalisuus ei tunnusta mitään numeroiden ylivaltaista todistusvoimaa. Kansantaloustieteilijä perustelee, että "Näin ei voi jatkaa koska meillä ei yksinkertaisesti ole rahaa" ja arvorationaalinen eli esimerkiksi köyhimpien auttamista kannattava kansalainen toteaa, että "raha ei saa määrittää tätä asiaa, sen on oltava markkinatalouden ulottumattomissa." Tai kuten Sixten Korkman totesi ranskalaisen poliitikon sanoin: Haluamme hyvinvointivaltiota, emme markkinayhteiskuntaa.

No kumpi siis edeltää ihmisen toimintaa hyötynäkökulma vai arvot? Tässä tullaan taas toista kautta samaan ontologiseen kysymykseen arvojen olemassaolosta ihmisestä riippumatta; eli ovatko arvot olemassa ennen kuin ihminen jotakin arvottaa? Erot tämänkaltaisissa perusoletuksissa saavat aikaan todella erilaisia ihmiskuvia, joiden edustajien on hyvin vaikeaa ymmärtää toistensa tapaa hahmottaa maailmaa. Siksi Tarja Halosen ja Jussi Halla-ahon keskustelu, jos sellaista olisi, näivettyisi niin nopeasti.

Kun puhutaan kannustimista, moni ajattelee että omiin kannustimiin ei ole mahdollista vaikuttaa. Ne vain ovat olemassa ja "jostain syystä minä haluan ison auton ja ison talon, se kannustaa minua." On kuitenkin ihmisen oma päätös haluaako hän avata ja purkaa omat kannustimensa osiin ja tutkiskella mistä mikäkin motivaatio johtuu. Tähän kannustan myös jokaista ekonomistia. Enkä siis tarkoita, että se purkaminen olisi tuon yllämainitun luonnehdinnan tasoista purkamista vaan syvälle menevää luotaamista, mistä kumpuaa tarve tietynlaisen toiminnan korostamiselle. Se on kuitenkin rohkeutta vaativaa hommaa, koska samalla voi vahingossa myös muuttua ja löytää reflektoimalla arvokkaammaksi kokemiaan kannustimia.

Mikä sinua kannustaa? Miksi? Mihin sinun tarpeisiisi nuo kannustimet vastaavat? Ajatteletko, että kannustimesi heijastavat joitain arvoja vai toisinpäin?

Minua kannustaa ilon tavoittelu, monia asioita elämässäni valitsen sillä perusteella, että koen niiden edistävän ilon löytämistä ja toisaalta jätän asioita valitsematta, koska koen, että ne heikentävät mahdollisuuksiani tavoitella ja löytää iloa. Se on sellaista päämäärärationaalista ilon maksimointia. Se ei kuitenkaan ole helppoa, koska samanaikaisesti pitäisi tuntea itsensä aika hyvin, että tietää mistä tulee iloiseksi.

Kun ilo on kannustin, myös se voi muodostaa kannustinloukun, nimittäin iloloukun. Kun saavutetussa elämäntilanteessa saa iloa jo monista asioista, mutta sisällään tietää, että "saadakseni vielä suurempaa iloa minun pitäisi laittaa vaakalaudalle osa tästä jo saavutetusta ilosta," se vaatii saavutetuista eduista luopumista tai ainakin niiden pistämistä peliin.

Jos esimerkiksi tiedostan, että saan perheen kanssa vietetystä ajasta iloa, mutta samalla sisälläni koen, että saisin paljon iloa myös itseni toteuttamisesta kodin ulkopuolella, jossakin omassa harrastuksessa, saattaa muodsotua iloloukku, jos luulen, että harrastuksista saatava ilo on suurempaa kuin perheen kanssa vietetystä ajasta saatava ilo. Saan kuitenkin ymmärtää, että iloa on erilaista ja sikäli tässä kohtaa ei ole oikein puhua kannustinloukusta.

Sen sijaan iloloukusta voisi puhua sellaisessa tilanteessa, että mietin valintaa kahden harrastuksen välillä, jotka ovat toisensa poissulkevia ajallisista syistä. Tätä mietin nyt kun harkitsen pitäisikö minun luopua jostakin aikaa vievästä asiasta, jotta voisin lähteä vapaaehtoiseksi uuden Koskelan vastaanottokeskuksen tukiryhmään. Uskon nimittäin, että siellä vapaaehtoisena toimiminen toisi suurta ja aitoa iloa, ehkä vielä suurempaa kuin joku nykyinen harrastukseni. Näin tässä ilon tavoittelun tilanteessa voi muodostua aito iloloukku.

Ja ekonomistin sanoin tätä valintatilannetta voi ymmärtää vain empaattinen ihminen, joka tajuaa, että jollekin ihmiselle maahanmuuttajien auttamisesta saatava ilo voi olla kannustin.