Vietetään elämää

Jos ihmisiltä kysyttäisiin ensi vaikutelmaa minusta he luultavasti sanoisivat sanoja kuin kunnollinen hillitty, vastuuntuntoinen, ahkera. Olen ottanut elämän melko tosissani. Ajattelin, että elämä kuuluu ottaa vakavasti ja tehdä kaikki voitavansa kehittyäkseen ja kehittääkseen maailmaa. Olen tottunut suoriutumaan kiitettävästi ja saamaan kehuja paneutumisestani. Toisaalta tämä ”panostaminen” liittyy myös laajemmin elämään kuin ainoastaan omien tavoitteiden toteuttamiseen. Olen ajatellut, että väärinsuuntautunut hän, joka ei ota vastuuta ympäristöstään vaan on piittaamaton sen suhteen eikä pyri kehittämään itseään ja tulemaan paremmaksi. Olen halveksinut sellaista ajattelutapaa, kuten tässäkin blogissa on tullut esille. Olen kokenut, että korkeampaan kehitysasteeseen tähtäävä elämä tarkoittaa jatkuvaa paneutumista ja vastauksien etsimistä. Se on vain hyvin rankkaa. Noin kymmenen vuoden idealismin jälkeen sitä löytää jo muunkinlaisia ajatuksia.

Vakavasti ottaminen tarkoittaa usein myös jonkinasteisia paineita. Nykyihmiset stressaavat paitsi oman perheensä hyvinvointia, myös maailman tilaa, kansainvälistä turvallisuutta, ympäristökysymyksiä ja yhteiskunnan koheesion ja yhteisvastuun rapautumista. Tuosta setistä saa jo parikin vatsahaavaa. Vähintään sillä onnistuu kieltämään itseltään osallistumisen sosiaaliseen elämään. Rikas, vaihteleva ja kokeileva sosiaalinen elämä kun vaatii monien sivuvaikutusten hyväksymistä. Ja se myös vaatii toisten ihmisten hyväksymistä puutteellisina, rappiollisina pakanoina, jotka eivät välttämättä välitä tippaakaan siitä mitä heidän ympärillään tapahtuu.

Kaikkea ei tietenkään pidä eikä saakaan hyväksyä. Sen rajan jokainen asettaa henkilökohtaisesti. Valinnan vapaus tarkoittaa omassa mielessäni edelleen vapautta valita oikein, mutta koska elämä ei ole mustavalkoista, niin täytyy myös oppia tekemään kompromisseja. Kompromissit eivät ole tyytymistä vaan kykyä sopeutua. Suuret ajatukset, kun saattavat joskus olla hieman ehdottomia tai joustamattomia. Elämään liittyy pysyvänä osana vastuunottaminen omista valinnoista ja toisaalta myös toisista ihmisistä. Tämä siis tarkoittaa sitä miten omat valinnat vaikuttavat toisiin ihmisiin. Ja totta kai toiselle voi kuitenkin kertoa omasta tavastaan ajatella. Valistaminen ei ole koskaan sama asia kuin tuputtaminen tai tuomitseminen.

Mutta yleisesti ottaen sen sijasta, että ajatellaan, että elämän tulisi koostua viisivuotistavoitteista ja lopullisesta ratkaisusta, niin siihen voi suhtautua myös rennommin. Voi niin sanotusti päästää itsensä pälkähästä. On oikeutettua todeta, että minun vastuuni rajoittuu itseeni ja muihin asioihin voin vaikuttaa melko rajoitetusti. Yrittää saa ja pitää, mutta sairas hän joka antaa sen vaikuttaa omaan elämänlaatuunsa.

Elämä ihmisen ympärillä yksinkertaisesti vain tapahtuu. Sitä voi seurata silmät suurina, mutta ei siitä kannata ongelmaa ottaa. Siihen voi vaikuttaa ja se on myös suositeltavaa, mutta suurimmaksi osaksi sen kannattaa antaa virrata ja enimmäkseen asettua sivustaseuraajaksi. Tämä on tiettyä tervettä välinpitämättömyyttä, koska se ongelmanottaminen ei auta ketään. Se ei korjaa maailman vikoja.

Otetaan elämä vastaan, keskitytään tekemään oma osamme ja vietetään elämää. Niin kuin lomankin viettäminen tarkoittaa, että siihen ei välttämättä liity suuren suuria intentioita vaan yksinkertaisia pieniä asioita ja lähitavoitteita. Samalla tavalla elämä voi olla pieniä asioita, arjen puurtamista, kellumista ja elämän viettämistä. Suuren luokan tavoitteet saavat olla siellä jossakin taustalla ja värittää toimintaa, mutta niitä ei kannata yrittää toteuttaa yhdessä yössä. Siihen asti elellään ja vietetään elämää.