Friday, January 16, 2009

Alkuvoimaa

Helsingin sanomien vuoden esikoiskirjailijan palkinnon raadin valintaperusteissa todetaan palkinnon saaneesta kirjasta, "Rakkaus on kaunis ja tosi vain niin kauan kuin se ei täyty."

Aivan nerokas lause. Se kiteyttää sen mitä en ole itse osannut itselleni sanoa. Tietty osa rakkaudesta kuolee sen täyttyessä. Tottakai sen tilalle syntyy jotakin muuta, uutta, mutta puhtaimmillaan tunne on silloin, kun se taistelee mahdottomuutta vastaan. Raastavimmillaan. Siksi kaikkein koskettavimmat romanssit päättyvät kuolemaan. Rakkaus jää eloon ja elää ikuisesti, koska se ei voi täyttyä.

Rakkaus on tietenkin kovin naiivia, kun se rapautuu kohdatessaan todellisuuden, mutta silti niin puhdasta ja viatonta. Ehdotonta. Täysivaltaista.

Täysin erilaista kuin se kunnioitukseen perustuva kumppanuusrakkaus, joka jää jäljelle siinä vaiheessa, kun kaikki muu on menetetty. Tämä puhdas ja naiivi tunne on villiä ja virtaa kuin koski. Valtava lataus energiaa, joka suuntautuu kohteeseensa ravistellen sitä ja janoten jotakin, joka sammuttaisi janon. Mutta jos jano sammutetaan, niin tunne ei ole enää entisensä.

Call me a junkie, mutta se tunne tuottaa riippuvuutta. Miksi siitä pitäisi luopua? Siksikö, että saisin tasapainoisen ja täysivaltaisen elämän? Että eläisin pitkän ja rauhallisen elämän? Pysyvyyden ja jatkuvuuden takia?

Olen tunneriippuvainen. Tiedän kuitenkin itsekin, että rakkauden edessä jokainen on nöyrä. Mikäli saisin valita rakkauden täyttymisen ja sen raastavan tunteen välillä en harkitsisi edes nanosekunttia.

Ihmettelen vain sitä, että millä ihmeen motiivilla ihmiseen on laitettu kyky näin vahvaan tunnereaktioon, joka sotkee koko muun elämän ja saa ihmiset toimimaan täysin vastoin periaatteitaan. Mikä logiikka mahtaa piillä siinä, että rakkautta ei voi hallita?

Älä ota sitä henkilökohtaisesti

Ihmiselle on kovin luontaista, ettei hän ymmärrä, että jotkut asiat tapahtuvat hänestä riippumatta. Hänellä on niin kova tarve samaistua, löytää oma merkityksensä ja nähdä asiat omasta näkökulmastaan. Sehän on hyvin inhimillistä.

Joskus tästä taipumuksesta voi olla esimerkiksi keskittymisessä hyötyä: jos jokin asia tuntuu vieraalta eikä kiinnostavalta, on se helppo suhteuttaa omaan elämään ja ajatella, miltä tämä vaikuttaisi minun kokemanani.

Olen esimerkiksi huomannut, että tenttiin lukiessa jotain pöyristyttävän tylsää jargonia on hyödyllistä osata perustella itselleen miksi tämä opeteltava asia koskee juuri MINUN elämääni. Miksi se on tärkeää MINULLE.

Toisenlainen (vastakkainen) kyky on asettua asioiden ulkopuolelle. Osata antaa asioiden tapahtua itsestä riippumatta. Siirtyä toiminnan keskipisteestä havainnoijaksi ja sivustakatsojaksi. Lukea tesktiä ilman, että sillä on minkäänlaista yhtymäkohtaa omaan elämään.

Mielestäni prosessin käänteisyyttä voisi kuvata sillä tavalla, että jos koulun pihalla on välitunnilla kiusaamistilanne, niin koululaisia kannustetaan menemään väliin ja siirtymään sivustakatsojasta toimijaksi; tekemään tilanteesta henkilökohtaista ja ajattelemaan miltä heistä itsestään tuntuisi olla kiusattavana. Siinä tilanteessa on tietenkin toivottavaa ja vain hyvä asia samaistua kiusattavaan ja tehdä hänen tilanteestaan henkilökohtaista.

Toiseen suuntaan prosessin purkaminen onkin haasteellisempaa. Jos haluan siirtyä toimijasta sivustakatsojaksi, unohtaa henkilökohtaisen asenteen ja siirtyä tilanteen ulkopuolelle, ottaa siihen etäisyyttä. Tajuta, että kaikki ei pyöri minun ympärilläni, eikä minun kuulu aina ottaa kantaa. Ettei kaikkiin tilanteisiin tarvitse painua tavoitteellisella apinan raivolla, vaan että heittäytyminen voi tarkoittaa sitä, että antaa elämän tapahtua ympärillään. Joskus on aika toimia ja joskus on myös aika katsoa ja antaa tilanteen mennä omalla painollaan. Toisaalta jos kaikki ajattelisivat näin, niin elämä olisi loppumattoman rentoa, mutta mitään ei koskaan tapahtuisi. :)

Itsekeskeisyyden ytimessä on ajatus omasta erityislaadusta ja korvaamattomuudesta. Ajatus:"Jos en minä tee tätä, niin kuka muu sen tekisi?" Hyvin Kekkosmainen suhtautuminen. :) Ja jokainen ihminen ON tietenkin korvaamattoman erityinen, mutta se ei tarkoita sitä, että hänen pitäisi tuottaa ja suorittaa omaa erityislaatuaan pakonomaisesti.

Omaa erityislaatuaan voi tuoda ilmi jo ihan vain olemalla ja elämällä elämänsä niin kuin parhaaksi näkee. Ja lahja olisi myös kyky välillä uohtaa oma erityisyytensä ja nähdä muut ihmiset heidän silmiensä kautta ilman samaistumista. Siis, että aidosti astuu ulos omasta ajattelutavastaan ja haluaa tajuta toisen ihmisen tavan katsoa maailmaa.

Koska kaikkea ei tarvitse suhteuttaa omaan ajatteluun ja omiin ajatuksiin. Jotkin asiat vain ovat olemassa, eikä niitä välttämättä tarvitse ymmärtää.

Oman itsekeskeisyyden ja ennen kaikkea itselähtöisyyden myöntäminen on tietysti todella vaikeaa, mutta se voisi olla keino ihmisten aidosti ymmärtää toisiaan. Voin tulla tutuksi jonkun ihmisen ajatuksien kanssa ilman, että se sytyttää minussa tarvetta kritisoida tai vertailla niitä omien ajatuksieni kanssa. Kaikki tilanteet eivät epätoivoisesti huuda väliintuloa.

Ehkä tämä on jollekin ihmiselle helppoa, mutta itselleni se tuottaa päänvaivaa.

Saturday, January 10, 2009

Keskustelua anarkismin kanssa

Tänään on aika anarkistisen kapinan ja anarkistisen kapinan kyseenalaistamisen.

Systeemin uskollinen palvelija ei koskaan kyseenalaista systeemin todenperäisyyttä ja sen jaloja päämääriä. Minä uskon systeemiin, ja siihen, että se ei ole muodostunut sattumalta nykyiseen muotoonsa. Elän palvellen systeemiä ja antaudun yhdeksi systeemin monista pyöristä.

Mutta silti.

"System, system, system.
Send him to school.
System, system, system.
Force him to crawl.

Poor little schoolboy, poor little lad,
They'll pat him if he's good and they'll beat him if he's bad.
Poor little kiddy, poor little chap,
They'll force feed his mind with their useless crap."

Vaikka systeemi ei olisi syntynyt sattumalta vaan muodostunut aikojen saatossa omaan muotoonsa ja luonut erilaiset käytäntönsä todellisuuden sanelemana, niin ne jotka syntyvät nykyhetkellä tähän instituutioon eivät kuitenkaan olleet koskaan itse valitsemassa omaa elämäntapaansa, vaan se valittiin heidän puolestaan jo kauan sitten.

Itse kysyin tietyssä vaiheessa, että mitä helvetin vapautta sellainen on, jos kerran koko yhteiskunnan toimintamalli on mahdollista kyseenalaistaa ruohonjuuresta latvaan asti. Kukaan ei kysynyt minulta haluanko elää tämän systeemin arvojen ja päämäärien mukaisesti.

Ja kuitenkin OMASTA HALUSTANI minä tulen tekemään töitä muokatakseni niistä nuorista mielistä sopivampia tämän systeemin tarpeisiin. Minä päätän omassa pienessä päässäni sopivatko heidän ominaisuutensa, heidän henkilökohtainen erityislaatunsa tämän systeemin tarpeisiin. Yritän tunkea neliskulmaista palikkaa pyöreään reikään ja hion heidän erityislaatunsa systeemiin sopivaksi.

System, system, system.
They'll teach her how to cook.
System, system, system.
They'll teach her how to look.

Poor little girly, poor little wench,
Another little object to prod and pinch.
Poor little sweety, poor little filly,
They'll fuck her mind so they can fuck her silly.

Opiskelija-ainejärjestömme seinällä on teksti: "Kauneusihanteet vahingoittavat sinua ja ympäröiviä läheisiäsi." Kuka päätti mikä on ihannoitavaa? Miksi pidän tietynnäköisistä naisista ja karsastan jotain toista ulkonäköä?

"Systeemillä on tarpeensa, ihanteet ovat ohjenuoria. Niillä asetetaan päämääriä." Kuulostaapas jalolta periaatteelta. Ja tuon naiivin ajatuksen kanssa olen samaa mieltä. Ihanteet tuhoavat elämän monimuotoisuutta ja silti olen sitä mieltä, että niin kuuluukin tapahtua. Jos ei voida sanoa, että jokin vaihtoehto on parempi kuin toinen, ei ole mitään mahdollisuutta kasvattaa tai opettaa ihmiselle mitään. Ihanteet ovat olemassa oleva asia, joka pitää altistaa arvioinnille ja kysyä miksi tällaista mallia pidetään ihannoitavana. Kauneusihanteet eivät onneksi ole kuitenkaan ihanteista pysyvimmän laatuisia. Niissä tapahtuu muutosta ja niitä myös kyseenalaistetaan melko näkyvästi.

"Poor little fucker, poor little kid,
Never asked for life, no she never did."

Jos pienelle lapselle pitäisi opettaa, että "tässä yhteiskunnassa nyt sattuu vallitsemaan tällainen toimintamalli", niin lapsi on entistä enemmän sekaisin siitä mitä häneltä odotetaan.

Vapaus on tietynlainen päämäärä. Ja ihmisen itsemääräämisoikeus. Absoluuttinen vapaushan tarkoittaisi tilannetta, jossa jokainen ihminen saisi itse valita oman elämäntapansa tyhjältä pöydältä. Mutta jos jokaisen lapsen pitäisi aina "uudestaan" luoda ja oppia oma oikea tapansa elää, niin se vaatisi valtavan oppimäärän omaksumista ihmiselämän aikana. "On turha keksiä pyörää uudestaan."

"System, system, system.
He's grown to be a man.
System, system, system.
Taught to fit the plan."

Instituution määritelmä on kahden tai useamman ihmisen välistä toimintaa, joka on saanut tietyn muodon ja sen jälkeen totunnaistunut. Tullut kaavamaiseksi. Kun asiat on totuttu tekemään jollakin tavalla, niin tietyssä vaiheessa siitä tulee vallitseva malli ja kun jokin malli voidaan yleistää kaikkiin vastaaviin vuorovaikutus- tai toimintatilanteisiin on kyse instituutiosta.

Perheinstituutio on tästä ehkä selkein esimerkki. Joku tai jotkut ihmiset ovat vain tietyssä maailman kolkassa saaneet päähänsä, että on mukavaa järjestää elämänsä siten, että saman katon alla asuvat mies, nainen ja näiden kahden ihmisen jälkeläiset. Kun sitten tämä malli on levinnyt ja yleistynyt, niin se on saanut instituution mitat. Kaikki naiset ja miehet on velvoitettu yksiavioisiksi ja rakentamaan sosiaalinen elämänsä "ydinperheen" ympärille, vaikka ympäri maailmaa voidaan nähdä, että myös muita malleja löytyy.

Ja tämän tietäen olen silti sitä mieltä, että omistautuminen tuo elämään syvyyttä. :)

System, system, system.
Slaves right from the start.
System, system, system.
Til death do them part.

Poor little fuckers, what a sorry pair,
Had their lives stolen, but they didn't really care.
Poor little darlings, just your ordinary folks,
Victims of the system and it's cruel jokes.

Ihminen valitsee hyväksyä systeemin. Se valinta vain syötetään hänelle niin huomaamatta, että valinnanmahdollisuus lipuu silmien editse ilman reaktiota. Kun sitten on hypännyt systeemin rattaisiin toden teolla, ei mitään muuta haluaisikaan, vaikka mahdollisuus on periaatteessa aina olemassa. Jossain vaiheessa tapahtuu hiljainen hyväksyntä ja ihminen ajattelee, että onhan se tämäkin tapa elää: hankitaan omakotitalo ja Volvo ja koira ja vaimo, ja lopulta päädytään tekemään lapsia, koska "Niinhän kuuluu tehdä."

Mutta parempi mahdollisuus olisi kyseenalaistaa ihan kaikki, joka ikinen toimintamalli ja sen jälkeen hyväksyä ne päämäärät, joita itse pitää tavoiteltavana ja pyrkiä hylkäämään ne toimintamallit, jotka johtavat sellaiseen lopputulokseen, jota ei itse pidä tavoiteltavana. Esimerkiksi kauneusihanteita ei ole mikään pakko hyväksyä, vaikka sellainen päämäärä maailmassa sattuukin olemaan. Ainakin siinä antaa itselleen jonkinlaisen vaikutusmahdollisuuden siihen, mitä tulee elämässään valinneeksi.

Anarkismi kannattaa, mutta vain keinona tarkentaa sitä mikä todella on tavoiteltavaa.

Jeffrey Lewisin biisi Systematic death löytyy osoitteesta:http://www.youtube.com/watch?v=wGdGoC6p8GI