Aikalaisanalyysi homokansankynttilöistä, toivon airueista

Tämän viikon kulttuuriset vaikutteet ovat olleet sellaisia, että olen lukenut Orwellin 1984:ää ja kävin katsomassa Pirkko Saision Homo näytelmän. Näille yhteistä on tietenkin kirjoitettujen ja kirjoittamattomien normien sisäistäminen ja myöskin niiden murtaminen.

En ole koskaan pitänyt vapautta mitenkään ehdottoman arvostettavana tai tärkeimpänä asiana, koska en usko siihen, että ihminen voisi olla onnellinen ilman rajoitteita. Silti oma vapauden arvostamattomuuteni pohjaa tietysti suurimmaksi osaksi siihen, etten ole koskaan joutunut elämään joutuen pelkäämään omien ominaisuuksieni, ajatusteni tai sukupuolisuuteni takia. Mielipiteenvapaus, koskemattomuus, jakamaton ja ehdoton ihmisarvo sekä yksilön suvereniteetti ovat minulle itsestäänselvyyksiä vaikka niin ei tietenkään missään ajassa tai paikassa ihmisyhteisöjen keskuudessa ole. Vaikka noita kohti onnistuttaisiin pyristelmään niiden ylläpitäminen vie vähintään yhtä paljon energiaa kuin tavoitteen saavuttaminen.

Orwell sopii aikaamme siinä mielessä hyvin, että postmoderni aika on kyseenalaistanut aikansa vallinneet tasa-arvon ja mahdollistavana yhteiskunnan ihanteet sikäli, että suuret massat eivät välttämättä usko hyödykkeiden ja resurssien kontrolloidun jakamisen lisäävän ihmisten elämänsisältöä tai antoisuuden kokemusta. Varsinkin oikeistosta kuuluu mielipiteitä, jotka painottavat yksilön oman pyristelyn olevan suurempi tae elämänlaadulle, kun ihmisen onni riippuu enemmän hänestä itsestään sekä toisaalta myös sattumasta tai onnesta. Tällöin elämässä on heidän mielestään elämisen meininkiä, kun oma tulevaisuus ei ole ennustettavaa vaan riippuu sekä raasta menestyksenjanosta että onnesta.

Orwell ennustaa, ettei mikään yhteiskuntajärjestys voi koskaan olla pysyvä mikäli se ei lähde manipuloimaan ihmisten kokemusmaailmaa. Demokratiaan kuuluu aaltoliike, inhimillisen kokemuksellisuuden tuoma kyllääntyminen ja uudistuminen. Kun 2007 eduskuntavaaleissa demarit jäi oppositioon ja kokoomus nousi hallitukseen, monen mielestä tämä oli tarpeellinen ja virkistävä ruiske politiikkaan; aika aikansa kutakin ja vasemmistoaate siirtyi paitsioon tai jäähylle odottamaan nousuaan. Kun sitten porvariston kulutusjuhlat olivat hetken olleet pinnalla, niin Orwellin kasvoton ja aatteeton prole-kansanosa nousi kapinaan ylhäistön kulutusjuhlia vastaan. No varmasti Perussuomalaisia äänestivät myös keskiluokan edustajat, mutta silti kansanliikkeenä viime eduskuntavaalit olivat kouluttamattoman kansanosan mielenilmaus, ja sieltä paistavat sellaiset piirteet kuin vieraanpelko, turvautuminen, sisäänpäinkääntyminen sekä puhdas itsekeskeisyys.

Sama aaltoliike on huomattavissa myös pidemmällä aikajänteellä keskustelusta hyvinvointiyhteiskunnan roolista yleisellä tasolla. Minne resurssit ohjataan, kuka ansaitsee tuen? Miten järjestelmässä kehitetään, ei niinkään tuen määrää, kuin sitä, että ihminen löytäisi omat voimavaransa ja oman vastuunsa itsestään? Edelleen silti tiettynä pyhänä ihmisarvon mittarina ovat perus terveydenhuollon kohderyhmä sekä lapset ja nuoret. Koulujärjestelmän on Suomessa edelleen hyvin korkealle arvostettu joskin maailmalla ilmaisen koulutuksen arvostusta ei voi samoilla mittareilla mitata. Siellä se on lähinnä utopistinen haavekuva.

Silti tässä ajassa on myös huomattavissa tasa-arvon ja jakamattoman ihmisarvon ihanteen arvon lasku tai paremminkin inflaatio. Ihmiskunnan muisti on lyhyempi kuin kanalla eikä varsinkaan pidempi kuin 50-vuotta. Toisen maailmansodan muisto heikkenee päivä päivältä ja lyhytnäköinen perustelemattomuus valtaa alaa. Nationalistiset aatteet selkeämmästä segregaatiosta ovat massojen turhautumisen oireita. Ambivalentin moniarvoisuuden ajanjakso on kääntymässä mustavalkoisuuteen ja suppeampaan ehdottomuuksien aikaan. Ainakin tällaisia aineksia on leviämässä ja massojen levottomuus ei ainakaan vähenny.

Vapaus ja tasa-arvo ovat loputon taistelu. Se ei tule loppumaan koskaan. Siinä ei liioin tulla koskaan saavuttamaan kovin suuria tuloksia, vaikkakin jokainen yksilön erilaisuuden huomiointi on todella suuri saavutus. Nykypäivän Suomi on parempi kuin 100-vuotta sitten. Homojen taistelu ei silti tule laantumaan ainakaan seuraavien 150-vuoden aikana. He ovat oman aikansa airueita, kansankynttilöitä ajassa, jolloin suvaitsevaisuus ja erilaisuuden rikkaus joko siirtyvät uudelle tasolle tai taantuvat ennakkoluuloihin.

Orwellin yhteiskunta on sattumien summa. Samoin on myös nykyinen yhteiskuntajärjestys esimerkiksi Suomessa. Yhteiskunta on aina ihmistensä aikaansaannos ja sikäli siihen pureutuvat vaikutteet riippuvat monesta asiasta. Mikäli länsi-Euroopasta olisi 1900-luvulla puuttunut muutama suuriegoinen sekopää, niin nationalismin jalansija olisi voinut olla lopulta hyvinkin toisenlainen, ehkä myös pidempiaikainen ja kyseenalaistamattomampi, koska sen vaarat eivät olisi kansanmurhan kautta hypänneet silmille. Toisen maailmansodan trauma alkaa kohta haihtua ja kauniina ajatuksena ilmaan noussut Euroopan yhteisö ja avoimen jakamisen ajatus kokemassa mahalaskua. Seuraako tästä nationalismin nousu ja sisäänpäin kääntyminen koko Euroopassa?

No kannatus avoimuudelle on silti edelleen vahvaa ja myös avoimuudesta seuraava välineellinen hyöty on sen verran selkeästi perusteltavissa, että ihmiset kuuntelevat vielä tervettä järkeä. Sattuma jää vain osoittamaan millainen kansankynttilä meedio putkahtaa jossain vaiheessa esiin nationalististen ihanteidensa kanssa ja alkaa isoveljen karismalla aivopestä kouluttamatonta ja vaikutteille altista kansanosaa käärmeenkielisellä propagandalla. Tällaisia sattumia näinä aikoina hieman jännittää. Että Timo Soini, sinä jännität minua.