Wednesday, December 21, 2016

Veni veni Emmanuel

Sana jouluksi.

Yksi viimeisen vuoden virkistävimmistä keskusteluista oli, kun lukion äidinkielen ja kirjallisuuden opettaja avasi elämän tarinallisuudessa toistuvia kaavoja, eräänlaisia "kanta-tarinoita." Hän opettaa kirjallisuutta useista eri kulttuureista tuleville nuorille, heidän oman kulttuurinsa kirjallisuutta, monestikaan edes osaamatta kyseistä kieltä. Hän vain kysyy, että "mikäs kirja se teidän kulttuurissanne onkaan sellainen, jossa vieras mies saapuu yhteisöön ja tuo mukanaan muutoksen." Opiskelijat ihmettevät: "Mistä saatoit tietää, että meidän kulttuurimme keskeinen kertomus on juuri tuo kuvaamasi?"

Mikäs se meidän kulttuurissamme on se kertomus kun vieras mies saapuu yhteisöön, tuo mukanaan muutoksen ja paljastaa jotain yhteisöstä?

Tällaisia kantakertomuksen kaavoja on useita kuten esimerkiksi kolmiodraaman kielletty rakkaus, eli velvollisuudentunnon ja rakkauden raastava yhteensovittaminen. Tästä hyvä esimerkki on esimerkiksi Doktor Zivago tai Anna Karenina. Kuinka säilyttää kunniallisuus ja silti sanoa kyllä sille raastavalle kaiken kyseenalaistavalle rakkaudelle. Suomalaisen lankeemustarinan esimerkki on varmasti Juhani Ahon Juha.

Toinen kaava on nuoren miehen hybris eli uhmakkaan rehvakkaan tuhlaajapojan lentoonlähtö vain kapsahtaakseen katajaan. Ylpeys käy lankeemuksen edellä. Egon riisunta. Suomen kirjallisuudessa Kullervo on hyvä tyyppiesimerkki.

Hyvä keskustelumme äidinkielen lehtorin kanssa juontui siihen miksi nämä kaavat toistuvat läpi vuosituhansien hyvin selkeästi havaittavasti? Mitä se kertoo paitsi ihmisluonnosta myös kulttuurien universalistisesta ytimestä?

Joulun aikaan mietitään sitä mikä on jaettua ihmisyyttä. Hetkeksi ei keskitytä katselemaan niitä lukemattomia eroja ja pluralismin ääretöntä kirjoa vaan sitä mikä kaikesta erilaisuudesta huolimatta on silti jaettua, ihmisyyden olemukseen sisältyvää, kaikkialla esiin puskevaa, eittämätöntä inhimillisen todellisuuden ydintä. Ja sitä löytyy.

Miksi lapset ovat joka paikassa niin hyvin samanoloisia, varauksettomia, vilpittömiä, lahjomattomia ja suoria? Miksi elämän rajallisuus ja sen kulttuuriset lieveilmiöt ovat eri kulttuureissa niin samankaltaisia? Miksi kuolleita kunnioitetaan? Miksi huumori on kaikkialla niin aseistariisuvaa ja yhdistävää? Jopa manipuloivassa Pohjois-Koreassa porukka repeilee alkeellisille eritevitseille.

Ihminen saattaa kokea tällaisten ilmiöiden alkuperän hyvin hengellisenä kokemuksena, toiset taas erittelevät ja yrittävät redusoida sitä kiehtovaa inhimillisyyden erityislaatua parhaansa mukaan. Itse kuulun selkeästi sinne vaikuttuvien puolelle ja oikein tarkoituksellisesti vaalin sitä lähes taikaa todistavaa tunnetta, jota elämän havainnointi herättää. Tunne tuo tietoa, jota järki ei tunnista.

Katsomuksellisesti en voi sanoa olevani uskovainen, vaan luottavainen. Uskovainen kun meidän yhteiskunnassamme on niin värittynyt ja painottunut käsite ja minulle se tarkoittaa opin mukaista uskoa. Rituaalisen dogman mukaan eläminen, ihmisten keräämän ja kirjoittaman kirjan seuraaminen ei minulta onnistu, mutta saan silti todeta, että minusta esimerkiksi Raamatussakin on paljon häivähdyksiä siitä hienosta todellisuudesta, joka voi olla meidän ihmisten jos osaamme vain katsoa oikeasta kulmasta. Eri kulttuurien pyhien kirjoitusten lukeminen on hengellinen kokemus, vaikkei uskovainen olisikaan.

