Älä ota sitä henkilökohtaisesti

Ihmiselle on kovin luontaista, ettei hän ymmärrä, että jotkut asiat tapahtuvat hänestä riippumatta. Hänellä on niin kova tarve samaistua, löytää oma merkityksensä ja nähdä asiat omasta näkökulmastaan. Sehän on hyvin inhimillistä.

Joskus tästä taipumuksesta voi olla esimerkiksi keskittymisessä hyötyä: jos jokin asia tuntuu vieraalta eikä kiinnostavalta, on se helppo suhteuttaa omaan elämään ja ajatella, miltä tämä vaikuttaisi minun kokemanani.

Olen esimerkiksi huomannut, että tenttiin lukiessa jotain pöyristyttävän tylsää jargonia on hyödyllistä osata perustella itselleen miksi tämä opeteltava asia koskee juuri MINUN elämääni. Miksi se on tärkeää MINULLE.

Toisenlainen (vastakkainen) kyky on asettua asioiden ulkopuolelle. Osata antaa asioiden tapahtua itsestä riippumatta. Siirtyä toiminnan keskipisteestä havainnoijaksi ja sivustakatsojaksi. Lukea tesktiä ilman, että sillä on minkäänlaista yhtymäkohtaa omaan elämään.

Mielestäni prosessin käänteisyyttä voisi kuvata sillä tavalla, että jos koulun pihalla on välitunnilla kiusaamistilanne, niin koululaisia kannustetaan menemään väliin ja siirtymään sivustakatsojasta toimijaksi; tekemään tilanteesta henkilökohtaista ja ajattelemaan miltä heistä itsestään tuntuisi olla kiusattavana. Siinä tilanteessa on tietenkin toivottavaa ja vain hyvä asia samaistua kiusattavaan ja tehdä hänen tilanteestaan henkilökohtaista.

Toiseen suuntaan prosessin purkaminen onkin haasteellisempaa. Jos haluan siirtyä toimijasta sivustakatsojaksi, unohtaa henkilökohtaisen asenteen ja siirtyä tilanteen ulkopuolelle, ottaa siihen etäisyyttä. Tajuta, että kaikki ei pyöri minun ympärilläni, eikä minun kuulu aina ottaa kantaa. Ettei kaikkiin tilanteisiin tarvitse painua tavoitteellisella apinan raivolla, vaan että heittäytyminen voi tarkoittaa sitä, että antaa elämän tapahtua ympärillään. Joskus on aika toimia ja joskus on myös aika katsoa ja antaa tilanteen mennä omalla painollaan. Toisaalta jos kaikki ajattelisivat näin, niin elämä olisi loppumattoman rentoa, mutta mitään ei koskaan tapahtuisi. :)

Itsekeskeisyyden ytimessä on ajatus omasta erityislaadusta ja korvaamattomuudesta. Ajatus:"Jos en minä tee tätä, niin kuka muu sen tekisi?" Hyvin Kekkosmainen suhtautuminen. :) Ja jokainen ihminen ON tietenkin korvaamattoman erityinen, mutta se ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi tuottaa ja suorittaa omaa erityislaatuaan pakonomaisesti.

Omaa erityislaatuaan voi tuoda ilmi jo ihan vain olemalla ja elämällä elämänsä niin kuin parhaaksi näkee. Ja lahja olisi myös kyky välillä uohtaa oma erityisyytensä ja nähdä muut ihmiset heidän silmiensä kautta ilman samaistumista. Siis, että aidosti astuu ulos omasta ajattelutavastaan ja haluaa tajuta toisen ihmisen tavan katsoa maailmaa.

Koska kaikkea ei tarvitse suhteuttaa omaan ajatteluun ja omiin ajatuksiin. Jotkin asiat vain ovat olemassa, eikä niitä välttämättä tarvitse ymmärtää.

Oman itsekeskeisyyden ja ennen kaikkea itselähtöisyyden myöntäminen on tietysti todella vaikeaa, mutta se voisi olla keino ihmisten aidosti ymmärtää toisiaan. Voin tulla tutuksi jonkun ihmisen ajatuksien kanssa ilman, että se sytyttää minussa tarvetta kritisoida tai vertailla niitä omien ajatuksieni kanssa. Kaikki tilanteet eivät epätoivoisesti huuda väliintuloa.

Ehkä tämä on jollekin ihmiselle helppoa, mutta itselleni se tuottaa päänvaivaa.