Friday, November 02, 2012

Mene itsesi yli

Tapasin eilen hyvin inspiroivan ihmisen. Näihin törmää silloin tällöin. En uskalla kertoa hänen tarinaansa kovin yksityiskohtaisesti, ettei joku vahingossa tunnista tapausta, mutta olennaista hänen tarinassaan oli se, että hän ei tietoisesti ole elämässään valinnut kohtaa missä aita on matalin, vaan missä se on useamman kymmenen metriä korkea. Hän oli keskivaikeasta lukihäiriöstään huolimatta etsiytynyt opiskelemaan lääketiedettä ja kertoi muun muassa tekniikoista, joilla tehdä sitä mikä on hänelle itselleen vaikeinta, lukeminen. Hän oli luovasti ottanut käyttöön keinot, joilla voittaa suurin haasteensa. Ja silti se kaikkein haastavin asia oli jatkuvasti nenän edessä. Voi sanoa, että hän ylittää itsensä säännöllisesti.

Minua tässä kiehtoo eritoten se, mistä tämä kyseinen ihminen saa energiansa puskea läpi sellaisista seinistä, joiden edessä valtaenemmistö tunnustaisi tappionsa ja lähtisi etsimään uutta suuntaa. Hän kertoi omasta motivaatiostaan lääketiedettä kohtaan, kuinka häntä ajaa vahva tahto auttaa ihmisiä ja kuinka hän maailman vähäosaisten kautta hahmottaa miten suuri etuoikeus on opiskella. Sen voimalla hän puskee eteenpäin ja haluaa valmistua lääkäriksi. Huima tahto.

Kyse ei ole suorittavasta tavasta suuntautua elämään vaan tahdosta saavuttaa itselle tärkeä päämäärä. On kyse päätöksestä oman päämäärän edessä. Tinkimättömyydestä ja pitkäjänteisyydestä itseä kohtaan. Mutta ennen kaikkea tästä ihmisestä huokui peräänantamattomuus ja vahva tahto. No varmasti tällaiset ominaisuudet voivat saada myös rajoittavia muotoja kuten jääräpäisyys tai joustamattomuus. Tämä ihminen kuitenkin puhui lähinnä siitä, että elämän ei hänen mielestään kuulu olla aina kivaa.

Hänen avoin teesinsä oli että "tekemällä helppoja asioita ihminen ei tule onnelliseksi." Se oli minun mielestäni hienosti sanottu ja olen siitä samaa mieltä. Samalla tunsin piston omassa sydämessäni; minä en ole koskaan laittanut itseäni kunnolla likoon, pistänyt itseäni kokeilemaan omia rajojani ja ottanut haastetta, jonka olisin jo lähtötilanteessa tiennyt todella haastavaksi. Minusta sellainen ihminen on rohkea.

Olen tässä jatkanut taas puolisen vuotta sitten aloittamaani kirjaa Arvojen ja tarkoitusten pedagogiikka (Gjerstad & Purjo 2011), joka tosiaan käsittelee enemmän tai vähemmän Viktor Frankl'in ajattelun ympärille rakentuvaa tarkoituksellisuus teoriaa (logoteoria) ja miten tämä tukee ihmisten antoisan ja merkityksellisen elämän muodostumista.

Kirjassa Hannele Niemi kirjoittaa: Viktor E. Frankl korostaa sitä, että ihmisen tärkein perustarve on löytää tarkoitus elämälleen. Elämäntarkoitus voi olla jotain sellaista, jossa me voimme olla antamassa itsestämme jotain toisillemme kuten palvelu, työ rakkaus, elämäntehtävä. Se on jotain sellaista, jota emme etsi vain itseämme varten ja tavoitellaksemme onneamme. Tavoittelemme jotain itseämme suurempaa. Onni tulee sivutuotteena. Elämään kuuluu jännite, ei niinkään harmonia ja tasapaino. Joudumme jatkuvasti tilanteisiin, jotka haastavat meitä ponnisteluun, kasvuun ja muutokseen. Yksi osa elämän tarkoituksen löytämistä on sen ymmärtäminen, että elämään kuuluu aina kärsimystä. Me joudumme kohtaamaan sen monissa muodoissa, ja myös luomaan sen edessä omat selviytymiskeinomme. Se ei ole alistumista, vaan asenteen luomista, joka antaa voimaa tehdä se, mikä kulloisessakin tilanteessa on mahdollista. ...Mitä annan elämälle?... "En odota enää elämältä, vaan elämä odottaa minulta." (Niemi 2011)


