Rikos ja rangaistus

Näin viime yönä unta, jossa minut oli tuomittu tapon avustamisesta. Keittiöpsykologiallani uskon tämän juontavan juurensa siihen, kun eilen tuli päätökset Tampereen pizzeriapalon tuomioista ja toisaalta luen tässä iltaisin Dostojevskin Rikosta ja rangaistusta, joka saa sekä omantunnon, että lain rikkomisen tuntumaan haurailta.

Unen kantava ajatus on sama kuin Raskolnikovin itseään rääkkäävä tunnetila, "tehtyä ei tekemättömäksi saa." Se on syyllisyyden perimmäinen ydin. Unessani itkin rikostovereilleni, kuinka olemme iäksi myrkyttäneet mahdollisuutemme olla puhtaita ja saada rauha viattoman kärsimykseltä. Tämän tietoisuuden kanssa joudun elämään lopun ikääni. Katumus leimaa ihmisen ja estää häntä enää koskaan näyttämästä ulospäin sitä vilpitöntä, varauksetonta, kevyttä vaikutelmaa vaan hänen hartioillaan on aina tietoisuuden taakka.

Tapasin unessa vanhan opettajani, jonka silmistä kuvastui syvä pettymys ja suru kuinka olin onnistunut tuhlaamaan mahtavat mahdollisuuteni, mutta enemmän siksi, että olen tehnyt rikoksen ihmisyyttä vastaan. Voimattomuus hiipii jäseniin ja toivoisi, että voisi siirtää kelloja.

Yksi ihmisen mahdollisista selviytymismekanismeista rikkeen yhteydessä on kyseenalaistaa normin pyhyys ja todeta, että hänen tekonsa ei ole tuomion arvoinen. Ihminen paatuu ja patoaa syyllisyytensä. Sitten joskus kun hän ryyppää itsensä mukavaksi ulos tuleekin kaikki se särjetyn sydämen tuska omasta puutteellisuudesta ja rikotun ihanteen tuskasta. Kuitenkin: "Niin kauan kuin omatunto puhuu, hyvä tahto on voitolla."

Minä kysynkin, että mitä on sovitus? En ole vielä lukenut Rikosta ja rangaistusta loppuun, joten en tiedä kuinka Raskolnikov tekonsa sovittaa. Saa nähdä. Toisen ihmisen ehdottoman koskemattomuuden ja ihmisarvon rikkominen on rikoksista raskain, joten en tiedä voiko sen sovittamiselle asettaa uhria. Sodasta palanneet ihmiset näyttävät ainakin siltä, että ne rikokset eivät ole koskaan sovitettavissa. Jenkkien armeija onkin viisaudessaan keksinyt, että nuoret soturit varustetaan filosofisella ja psykologisella valmennuksella, että tappaminen ei aiheuttaisi niin paljon posttraumaattista stressiä. Toisin sanoen; nuoret mielet aivopestään uskomaan, että ihmisarvo olisi jotenkin joustavaa tai että sen pyhyyttä on oikeutta rikkoa. Sellainen banaali myrkyttäminen tärvelee mielen lopullisesti.

Miten näkee elämän ihminen, jonka menneisyys on rikkonut tulevaisuuden? Unessani minua yllättäen suretti myös erityisesti se, etten voisi koskaan tehdä ihmistyötä rikosrekisterin kanssa. Tunsin itseni likaiseksi, etten enää kelpaa olemaan toisten ihmisten kanssa, polttomerkki otsassa. Kuinka elämään suhtautuu ihminen, joka on tehnyt jo sen verran virheitä, ettei hänellä ole mitään menetettävää? Ihminen, joka tietää rikkoneensa lähes kaikkia normeja mitä yhteiskunnasta löytyy, ja joka silti haluaa kohdata tilanteensa, tulee varmasti vastakkain sen tuntemuksen kanssa, että hänellä ei ole enää mitään salattavaa, likainen totuus on ikuisesti julki. Sellainen ihminen tietää mitä on inhimillinen puutteellisuus. Jokaisen taparikollisen soisi jossain vaiheessa saavan uuden mahdollisuuden kasvaa pois syyllisyydestään. Toivottavasti mahdollisimman monella meistä olisi voimaa kohdata puutteellisuutemme.

Keskiluokkainen mallikansalainen elää elämänsä ilman säröjä, koskaan kunnolla edes kyseenalaistamatta mitä tarkoittaa kun tietää tehneensä todella väärin, virheen jota ei tekemättömäksi saa. Pahimmassa tapauksessa hän ajaa passatillaan kadun kulmassa lastenvaunut kumoon ja silloin onkin sitten aikaa miettiä.