Alueiden Suomi

Tänään kirjoitetaan vaihtelun vuoksi jotain muuta kuin sitä "tunnetiedostamissoopaa." Voin paljastaa jotain itsestäni; minulla on karttafetissi. Jos jossakin roikkuu kartta, se varastaa huomioni todella tehokkasti ja voin uppoutua yhden kartan ääreen tuntikausiksi. Myös lehteä lukiessa huomaan leikkaavani talteen ties minkälaisia karttoja kuten esimerkiksi kaavoitusuudistuksia, tänä aamuna viimeksi kartan kuntauudistuksen painopisteistä.

Karttaa katsoessani huomasin, että jos vedetään viiva Vaasa-Seinäjoki-Jyväskylä-Mikkeli-Lappeenranta syntyy lähes viivasuora linja, joka hahmottaa melko tarkkaan itselleni merkityksellisen Suomen alueen, jolla olen eniten viettänyt aikaa ja joka on tullut parhaiten tutuksi. Silti tämä Suomen niemen kärki, muodostaa ehkä noin kuudes tai korkeintaan viidesosan koko Suomen pinta-alasta. Tämä on laaja ja harvaan asuttu maa.

Minua myös kiehtoo se millaisen alueen ihmiset mieltävät omaksi elämänpiirikseen. Kun samaan karttaan vetää viivat, Jyväskylä-Lappeenranta, Lappeenranta-Savonlinna-Joensuu, Joensuu-Kuopio ja Kuopio-Jyväskylä muodostuu tietynlainen salmiakkikuvio Savonmaalle itäisempään Suomeen, joka on jostain näkökulmasta järvisuomen sydäntä ja kattaa suuren osan eteläisestä sisäsuomesta. Olen tuolla alueella vieraillut, ja Jyväskylässä asunutkin, mutta järvisuomi on aina ollut minulle hieman vieraampi alue Suomesta.

Kun taas laskee yhteen pelkästään tuon salmiakkikuvion kasvukeskusten väkiluvut saadaan kuitenkin karvan verran vajaa 500 000 ihmistä. Minua kiehtoo kuinka moni tuon alueen asukkaista mieltää elämänpiirikseen juuri tuon salmiakkikuvion. Sieltä ehkä löytyy heille kaikki tarpeellinen. He eivät välttämättä ollenkaan kaipaa meren läheisyyttä, rannikoiden karuja kallioisia muotoja, eivät suolan tuoksua tai länsisuomalaista koleaa suoruutta.

Viime kesästä vietin osan Savossa, Puumalassa ja vierailin ensimmäistä kertaa Lappeenrannassa. Molemmat olivat todella valloittavia paikkoja ja viihdyin todella hyvin. Minua jäi vain mietityttämään kuinka erilaisesta näkökulmasta sillä kolkalla asuvat ihmiset tarkastelevat tätä maata. Heille esimerkiksi Venäjän läheisyys on todella arkipäiväistä ja näkyvää. Ruotsia en siellä päin kuullut kertaakaan. Tapasin ihmisiä, joiden elämä pyörii juuri tuon salmiakkikuvion alueella, Helsinkikin on heille kaukainen ja toisarvoinen. Miksi lähteä järveä edemmäs kalaan?

Minä olen viettänyt leijonaosan elämästäni rannikolla. Tämä tuntuu luontevalta, joskin Järvi-Suomi -vierailuista on muodostumassa mukava pysyvä mauste tähän kylmien ja koruttomien kallioluotojen Suomikuvaan.

Suomen alueellisuus on maan pienestä koosta huolimatta kiistämättä vahvaa ja ihmiset muodostavat myös selkeitä alue tai "maakuntaidentiteettejä." Niitä ruokitaan stereotypioilla ja ihmisten yleistävillä mielikuvilla. Minäkin pönkitän opportunistina omakuvaani selittäen omia ominaisuuksiani alueellisilla taipumuksilla ja perimäni hajonnalla. Luovin suvereenisti eri maakuntaidentiteettien välillä, ja "olen" milloin mitäkin sen suhteen mikä asia on kyseessä.

Silloin kun puhutaan suoruudesta, rehellisyydestä, yritteliäisyydestä, ahkeruudesta ja luotettavuudesta olen pohjalainen.
Kun puhutaan sitkeydestä, pitkäjänteisyydestä ja neuvokkuudesta olen varsinaissuomalainen.
Kun taas puhutaan huomaavaisuudesta, välittämisestä ja ihmisen kohtaamisesta, olen karjalainen.

Tämä on toisaalta totta, mutta stereotypioiden kautta voisin myös rehellisesti eritellä mistä huonot puoleni juotavat.

Kun puhutaan äkkipikaisuudesta, olen hämäläinen ja pohjalainen.
Kun puhutaan jossittelusta, skeptisyydestä tai tosikkoudesta olen varsinaissuomalainen.
Kun puhutaan häilyvyydestä tai yliherkkyydestä, olen karjalainen.

Stereotypiat ovat hauskoja, harhaanjohtavia kuin horoskooppiselostukset, mutta silti niin mukavia ja vetoavia. Useissa lehtiartikkeleissahan on ruodittu tuota itä- ja länsi-suomalaisten eroa. Varmaan lähinnä kulttuuriset erot ovat tänäkin päivänä aistittavissa tunnelmallisina tekijöinä ja ovat tietysti sikäli hyvin voimakkaita mielikuvien muokkaajia.

Yhtenäinen suomalaisuus on yhteiskuntatieteilijän näkökulmasta aina keinotekoisesti ylläpidetty illuusio yhtenäisestä yhteisöstä. Näkökulmia kun on yhtä monta kuin asukkaita.