Edellä mainittu jonkinlaisen sisäisen kamppailun hyväksyminen pitää sisällään myös sen, että tavoittelun kautta saavutetut asiat maistuvat paremmilta. Itse koen, että toiminta voi olla tällöin lähes mitä vain. Kunhan toiminnan kautta antaa jotain itsestään. Itsensä haastaminen ja ponnistelu (henkinen tai fyysinen) saavat aikaan iloa. Em. kirjassa Ulla Solasaari kirjoittaa: Ilo on hyvinvoinnista ja elinvoimaisuudesta seuraava tunnetila. (Solasaari 2011) Ilo siis ilmentää elinvoimaisuutta. Jos ilo on kadoksissa niin sen tulkitsisi silloin olevan oire konkreettisen elinvoimaisuuden kokemusta tukevan toiminnan puutteesta.

Itse tiedän, että minulla on hyvin selkeä tarve tuntea elinvoimaisuuden kautta toimintakykyä ja pystyvyyttä. Ehkä se on jokin maskuliinisuuteen tai yleisesti miehenä olemiseen sisältyvä asia (tai sitten sillä ei ole mitään tekemistä sukupuolen tai maskuliinisuuden kanssa), mutta haluan kokea elinvoimaisuutta konkreettisen tekemisen ja kädentaidon kautta. Tuossa pari viikkoa sitten olin venehommissa tekemässä veneeseeni uutta pressukatosta talven varrelle ja voin sanoa, että sen sahaamisen ja naulaamisen kautta sain juuri elinvoimaa ja puhdasta ILOA.

Samalla tulee mieleen, miksi tuo elinvoimaisuuden ja konkreettisen kehon hallinnan tuoma onnistumisen kokemus ovat tässä teoreettisessa kynänpyörittelyssä ja virkamiestyössä niin kaukaisia ja harvinaisia asioita. En tiedä kuuluuko työn kautta toteuttaa omia vitaalisia arvoja, pystyvyyttä, toimintakykyä ja elinvoimaisuutta ilmentäviä tekoja, mutta itse koen, että mikseivät työntekemisen keskiössä olisi juuri nuo iloa tuottavat konkreettiset teot, joiden kautta saada onnistumisen kokemuksia. Tällä hetkellä työpäiväni konkreettisin toiminta on oppilaan siirtäminen sähköisessä ryhmähallintajärjestelmässä ryhmästä toiseen. Hiirenklikkaus. Naurettavaa. :D

Olen ennenkin harkinnut oman mukavuusalueeni ylittämistä juuri lähtemällä tekemään jotakin, missä yhdistyisivät sekä matemaattinen pähkäily että vahva kädentaito. Molemmat itselleni hieman vieraampia toiminnan alueita, tai sanotaan näin, että ne eivät ole tähän mennessä olleet vahvuuksiani. Mutta niistä olen kyllä elämässäni saanut hyvin antoisia onnistumisen kokemuksia. Olen miettinyt vaihtoehtona tälle nykyiselle elämälleni rakennusinsinöörin työtä. Siinä yhdistyisivät juuri nuo kaksi edellämainittua, mutta rakennusmestarina toimimisessa pääsisin yhdistämään siihen lisäksi vahvan sosiaalisen ulottuvuuden, koska joutuisin myös opettelemaan tavan viestiä tuloksellisesti rakennusmieshuumorin ja tyytymättömien työmiesten keskellä. Gotta love a challenge.

Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että matemaattisesti lahjakkaisen ihmisten pitäisi pyrkiä ympäristöihin, joissa heitä haastettaisiin sosiaalisesti ja konkreettisesti. Ja toisaalta ihmistyöntekijöille tekisi hyvää päästä näkemään konkreettisia kysymyksiä ja vaivaamaan päätään yhteenlaskulla. Mukavuusalueesta luopuminen on meidän velvollisuutemme. Oman onnemme tähden.

3 comments:

Laakeri said...

vautsi, olen miettinyt juuri noita juttuja viimeaikoina ja pistit tässä ajatukseni järjestykseen, todella inspiroiva teksti, kiitos tästä! (:

Veloena said...

Vaihdokset tekevät hyvää... muutos on kyllä aina haaste, mutta piru vie, pitää hereillä ja tyytyväisempänä kuin olla möllöttäminen! Hyvältä kuulostavat nuo suunnitelmat - ja jotensakin kovin tutuiltakin. ;)

Rajankävijä said...

Juu kyllä säännöllinen ravistelu tekee hyvää. :) Kirpaisee sopivalla tavalla.