Wednesday, November 09, 2011

Samaistumisen selektio

Työssäni olen näköalapaikalla katsomassa mitä ihmiset, tässä tapauksessa nuoret ihmiset, valitsevat. Se herättää paljon ajatuksia, miten he tehdessään valintaa tulevaisuudestaan, samalla rajaavat pois tiettyjä mahdollisuuksia ja valikoituvat kukin tavallaan johonkin suuntaan. Syystä tai toisesta. Taustalla vaikuttavat ympäristön mielipiteet, palaute omasta suoriutumisesta mutta ehkä vahvimmin se mihin he samaistuvat. Esimerkiksi koulutuksen sosiaalisessa periytymisessä paljon tutkittu korkeakoulutuksen periytyminen näkyy tavallisten nuorten arjessa nimenomaan samaistumisen kautta. "Näenkö itseni jossakin, mikä on minun osani."

Jotenkin tuntuu, että suuret massat, joita yhteiskunnassa riittää, kömpivät ja räpistelevät systeemin syövereissä miten taitavat. Mikäli haluaa päästä jonnekin, on tehtävä töitä, ja silti odotukset ovat vain yhtä juhlavat ja tähdelliset kuin raatamiseen panostamisen määrä. Edellytyksiäkin olisi, mutta niiden hyödyntäminen ei kohdennu ja oikeanlaisten tukirakenteiden puutteessa jää valtaosan kohdalla enemmän tai vähemmän vakan alle.

Toisaalta tuntuu, että tietty osa, jonkinlainen eliitti, kelluu läpi systeemin joutumatta juuri kohtaamaan sen varjopuolia tai laiminlyöntejä vaan heidän etenemisensä systeemin suomissa puitteissa on jouhevaa ja suvereenia. He hyödyntävät tarjotut mahdollisuudet, tähtäävät korkealle, panostavat osansa ja keräävät lopuksi hedelmät.

Olin viikko sitten käymässä eliittilukion esittelytilaisuudessa, minne oli tuotu näytille jonkinlaisia "valioyksilöitä." Heidän koulunkäyntinsä ei ollut helppoa tai vailla haasteita, mutta oikealla panostamisella, hyvässä ohjauksessa ja tiukan tuen kannattamina, he suoriutuvat osastaan loistavasti.

Nimenomaan tiukan tuen kannattelemina. Kun kuuntelin heidän tarinoitaan elämän etenemisestä ja miten he olivat päätyneet siihen missä olivat, tuli mieleen, että heidän valikoitumisensa ei ole tosiaankaan ollut sattumanvaraista. Nuoret on treenattu laittaen heidät jo varhain jollain lailla valikoituneeseen kielikylpy- tai kansainväliseen päiväkotiin. Sieltä heidät on kiidätetty saman kerman täyttämään peruskouluun, jossa tuetusta, ja monesti myös akateemisia virikkeitä saaneesta aineksesta, on ollut helppoa saada esille koulumyönteisyys ja toimintasuuntautuneisuus, jolloin porukka tiivistyy entisestään ja samalla tukee toistensa kaltaista suoriutumista.

Kun nuori tässä vaiheessa katsoo jotakin toista saman ikäluokan ryhmää, jotka eivät ole samalla tavalla valikoituneita, niin hän huomaa tiedostaen tai tiedostamattaan selkeitä eroja. Sosiaaliset koodit ovat erilaisia, ryhmät kunnioittavat erilaisia normeja eri tavalla ja ennen kaikkea nuori huomaa, että hän itse ei samaistu tuohon viiteryhmään. Ero on siinä vaiheessa jo hyvin pitkälle edennyt ja sanellut etukäteen miten monen ihmisen elämä tulee keskimäärin etenemään. En väitä etteikö myös olisi poikkeuksia, mutta selektio on jo tuossa vaiheessa tapahtunut.

