Wednesday, February 02, 2011

Welcome gratitude

Hei taas

Energia virtaa tänään voimakkaampana, pienten onnistumisten pönkittämänä. Vaikka tavoitteet ovat ihmistyössä monesti abstrakteja eikä oman toiminnan välittömiä vaikutuksia voi koskaan nähdä suoraan vaan vasta vuosien päästä ihmisen elettyä hyvän elämän, niin silti jonkun yksittäisen esteen vierähtäminen eteenpäin antaa kummasti voimaa. Onnistumiset eivät ole vallankumouksellisia eivätkä havaittavia vaan näkymättömiä hiiren askelia.


Maija-Riitta Ollilan viikonloppuna kuulemastani puheesta jäi myös käteen hänen kehoituksensa harjoittaa kiitollisuutta joka päivä. Hän itse kertoi aloittavansa päivänsä rahaamalla sohvan eteen saavillisen kahvia, sytyttämällä kynttilän, jota tuijottaa intensiivisesti ja alkaa sen jälkeen listata kaikkia asioita, joista voi olla kiitollinen, jotka ovat reilassa. Tämä listaaminen kuulemma helpottuu päivä päivältä.

Tämä liittyy läheisesti myös usein messuamaani olennaisen kokemukseen, jota Gnothi Seautonkin avasi hiljattain blogissaan. Itse jotenkin ajattelen, että kiitollisuus on olennaisen kokemuksen seuraus, mutta ilmeisesti voi olla myös toisinpäin. Kaiken kiittämisen arvoisen mainitseminen tuo olennaisen paremmin näkyviin. Vihaan sanoja nöyrä/nöyrtyä, mutta pidän sanoista arvostaa/kiittää/kunnioittaa.

Oma olennaisen kokemukseni tuntuu joskus hukkuvan, enkä täysin tiedä mikä tämän tapahtumaketjun laukaisee. Millainen toiminta johtaa keskittymään epäolennaiseen roskaan ja hankkimaan harmaita hiuksia ontosta suorittamisesta tai maallisista murheista? Olennaisen tiedostamisesta on joku käyttänyt sanaa havahtuminen (Anthony de Mello), jolla hän tarkoitti kaikkien keinotekoisten rakenteiden tulemista kyseenalaisiksi. Tällöin ei välttämättä tarvitse muuttaa Thaimaahan myyden koko omaisuutensa vaan voi istua suomalaisella puiston penkillä ja hihittää ohikulkijoille, jotka paahtavat otsa kurtussa orjuuttaen itseään velvoittavilla ajatuksillaan.

Meistä jokainen kuitenkin loppujen lopuksi itse rakentaa ympärilleen sen häkin, joka kahlitsee ajatuksemme ja tuo stressin, suorittamisen pakon ja epäonnistumisen pelon. Siksi ei kukaan muu kuin oma itse voi siitä myöskään vapauttaa. Ja se kaiken naurettavuuden havaitseminen jo vie terän kaikelta kielteiseltä omassa elämässä, on helpompaa perustella niitä asioita, joiden todellisuudessa kokee olevan keskittymisen arvoisia.

Vaikka en pidä sanasta nöyrtyä, niin olen valmis myöntämään, että minulle tekee aina hyvää huomata, miten pienet omat vaikutusmahdollisuuteni omaan elämääni ovat. On aivan turha pullistella egoaan ja pyristellä housut nilkoissa rakentaen jotain statusrakenteita, iäisyyden kannalta mikään muu ei ole pahempaa ajan hukkaa.

Asioita, joista olla kiitollinen:
- täällä sataa vettä eikä happoa
- ympärillä on kauniita sieluja, jotka synnyttävät itsessä uusia ideoita
- minulla on reppu, joka tuntuu todella hyvältä selässä (sen kanssa voisi kävellä vaikka kuinka kauan täydessä lastissa)
- minulla on kaksi toimivaa jalkaa ja kaksi toimivaa kättä,.. ja mahtavat aivot joilla voi tehdä vaikka mitä
- kalliot, aallot, pärskeet, suolan tuoksu, tuuli kasvoilla, lokin huuto, hartioilla lepäävä avomeren taivas
- on olemassa ihmisiä, joiden mielestä minä olen tuntemisen arvoinen
- mikään ei kestä ikuisesti
- osaan löytää kiitollisuuden ja avata silmäni orjuuttavilta ajatuksilta

Kiitos, että sinäkin olet olemassa.

Huomenna lisää.

2 comments:

Sane said...

Kiitollisuuden tunne on niin kokonaisvaltaisen keventävä olotila. Tässä minä olen ja tässä on kaikki mitä minulle on annettu. Osaammeko olla siitä kaikesta kiitollisia?
Tuntuu, että kiitollisuudessa on avaimet onnellisuuteen.

gnothi seauton said...

Olet asian ytimessä - hienoa inspiroivaa pohdintaa, kiitos!
-gs