Miksi solidaarisuutta? Mikä "vahvimman velvollisuus"?

Huomaan viittaavani turhan usein Helsingin Sanomiin, mikä ei anna kovin monipuolista kuvaa tietolähteistä. Täytyy myöntää, että tällä hetkellä elämään mahtuu aika huonosti minkään sortin lukemista.

Niin tai näin luin kuitenkin tämän aamun Hesarista lauseen "Porvari boheemi, jolla on proletunteet ja kapitalistin ajattelu." Tämä herätti kiinnostukseni, koska olen itse miettinyt, että monilta piirteiltäni olen porvariporsas (En finlandssvensk marsipansgris), mutta ajattelun perintönä olen saanut myös velvollisuuden ottaa heikompien selviytyminen huomioon. Se ei ole aina hauskaa tai helppoa, mutta en siitä eroonkaan tunnu pääsevän. Ja vaikkei niillä"proletunteilla" ole kovin paljoa käytännön johdannaisia, niin silti erotun niistä ihmisistä, jotka kokevat huono-osaisuuden olevan geneettisesti periytyvää tai yksilön itsensä ansaitsemaa.

Typerryttävä on itselleni sellainen tilanne, jossa huomaan, että korkeasti koulutettu ihminen on hukannut oikeudenmukaisuuden tajunsa jos sitä koskaan olikaan.
Solidaarisuudella ei olekaan mitään tekemistä koulutuksen kanssa...tietenkään. Kuitenkin itse helposti ajattelisin, että kohoava koulutustaso lisää valistuneisuutta tiedostaa, että yleiseen hyvinvointiin satsaaminen ja toisista huolehtiminen maksavat itsensä takaisin moninkertaisesti.

Mietin vain mikä osa ihmisessä on se puoli, joka saa aikaan solidaarisuuden? Miksi joku ihminen ajattelee lähtökohtaisesti yhteisvastuun ja hyötyjen tasapuolisen jakamisen kautta ja toiset vetävät kotiinpäin? Miksi joidenkin ihmisten kohdalla lisääntyvä tietomäärä ei saa aikaan halua ymmärtää vaikeammassa asemassa olevia ja asettua toisten asemaan?

Minä en aio koskaan pyytää anteeksi omaa hyväosaisuuttani. Ei ole myöskään minun vikani, että osalla ihmisistä menee huonosti. Silti on myös minun vastuullani, että heitä autetaan. Siitä seuraa välillisesti hyvää myös itselleni.

vs.

Miksi minun pitäisi kerta toisensa jälkeen nostaa seisomaan ihminen, jonka jalat eivät yksinkertaisesti kanna? On loogista ja luontevaa, että ihminen, jonka toimintaedellytykset ovat heikot, karsiutuu. Jokainen hoitaa loppujen lopuksi oman tonttinsa ja varsinkaan ihmistä, joka ei itse auta itseään, ei voi auttaa.

Nämä kaksi eetosta ovat kuin eri planeetoilta ja niiden taustalla on tietysti täysin erilainen kuva maailmasta.

Toisen ihannekuva on maailma, jossa kaikki ovat yritteliäitä, kykeneviä ja motivoituneita ja saavat asioita aikaan.Toisen ihannemaailma on taasen paikka, jossa on tilaa myös niille, jotka eivät ole niin yritteliäitä, kykeneviä ja motivoituneita, ja silti yhdessä yrittämällä ja toisia tukemalla saadaan asioita aikaan. Kumpi kuva on houkuttelevampi tai toisaalta realistisempi?

Hyysätä, paapoa, tehdä karhun palvelus ja passivoida ihmisten oma-aloitteisuutta.

VAI

Syrjiä, polkea heikompia, toteuttaa vahvimman lakia.

Lähinnä itseäni kiinnostaa tässä se miten perustellaan tilannetta, jossa eri lähtökohdilla varustetut ihmiset laitetaan samalle viivalle ja sanotaan, että jokaisen pitää selvitä omillaan. Miten perustellaan ajatus, että kaikkien pitää suoriutua tietyistä asioista? Miten niin pitää? Pitää suoriutua tai mitä? Kuolema korjaa?... Miksi pitäisi selvitä omillaan? Mitä pahaa tapahtuu jos tarvitsen apua?

Solidaarisuus tähtää juuri siihen, että eri lähtökohdat tasoitettaisiin jollain tavalla vertailukelpoisiksi. Siksi ihmettelen miksi ne meistä, jotka ovat vahvempia ja joiden toimintaedellytykset ja lähtökohdat ovat todella hyvät, eivät ymmärrä, että on vahvimman velvollisuus huolehtia, että kaikki muutkin pääsevät maaliin.

Miksi osa vahvoista, koulutetuista ja hyvin toimeentulevista ihmisistä ei tunnista (tunnusta) tätä velvollisuutta? Mitä se on vahvimmalta pois? Miten vahva ihminen perustelee selän kääntämistään?