Joulu on erityisesti kristittyjen juhla. Mutta sen luonteenomainen hengellisyys on universaalia, rauhoittuminen, pohdiskelu, kiitollisuuden harjoittaminen, lähimmäisyyden laajentaminen. Vaikka olen vain luottavainen ja hengellinen, minua ohjaa kyllä kertomus. Kertomus, jota kirjoittavat kaikki, ja jota ei kirjoita kukaan. Kertomus, jolla ei ole alkua eikä loppua. Näytelmä, jota ohjaa jokainen näyttelijä. 

Ihmiskunta kuluttaa paljon aikaa ja energiaa sen havainnoimiseen mitä todellisuudessa tapahtuu, mikä on elämän lopputulos. Ja sitä talletetaan, tarkemmin sanottuna sen havaittavia piirteitä talletetaan valtaviin tietokantoihin. Jos joku miljoonan vuoden päästä pääsee käsiksi kaikkiin tämän ajan talletettuihin tietoihin ja yrittää niiden perusteella muodostaa tyhjentävää kokonaiskuvaa siitä, mitä oli ihmisyys, onnistuuko hän? Jos hän lukee koraanit, raamatut, toorat ja muutamat muut. Ja siihen päälle vielä kaiken tieteen tuottaman aineiston?

Hän ei onnistu. Ihmettä ei voi koskaan laittaa purkkiin. Se miten elämän ilmiöt limittyvät, kerrostuvat, vuorovaikuttavat on sellainen kuhiseva kasa, että se elää aivan omaa elämäänsä. Ihmisyys on kuin inhimillinen riipumaton valinta, jota ei voi ennustaa, mutta jälkeenpäin kyllä ymmärtää mistä se tuli.

Luottavaiseksi voi tulla ihan vaan havainnoimalla elämää. Ihmiskunta tekee kyllä hikipäässä töitä haudatakseen sen tietyn jaetun ihmisyyden uskomattoman paskakasan alle, mutta ihmiskunta ei siinä onnistu. Elämä on aivan toisen kaliiberin vastustaja, elämä puskee esiin ja samoin siihen sisältyvä ihmisyyden olemus. Ja sen voi havaita, vaikuttua, kiehtoutua, kiitollistua ja harrastua sen edessä. Elämä voittaa aina ja sen mukana tietyt kuolemattomat, rakentavimmat lainalaisuudet ja periaatteet.

Eräs kiinnostava käsite, johon törmäsin tänä syksynä opiskelujen kautta on emergenssi eli alemman tason ilmiöistä koostuva mutta niiden summaa komleksimpi ilmiö. 2+2 onkin jotain muuta kuin neljä. Tätä esiintyy maailmassa eri kentillä, myös luonnontiede tunnustaa emergenssin olemassaolon ja toki etsii sille loogista ja empiiristä selitystä. Emergenssiä voisi kuitenkin kuvata kuin sellaiseksi mukavaksi hämmennystekijäksi, joka kertoo siitä, että me tunnemme ja hallitsemme ruutupaperin ruuduista 5 ja joku meitä suurempi tietää ne loput reilu 1200. Yksi emergentti ilmiö on ihmisen tietoisuus, se on kuin lamppu joka syttyy kun tarpeeksi montaa hermosolua hangataan vastakkain. Komleksinen systeemi, jota ei voida palauttaa tai täysin johtaa alkutekijöihinsä.

Eli kun on tarpeeksi kuhinaa, syntyy jotain odottamatonta, jopa käsittämätöntä. Tällaisena minä näen ihmisyyden. Ne jaetut asiat ovat omalla tavallaan käsittämättömiä, niiden lainalaisuudet oma lukunsa. Ihminen saattaa reagoida joskus tilanteen edellyttämällä tavalla, odottamatta. Joskus tällaiset valinnat tuntuvat tapahtumahetkellä käsittämättömiltä, mutta kun niitä katsoo jälkeenpäin, ymmärtää, että "Aaa.., ihmisyys se siellä vaan taas puski esiin." 

Ei uskovainen vaan luottavainen, elämä on paras kaikista kertomuksista.

Levollista ja rauhaisaa, pohdiskelevaa joulua rakkaalle ihmiskunnalle. 

No comments: