Sunday, September 03, 2017

Rutiinin kirous vai siunaus?

Koulussamme vieraili Luontoliiton toiminnanjohtaja Leo Stranius luennoimassa lukiolaisille ajanhallinnasta. Luennossaan Leo toi esiin näkökulman, että mitä useampi asia on rakennettu rutiiniksi, sen vähemmän niiden suorittamiseen kuluu aikaa, koska päätöstä toimintaan siirtymisestä ei tarvitse aina erikseen jahkailla ja tehdä ratkaisua. Hänelle itselleen esimerkiksi työmatkapyöräily ei ole mikään päivittäinen valintakysymys vaan automaatio, joka sovitetaan muuhun elämään. Silloin jahkailua, "pitäiskö mun nyt mennä pyörällä?" ei tarvitse jauhaa vaan voi keskittyä muihin asioihin.

Olen itsekin suuri rutiinien puolestapuhuja  ja juuri elämänhallinnan näkökulmasta Leon kanssa samaa mieltä, että esimerkiksi ihmisen elämän fyysiset perusedellytykset uni, ravitsemus ja liikunta tulisi rakentaa mahdollisimman ennakoitaviksi ja toistuviksi. Niiden muodot saavat olla rikkaat ja vaihtelevat, mutta säännöllisyys on avainasia. Kysymys ei siis olekaan perusedellýtysten sisällöstä vaan juuri niiden ajallisesta säännöllisyydestä. 

Pikkulapsiperheen arjessa rutiinit ovat pelastajia. Kun sapluuna rullaa, pallot pysyvät ilmassa. Moni vanhempi tietää mitä tapahtuu jos päiväunet jäävät väliin. Lapsettomalle ihmiselle voi olla pieni ihmetys, jonkinasteinen kauhistuskin kuinka "tiukkoja" pikkulapsien vanhemmat ovat siitä, että päiväuniaika ei häiriydy. Siinä on kuitenkin takana kokemustieto, että jos rutiini särjetään, sen vaikutukset yltävät yllättävän pitkälle. Sinänsä päiväunien paikka saattaa olla hyvinkin luova ja vaihteleva (esim. vaunuissa, riippukeinussa, autossa, veneessä) mutta niiden tulee/kannattaa tapahtua juurikin samalla kellon lyömällä. Kysymys ei siis edelleenkään ole sisällöllinen vaan ajallinen. Esikoinen oli noin puolivuotias, kun hänen päivittäinen aamupäiväunensa kesti minuutilleen 32 minuuttia, poika siis itse heräsi siinä vaiheessa. :) 

Pienelle lapselle rutiini on yhtä kuin turvallisuus. Jos voi ennakoida, että asiat tapahtuvat jossain määrin toistuvasti ja säännöllisesti, se tuo turvallisuutta ja samalla vapauttaa energiaa muihin asioihin. Jos taas rutiinia ei lapsen elämässä ole, lapsi reagoi tilanteeseen levottomuudella ja erityisesti keskittymisen häiriintymisellä. Lapsi nauttii siitä, että asiat tapahtuvat tutulla tavalla ja tutussa järjestyksessä. Myöhemmin tulee sitten kaipuu poikkeuksiin ja urien räjäyttämiseen.

Meidän perheessä olen oman kokemukseni pohjalta kokenut lapsen hahmottamista helpottavan, kun puheessa nimeää mikä aika kulloinkin on kyseessä. Tämä auttaa lasta jäsentämään asioiden tuttua tapahtumajärjestystä, kun ainakin meidän kolmivuotias vasta aavistelee kellotaulua. "Nyt ei oo leikkiaika vaan ruoka-aika." Silloin kun kaikella on aikansa, on myös lupa keskittyä kerrallaan yhteen asiaan eikä hajottaa keskittymistään päällekkäisiin ja siksi ontuviin prosesseihin. Yksi asia kerrallaan.  

Silloin kun ympäristö vaihtuu ääriolosuhteisiin, ennakoitavasta rutiinista tulee taas se sama turvallisuuden ehto, jota se lapsellekin tarkoittaa. Tästä hyvä esimerkki on avomeripurjehdus, missä noudatetaan vahtikiertosysteemiä. Vaikka siellä ei ole mahdollista saada mitään lomaa olosuhteista, vuorottelulla ja yhteisellä säännöllisellä ateriarytmillä varmistetaan, että kaikki saavat jokseenkin saman verran lepoa ja ainakin saman ravinnon. Vaikka avomeripurjehdus on uuvuttavaa, vahtikierron ansiosta sitä kuitenkin jokseenkin jaksaa päivästä ja viikosta toiseen. Siellä rutiinia ei voi valita, vaan se hyväksytään eloonjäämisen ehdoksi.

