Suuri ja mahtava Suur-Jyväskylä

Joskus vähän jotain maanläheisempää. Ekassa kuvassa paikan symbolit: harjun torni ja Matin hyppyrimäki Laajavuoressa.

Kylästä ei saa kaupunkia vaikka voissa paistaisi. Kaupunki tarkoittaa omassa mielessäni paikkaa, jossa ihmiset ovat asuneet satoja vuosia, ja elämä on jättänyt jälkensä paikkaan. Tällaiset kaupungit ovat muodostuneet paikoille, joissa on käyty kauppaa tai ne ovat olleet hyviä satamia tai muuten merkittäviä kauttakulkukohteita. Helsinki on tässä mielessä hieman säälittävä esimerkki, koska se perustettiin nykyiselle paikalleen vasta parisataa vuotta sitten ja sen sijainti niemellä on paitsi äärimmäisen epäkäytännöllinen myös luonnoton.

Esimerkiksi Turku ja Porvoo ovat Suomen vanhimpia kaupunkeja; molemmat ovat muodostuneet joen suulle, niiden asutus noudattaa pinnanmuotoja, mutta siinä on kuitenkin selkeän tiivis ja urbaani leima. Molemmat ovat suht pieniä kaupunkeja, mutta niiden kaupunkirakenne on hyvin kaupunkimainen. Joku väittää minua ahdaskatseiseksi, mutta mielestäni selkeä kaupunki vaatii ruutukaavaa ytimensä ympärille.

Helsinkin on kuitenkin laajemmassa mittakaavassa ainoa kaupungin kriteerit täyttävä paikka Suomessa, sanokoot vastaväittäjät mitä tahansa. Nuoresta iästään huolimatta Helsinki on perinteikäs ja siellä virtaa urbaani henki, joka on tulosta kaupunkikulttuurin ja hallinnollisen keskuksen asemasta. Sen asema poikkeuksellisen urbaanina ympäristönä on toisaalta myös eristänyt Helsingin muusta Suomesta. Sen tunnelma on tuntunut vieraalta muulta tulijoille, ja sen etäiset, korrektin pidättyväiset asukkaat ovat tuntuneet kopeilta, vaikka kaikki tämä on kaupungistumsien seuraista. Ympäristössä, jossa ihmisiä vilisee, kasvokkainen ja aito kanssakäyminen käy haastavammaksi. Ja kyllä helsinkiläisiltä silti vielä irtoaa hymy ja joskus myös oven avaus.

Mutta tämä merkintä ei ollut tarkoitettu helsinkiläisyyden puimiseen, vaan nykyisen asuinpaikkani Jyväskylän rakentavaan kritiikkiin. En kylläkään kritisoi sinänsä Jyväskylää kuin sen kohtaloa. Jos paikka on alunperin ollut Laukaan kunnan kirkonkylä, niin lähtökohdat eivät ole kovin urbaanin ympäristönkehityksen puolella. Sanoohan sen jo nimikin. Jyväskylä.

Olen joskus leikkinyt ajatuksella, että jos Neuvostoliitto olisi miehittänyt Suomen ja Stalin päässyt puuttumaan Jyväskylän kaupunkirakenteen muodostumiseen, niin se epeli olisi varmaankin jyrännyt koko keskustaa rajoittavan harjun suoraan Jyväsjärveen ja näin tehnyt neuvostorealismin ideologian mukaisesti tasaista lääniä kaupungin laajeta ja kukoistaa. Kun kaupunki nyt on ympäristöarvoja kunnioittaen levittäytynyt pinnanmuotojen sanelemille alueille, niin se on samalla evännyt itseltään mahdollisuuden urbaaniin ilmapiiriin.

En itse tunnustaudu niinkään funktionalistiksi, joka haluaisi kultivoida kaiken näkemänsä ja jyrätä ja valjastaa luonnon ihmisen eteen; en tosiaankaan. Olen vain sitä mieltä että kaupungin on oltava kaupunki ja tämä tarkoittaa selkeää ja tiivistä kaavoitusta. Puutarhakaupunkiajattelu sopii varmasti osalle ihmisistä, mutta puistomaiset lähiöt, joissa poronjäkälä ja mäntykangas vuorottelevat asfalttisten parkkipaikkojen kanssa, on lähinnä eristyneen oloinen ja ahdistava paikka. Lähiömäinen.

Kaupunki tarkoittaa tiiviisti rakennettuja kaupunkikortteleita, jotka saavat toki olla epäsäännöllisen muotoisia ja persoonallisia, mutta katuun rajautuvia. Esimerkiksi Suomessa yleiset puutalokaupungit, kuten Uusikaupunki, Kristiinankaupunki, Rauma, Raahe, Loviisa ovat hyviä esimerkkejä siitä että asuminen voi olla tiivistä, kaupunkimaista ja äärimmäisen viihtyisää. Tottakai laajempi kaupungistuminen vaatii isompia rakennuksia, mutta se kaupunkimainen ilmapiiri syntyy juuri katujen ja pihojen selkeällä erottamisella.


Se on sitten eri asia, jos Jyväskylästä on haluttu tehdä puutarhakaupunkimainen, ja tietyllä tavallahan Jyväskylän kasvupyrähdys ajoittuu juuri tälle aikakaudelle. Harmi vaan, että sen urbaani-ilme on jäänyt hieman lapsenkasvoiseksi, vanhempien ja kaupunkimaisempien paikkojen varjossa.