Mihin porukkaan minä samaistun? Onko se "koulumenestyjät," onko se "rennommin ottavat, elämään keskittyjät", onko se "systeemin vastustajat." Valinta ei ole tietoinen vaan tapahtuu samalla tavalla kuin yhteisön antaman symboliuniversumin omaksuminen; jokin tapa tehdä ja käsittää tuntuu vain luontevammalta kuin joku toinen. Samanlainen porukkaan samaistuminen toistuu eri vaiheissa, joten hän, joka on alunalkaen panostanut esimerkiksi koulumenestykseen ja tämän kaltaiseen työntekoon jatkaa luultavimmin valitsemallaan tiellä, ainakin keskimäärin.

Eliittilukion tapauksessa tuntuu, että viiteryhmän valintaan käytetään suhteettoman paljon energiaa, jotta nuori varmasti painaisi mieleensä mikä on hänen porukkansa, millainen seura tuntuu luontevalta. Nuori saa myös samalla tärkeää tietoa millaisia valintoja tällaisessa viiteryhmässä suositaan ja mitä vieroksutaan. Kun esimerkiksi opiskelusta annettu esimerkki pitää sisällään ainoastaan korkeakoulutettuja, ei nuorelle tule mieleenkään ajatella, että hänen paikkansa voisi olla jossakin muualla.

Ohjauksen näkökulmasta tällainen rakenne tuntuu vain melko leimaavalta ja ennaltamäärätyltä. Ja tietysti ohjaajan tehtävä onkin pyrkiä murtamaan ennalta asetettuja määrääviä tekijöitä. Tuntuukin, että silloin kun kyse on eliittinuoren kääntämisestä etsimään itsestään uusia puolia ja oman näköisiä vaihtoehtoja, suurin vastustus tulee hänen viiteryhmästään, varsinkin kotoa. Kun taas pyritään tekemään siirtymistä toisen suuntaan, käytännöllisen tai jäsentymättömän tuen piiristä kohti teoreettisempia valintoja ja akateemisempaa tulevaisuutta, niin tuntuu että suurin vastustaja on henkilö itse.

Molemmat vastustajat ovat todella mahtavia, koska viiteryhmä on laittanut eliittinuoren jalostamiseen valtavasti energiaa eikä varmasti seuraa vierestä kun heidän työnsä hedelmät "valuvat hukkaan."

Myös toisessa tapauksessa vastustaja on mahtava, koska matalamman koulutustaustan perheestä tulevan olisi ylitettävä itsensä ja omat rajansa; uskallettava ottaa askel ja samaistua niihin kouluunsa panostaviin nuoriin, etsiä sieltä itselleen uutta viiteryhmää.

Eniten tämä viiteryhmäristiriita tulee esille maahanmuuttajaperheiden välillä, missä usko koulutukseen on kova, mutta samanaikaisesti akateemiseen vaihtoehtoon panostaminen tarkoittaa monesti myös katseen kääntämistä kauemmas omasta kulttuurista ja uuden kotimaan tapojen omaksumista. Systeemin ja maahanmuuttajien kotoutumisprosessin kannalta tällaiset nopeat sopeutujat ovat tietenkin ihanteellisia yksilöitä, mutta yksilön itsensä kannalta tuollainen hyppäys voi aiheuttaa melkoista ristiriitaa ja juurettomuuden tunnetta. Nuori omaksuu hurjaa vauhtia uusia tapoja luovia suvereenisti systeemissä ja etsii samalla itsestään uuteen viiteryhmään sopeutuvaa itseä.

Jos ajattelee koko samastumisen prosessia yhteiskunnan tasolla, niin koulutuksen selektiivinen vaikutus perii hierarkisen järjestyksensä sen tietyn eliitin ideologiasta, koska heidän makunsa on se kriteeri, jonka valossa tavoittelu tapahtuu. Eliitin edustajat päättävät minne he haluavat jälkikasvuaan tukea. Ja tämän viiteryhmän päätökseen vaikuttavat eniten ideologiset vaikutteet, kuten se millainen painoarvo annetaan esimerkiksi taloudelliselle menestykselle.

Onkin kiinnostava ajatella, että vaikka suuria massoja ohjaillaan itse asiassa hallinnon avulla, niin mikäli halutaan vaikuttaa korkeimman kerrostuman tulevaisuuden valintoihin, niin ensin pitää vaikuttaa yhteiskuntakeskusteluun ja siellä liikkuviin ideologisiin aineksiin. Vasta kun korkein kerrostuma alkaa omaksua uusia tapoja ajatella, he alkavat tukea ja ohjata jälkikasvuaan uusiin vaihtoehtoihin. Kysymykseksi jää voiko tuo ideologia koskaan olla korkeasti koulutetun eliitin kohdalla jonkin muu kuin taloudellinen menestyminen.

Myönnän kuitenkin avoimesti, että omien lapsieni kohdalla pohdin kyllä mihin tai kehen he mahtavat samaistua. Aika näyttää miten siihen reagoin.

3 comments:

ansti said...

Kiitos kirjoituksesta! Olen uuri miettinyt omaa paikkaani, taustaani ja millaisten valintojen eteen olisin voinut päätyä vaikkapa eri puolison kanssa.
Mitä muualle kuin omaan napaani ja kokemuksiini tulee, olisi kiva kuulla työstäsi enemmänkin joskus. Teetä tarjolla yhdelle tai kahdelle vieraalle.

Veloena said...

Hyvä kirjoitus. Tuosta kohdasta vielä: "Kun taas pyritään tekemään siirtymistä toisen suuntaan, käytännöllisen tai jäsentymättömän tuen piiristä kohti teoreettisempia valintoja ja akateemisempaa tulevaisuutta, niin tuntuu että suurin vastustaja on henkilö itse." No, silläkin lienee taustansa. Esimerkiksi omat vanhempani eivät koskaan unohda mainita, että heistä yliopistoissa tehdään vain pelkkää paskaa eikä mitään oikeaa työtä; ei ajattelu ole työtä. Ja niin edelleen. Kyllä sekin asenne jostain tulee eikä se ole pelkkää epäuskoa omiin kykyihin tms. Aika pienenä olin jo omaksunut sen, että systeemissä oli ahkeria ja kunnioitettavia, moraalisia työntekijöitä ja sitten akateemisia laiskureita, jotka vain käärivät toisten voitot taskuihinsa ja joiden laiskottelua TUETTIIN VEROVAROIN. (Pahin mahdollinen synti, tietysti.) Kun ei sitten tuntenut ketään tuommoista henkilöä henkkoht, eikä lapsena tietysti vielä osannut kritisoida vanhempiaan... no, se tapahtui vasta sitten kun huomasi pitävänsä noista laiskureista. :D Ja valikoitui, kiitos kaverien ja näiden vanhempien, sille tielle. Mutta en osaa edelleenkään kuvitella, että voisin nostaa apurahaa tms. mikä taas monelle muulle on itsestäänselvyys eikä mitenkään kumma juttu. Vaikeita nämä.

Mikko Saxberg said...

Juu se on kyllä todella kiinnostavaa. Minulla on serkkupoika, joka tulee hyvin käytännönläheisesti suuntautuneesta perheestä ja olisi taitojensa ja taipumustensa puolesta hyvinkin pärjännyt lukiossa, vaikka heidän lapsuuden kodistaan puuttuvat kirjat kokonaan.

Silti poika valitsi "itsestään" lähtöisin lähteä opiskelemaan oppisopimuksella muurariksi ja jättää luvut sikseen. Varmastikin lähinnä siksi, että sosiaalinen paine korosti konkreettista aikaansaamista ja näkyviä tuloksia. Ei mitään akateemista humpuukia.

Kaikki valinnat ja vaihtoehdot ovat hyviä jos päätös vain tehtäisiin jollakin tavalla puhtaalta pöydältä. Tuntuu kuitenkin, että tuon samaistumisen vaikutus on lähinnä tiedostamatonta.

Ja Anstille: tulkaa te vuorostanne meille kupposelle, jos M:kin ehtii. Vehreään itään. ;)