Elämässä on kuitenkin tullut vastaan myös ihmisiä, joille rutiini on kirosana ja kysymys toistuvuuden lisäämisestä ahdistava. Heille rutiini näyttäytyy ahtaana, hallitsevana ja orjuuttavana asiana. Asiana, joka vie luovuudelta ja spontaaniudelta pohjan. Tällöin ihminen yleensä myös karttaa mitään säännöllisyyttä elämässään vaan haluaa ennemminkin elämän virtaavan kosken lailla poukkoillen ja laukaten, myös törmäillen. Se on ainakin osan mukaan autenttisempaa, villimpää ja elinvoimaisempaa elämää, kun hetki hetkeltä ei ole mitään tietoa mitä seuraavaksi tapahtuukaan.

Elämänlaatu on tottakai myös subjektiivinen kysymys ja sikäli kukin itse kysyy mitä asioiden toistuvuus tai säännöllisyys, ennakoitavuus minulle tuovat? Leo Stranius esitti argumentin, että kun tietyt asiat ovat kalenterissa kiinteästi, se mahdollistaa spontaaniutta niiden väliin jäävillä jaksoilla. Täytyy siis olla myös sellaista aikaa, jota ei ole merkitty rutiininomaisesti mihinkään toimintaan. Mutta spontaaneja tapahtumia kannattaa seurata jokin toistuva rutiini esimerkiksi iltapala ja yöuni.

Jos yhden faktan sanoisi tietyn säännöllisyyden ja ennakoitavuuden annista, pitkää ikää ainakin. Juuri luin hyvän artikkelin siitä miten esimerkiksi säännöllinen hyvälaatuinen yöuni huuhtoo aivoista erilaisia kuona-aineita ja on näin puhdistavaa unta. Myös ruokavalion säännöllisyys ja ennakoitavuus ovat elimistölle hyviä asioita. Suuremmat muutokset ruokavaliossa tai ailahtelevuus ruoka-ajoissa voivat saada kehon sekaisin ja oireilu voi näiden tuloksena olla ensin fyysistä uupumusta, joka vaikuttaa sitten myös mielialaan.

Myös tavaksi muodostunut säännöllinen liikkuminen tekee keholle todella hyvää. Porukka luulee, että kuntoilu on jotakin erityistä tai suurieleistä, mutta treenaamiseen liittyvillä luennoilla saa kuulla, että kaikesta liikkumisesta noin 70 % tulisi joka elämäntilanteessa olla peruskestävyys liikkumista jolloin pulssi pysyy 90-130 ja hengästyminenkin on kohtuullista. Se vain vie jonkin verran aikaa. Eli rutiiniksi muodostuva hyötyliikunta on ensimmäinen askel, avainasemassa säännöllisyys ja toistuvuus. Ottaa tavaksi.     

Rutiinit häiriytyvät erityisesti reissatessa ja tämä on varmasti yksilöllisesti eriasteisesti rasittavaa ihmisille. Osa ihmisistä erikseen nauttii reissun päällä siitä, että mikään ei tapahtdu tutulla kaavalla. Toisilta taas vaatii paljon energiaa elää tilanteessa, joka poikkeaa ajallisesti totutusta. Osa ihmisistä on sellaisia, että matkallakin täytyy löytää aamiaispaikka, joka löytyy helposti samalla kellonlyömällä aamulla. Sille on heidän elämässään selkeä tilaus. 

Rutiinista voi toki rakentaa itselleen myös häkin haalimalla rutiineja saadakseen näin hallinnan kokemusta. Kun kaikki tapahtuu kuten minä haluan ja olen päättänyt, homma on hallinnassa. Yleensä kyse ei tällöin ole ajankäytöllisistä rutiineista vaan totunnaistuneesta tavasta toimia, tehdä asioita. Siinä on pieni neuroosin siemen, jota voisi avata kysymyksellä onko rutiini siunaus joka näyttäytyy kirouksena vai kirous joka näyttäytyy siunauksena? Jossain vaiheessa rutiinista muodostuu häkki, josta poikkeaminen alkaakin tuntua ahdistavalta, ja juuri siinä vaiheessa häkki tulisi räjäyttää ja järjestää asia uudelleen. Kuten aikaisemmin painotin, kyse ei ole sisällöstä vaan ajallisesta toistuvuudesta. Rutiinin sisältöä kannattaa säännöllisesti tarkistaa vaikka itse funktio ja ajankohta esimerkiksi aamupala, pysyisi samana. Kaurapuurosta en faktoihin perustuen luovu, mutta mites muuten.

Laajemmin rutiinien sisällön kyseenalaistamisessa on kyse uudistumisen syklistä, joka unohtuessaan saa esimerkiksi työyhteisössä tai yksilön henkilökohtaisessa elämässä aikaan jämähtämistä. Vallitsevat toimintatavat alkavat vahingossa näyttää ainoilta mahdollisilta. Muutos sinänsä ei ole koskaan itseisarvo vaan eläminen, elämän virtaaminen. Rutiini kuten moni muukin asia on vain renki tässä elämässä. 

No comments: