Saturday, April 17, 2010

Kinkkupiirakkaa, porkkanakakkua ja legojen rakentelua

Täytin eilen 27 vuotta. Vaikka aina kavereille vaahtoan kuinka minusta on teatraalisen keinotekoista juhlia ajan etenemistä, niin onhan se synttäreiden perimmäinen idea välittämisen ilmaisu. Ne yksinkertaisuudessaan helpot facebook-onnittelutkin saavat jotain hassua lämpöä liikkeelle. :) Ovathan ne mukavat ihmiset pysähtyneet hetkeksi ajattelemaan minua. Niin monta ajatusta minun vuokseni annettu. Se saa häkeltymään.

Olen viettänyt synttäreitäni omassa kdissani viimeksi viisi vuotta sitten. Tässä välissä olen ollut milloin missäkin, mutta eilen istahdimme kavereiden kanssa. Olin ajatellut, että otan synttärin kunniaksi haltuun kaksi leivonnaista, joita en ole vielä juuri kokeillut, mutta jotka tiesin helpoiksi, toimiviksi ja joka tilanteeseen sopiviksi; kinkkupiirakka ja porkkanakakku. Noiden harjoitteleminen ja painaminen selkärankaan antaa taas mukavan lisänsä repertuaariin ja molemmat ovat niin suuren yleisön kestosuosikkeja, että on lähes mahdotonta epäonnistua. Ja nappiinhan ne onnistuivat, vaikka oli eka kerta.

Kaverini valitteli, että tässä elämäntilanteessa minun tulee tänne vähemmän kirjoiteltua, kun puran ajatuksiani toisen ihmisen kanssa. Ja niinhän se on. Ajatukset tarvitsevat jonkun forumin ja kun ne pääsee käsittelemään jollakin tapaa, niin ei tunnu tarkoituksenmukaiselta vatvoa ja märehtiä samat asiat vielä kirjoittamalla ne blogiin. Kun asia tulee käsiteltyä, siirrytään eteenpäin. Toisaalta vähentynyt vuodattaminen heijastaa myös keväistä olotilaa, jossa saa niinvaltavasti energiaa, ettei yksinkertaisesti ole yhtä suurta tarvetta itkeä elämän epäjohdonmukaisuuksia.

Asiasta kukkaruukkuun. Olen jo kauan mietiskellyt, että haluaisin pitkästä aikaa rakentaa legoilla. Olin aikanani lähes fanaattisen tason legoharrastaja ja ne täyttivät paitsi yhden huoneen myös tajunnan. Edelleen legojen rakentamiseen yhdistyy sellainen yksinkertainen uppoutumisen tunne, joka vie ajatukset turhista stressinaiheista.

Aloin sitten synttärin kunniaksi surffailla netissä, kun olen ajatellut, että miksei sitä voisi aikuinenkin hankkia legopaketin ja rakennella sitä kun se on kerran niin älyttömän mukavaa ja kehittävääkin. Kun siinä sitten surffailin erilaisilla legoihin liittyvillä sivuilla, huomasin, että on olemassa paljon aikuisia ihmisiä, jotka harrastavat legojen rakentelua ja tekevät siitä lähes esteettistä luomista. Ja sitten aloin miettiä, että miksi ihmeessä on olemassa sellainen käyttäytymiskoodi, että mikäli minulla olisi opiskelijayksiössäni pari laatikkoa legoja, niin minua pidettäisiin vähintäänkin hieman omalaatuisena, vaikka tietyllä tavalla se on harrastus siinä missä joku muukin.

Tein sitten päätöksen, että minä tilaan netistä legolinnan ja minä nautiskelen ja uppoudun juuri niin paljon kuin huvittaa.

Jos olet lukenut Erlend Loen kirjan Supernaiivi, niin minulla on tässä asiassa vähän samanlainen tunne, että lasten leikkikalut luovat tietynlaisen turvallisuudentunteen, mutta toisaalta niiden rakentelu on vain yksinkertaisesti älyttömän mukavaa. :) Ehkä jos aikuiset vähän enemmän rakentelisivat legoilla säästyttäisiin pariltakin burnoutilta.

3 comments:

Anonymous said...

Supernaiivi on huippu!

Onnea!

Minttu

Eki said...

Heh, legoja vaan kehiin - kai sitä voi verrata vaikka palapelien rakentamiseen, johon itse omaan intohimon :)

Terveisin Liskosafarimestari

Sipariini said...

Eikös niitä sun legoja ole vielä Mahlatiellä laatikkokaupalla vai ovatko ryökäleet pistäneet ne jakoon?