Monday, May 21, 2012

Pax ystävät, pax!

Pitkästä aikaa.

Tilanne ei ole enää niin vahvasti päällä kuin viimeiset kaksi kuukautta ovat olleet. Se on myös lukinnut osaksi haluja kirjoittaa, koska on ollut melko intensiivinen työstövaihe päällä. Monenlaista ajateltavaa on ollut ja oman elämän ruotimista eri näkökulmista. Keskiössä oma tyytyväisyys elämään ja miten se krooninen tyytymättömyys ja elämän optimointi, virittäminen ja mielekkyyden kokemuksen maaninen tavoittelu voivat vuotaa ylitse ja tehdä sosiaalisuudesta ja elämän jakamisesta toisen kanssa painostavaa. Kukaan ei jaksa pidemmän päälle jakaa elämäänsä ihmisen kanssa, joka ei ole koskaan tyytyväinen. Turvallisuuden tunne alkaa kadota jos joutuu kokoajan pelkäämään toisen ennakoimatonta reagointia.

Aloittelen lukemaan kirjaa Tunne lukkosi. Vaikuttaa hyvältä teokselta. Taustalla on kognitiivisen terapian pohjalta johdetun skeematerapian idea, että ihmisen menneisyys ja lapsuus eritoten leimaavat hänen myöhempää regointiaan ja muodostavat eräänlaisia blokkeja sosiaalisuuteen ja asioihin suhtautumiseen. Paljon ammennetaan vanhempien aikaansaamista reaktioista. Kirja on hyvin käytännönläheinen ja lupailee työvälineitä oman suhtautumisen tarkkailuun ja sikäli pidempiaikaisen avun saavuttamiseen. Ettei eväisi itseltään onnea loputtomasti.

Vene on vesillä, käytiin viikonloppuna Uudenmaan virkistysalueyhdistyksen saaressa Stora Brändössä Porkkalan suunnalla. Kiva paikka ja aurinkoa riitti. Merelle ei paha yllä ja se ei myöskään jätä tilaa joutaville. Ennemmin se rauhoittaa ja korvaa turhia ajatuksia konkreettisella keskittymisellä. Kun purjehtiessa täytyy intensiivisesti keskittyä kolmeen yhtäaikaiseen asiaan turvallisesti eteenpäin pääsemiseksi, niin samanaikaisesti on lähes mahdotonta stressata työasioita. Perillä saaren rannassa tuijottaessa nuotioon olennainen on sitten monesti lähempänä kuin pitkiin aikoihin.

Kunnianhimosta luopuminen käväisi mielessä tuossa yhtenä päivänä bussissa istuessa. Mietin vain, että onko siitä kokonaan luopuminen tavoiteltavaa/tarkoituksen mukaista tai edes mahdollista. Toisaalta se ajatuksena tuntuu häivähdyksenomaisesti rauhoittavalta ja kuin sopeutumisen viimeiseltä saarekkeelta. Kunnianhimosta luopuminen ei kai tarkoittaisi pysähtymistä, ja sitä ei kukaan kai kaipaisikaan. Pysähtynyt ihminen lakkaa kehittymästä. Mutta ehkä kunnianhimo ei liity ainakaan siihen malliin, että eläisi elämänsä toimien itsestään lähtöisin. Jotenkin kunnianhimo kalskahtaa aina siltä, että sen liikkeellepaneva voima tulee jostakin ulkoapäin.

Luin erästä vanhaa tekstiäni teinivuosilta missä mainitsin, että olin siinä vaiheessa hylännyt tavoitteeni tulla maailman tunnetuimmaksi ihmiseksi. Hyvä, että luovuin tuosta tavoitteesta jo siinä vaiheessa. Suurin osa maailman tunnetuimmista ihmisistä on melko lailla yhden asian miehiä, mustavalkoisuudessaan tai keskittymiskyvyssään menneet periaatteellisuudessa sille tasolle, jolla vie ehkä omaa pakkomiellettään tehokkaasti eteenpäin, mutta rauhallisen, syvän viisauden ja suhteellisuudentajun kanssa sillä ei ole mitään tekemistä.

Jotenkin kun luin tuosta kirjasta listaa mahdollisista tunnelukoista, niin löysin sieltä saman tien kolme neljä itseäni rajoittavaa toimintamallia. Näitä lukkoja on yhteensä 18, joten olen iloinen, ettei vastaavuuksia löytynyt nopealla perehtymisellä sen enempää. Elämä kun voi näemmä mennä ruttuun niin lukemattomilla eri tavoilla ja kaikkien kanssa pitäisi pystyä elämään. Omat lukkoni liittyivät lähinnä emotionaalliseen estyneisyyteen; "tunteet on hallittava", hyväksynnän hakuun; "toiset määrittävät arvoni", ulkopuolisuuteen; "en kuulu mihinkään" sekä vaativuuteen; "olen riittämätön." Saa nähdä mitä vastauksia tai selittäviä tekijöitä noiden takaa löytyy.

Käykää itse tutustumassa: http://www.skeematerapia.fi/

Voi tehdä myös testin: http://www.tunnelukkosi.fi/testi.php

2 comments:

Hoo Moilanen said...

Peace, ystävä, peace! :)

Yhden ihmiselämän voi ajatella olevan kuin pisara valtameressä ja kuitenkin sekin pisara tarvitaan kokonaisuuteen, joka muodostaa sen meren.

Olisiko niin, että ihmisen, jolla on hyvä itsetunto, ei tarvitse tavoitella kuuta taivaalta tai pyrkiä jotenkin nousemaan esiin?

Olen mieltynyt kovasti mindfulness -meditaatioon, jossa pyritään olemaan läsnä joka hetki. Silloin on väkisinkin hyvä olo on sitten missä tahansa tekemässä mitä tahansa.

Ei se tietenkään sitä tarkoita, että ihmisen pitäisi olla kuin ajopuu, joka ajelehtii elämänsä.

Toisaalta kyllä niinkin, että mitä enemmän luo onnelle ehtoja, sitä suurempi vaara on jäädä onnesta paitsi.

Ainakin kaikenlainen vertailu muihin ihmisiin takaa varman tyytymättömyyden itseensä ja elämäänsä.

Aina joku on fiksumpi ja filmaattisempi ja taitavampi ja karismaattisempi ja sitä ja tätä, mutta ei se ole minulta pois.

Minä voin olla vain minä ja hyvä niin!

Olen joskus lukenut jonkun skeematerapiakirjan ja se oli mielenkiintoinen. Kehtaako siis tunnustaa, että en muista siitä mitään? ;)

Tein tuon mainitsemasi testin netissä ja sain kolme heikkoa ja kaksi keskivahvaa.

Jos sinulla oli saman verran, niin hyvä! Jos sinulla oli vähemmän, niin hyvä! Jos sinulla oli enemmän, niin hyvä!

Rajankävijä said...

Testit ovat ihan hauskoja, mutta tietysti onneksi vain lähinnä suuntaa antavia. Itselläni sieltä pisti kaksi lukkoa selkeästi ylitse muiden, jotka kyllä mallintavat jonkin verran omaa asennoitumista.

Tuosta itsen muihin vertailusta kirja antoi enemmänkin miettimisen aihetta.