Mustaa vai valkoista? Vasemmalta vai oikealta?

Luin taannoin erään keittiöpsykologin henkilökohtaisen mielipiteen siitä, että useasti kateellisten ja katkeroituneiden parjaama suomenruotsalaisten voittokulku sekä sosiaalisen pääoman että eliniänodotteen suhteen johtuu siitä, että he ovat aidosti onnistuneet sammuttamaan melankoliaan ja suurien kokonaisuuksien hallintaan tähtäävän oikean aivopuoliskonsa ja elävät ainoastaan sillä asiakeskeisyyteen ja toiminnan välittömiin ja konkreettisiin seurauksiin keskittyvällä vasemmalla aivopuoliskolla.

Kyseessä oli erään ympäristöhistorioitsijan oma empiirinen tulkinta suomenruotsalaisten suhtautumisesta eri asioihin ja millaiset asiat he sivuuttavat. Tämä tuntui todella ärsyttävältä ja mustavalkoiselta tulkinnalta; eniten se ehkä kirpaisee sen takia, että noin asetetut määritelmät näyttävät monet asiat pysyvinä ja lähtökohtaisten edellytysten vankeina. Niin kuin tiettyjen suomalaisten melankolisuus olisi ikuinen risti, jonka tämä kansa on saanut lahjaksi taipumuksestaan unelmoida suurista linjoista ja idealisoida asioita.

Useisiin suomenruotsalaisiin tutustuneena täytyy kylläkin myöntää, että olen monesti ihmetellyt mistä se loputon korrektius ja hillitty kohtuullisuus oikein kumpuaa. Näiden tuntemieni ihmisten keskustelu keikkuu siinä helppojen arkisten asioiden kuten hankintojen, tuttujen ihmisten kuulumisten ja lemmikkien taipumusten välillä. Ensin ajattelin, että tässä nyt murretaan ensin jäätä koska itse olin vieraampi ja sitten upotaan niihin jokaista järisyttäviin tulkintoihin elämän tarkoituksesta ja toisaalta sydäntä riipaisevasta idealismista, joka kyseenalaistaa kaiken maallisen ja konkreettisen kaikkein arvokkaimpien ideoiden tieltä. Tuota syventymistä ja filosofointia ei kuitenkaan suomenruotsalaisten kohdalla koskaan ole tullut. Silloin sai itsensä kiinni miettimästä missä on tuon kansanosan uppoutuminen. Tiedän kuitenkin, että en ole tavannut jokaista suomenruotsalaista.

Itse en usko, että kyse olisi näin radikaalista asiasta, että suomenruotsalaisten aivotoiminnassa olisi oleellista eroa, mutta en myöskään usko, että se sosiaalinen pääoma olisi niin totaalisen pitävä asia, joka säästää jokaisen yhteisön jäsenen murheen alholta ja keskittää hänen ajatuksensa konkreetteihin asioihin, kuten talkoissa hääräämiseen. Löytyykö vastaus sieltä millaiset Sveat ovat alunperin lähteneet suomen rannikoita asuttamaan ja selvinneet. Onko korostunut asiasuuntautuneisuus siis sittenkin kirjoitettu geeneihin? Sitä on vaikea uskoa.

Luen tässä juuri Zen ja moottoripyörän kunnossapito nimistä kirjaa, jossa kirjoittaja jakaa ihmiset klassisen järjellisiin eli analyyttisiin ihmisiin ja toisaalta romanttisiin eli kokemuksellisiin ihmisiin. Hänen mukaansa jokainen tulkinta ja ajatusrakenne on tulkittavissa tämän kahtiajaon kautta ja hänen mukaansa tasapainoinen elämäntapa ja järjellisyyden positiivinen hyödyntäminen sellaisten ylilyöntien kuten esimerkiksi ympäristökatastrofien välttämiseksi on löydettävissä järjellisyyden esteettisestä puolesta, joka ei ole koskaan teknologian esiinmarssin jälkeen päässyt kaiken paskan alta esiin.

Tuo jaottelu vain jatkaa tätä kokemuksellisuuden ja arvotulkintoihin pohjaavan ajatusmallin ja toisaalta analysointiin, lokeroimiseen ja "välineellisiin" seurauksiin keskittyvän ajatusmallin erottamista. Kumpikaan ei yksin voi koskaan selittää maailmaa; kumpikaan ei pääse atomien eikä Jumalan kautta tyhjentävään malliin, jonka kautta voitaisiin tavoittaa ydintä.

Zen ja moottoripyörän kunnossapito asettaa jossain välissä vastakkain myös itämaisen filosofian ja analyyttisen järkiperäisyyden eri kieltä puhuvina ja siksi toisiaan ymmärtämättöminä suuntauksina. Minun on kyllä hyvin helppoa ymmärtää, että suomenruotsalainen talkoisiin osallistuva insinöörimies ei varmasti näkisi itämaisen filosofian tietoisuuden tasojen tai kokemuksellisuuden laajentamisessa mitään omaksumisen arvoista. Sellaista tarvetta hänellä ei ole.

Vasen ja oikea. Oikea ja vasen. Minun keittiöpsykologiani tuo myös esille yksinkertaistavan ja myös jollain lailla herjaavan kysymyksen siitä toimiiko poliittinen oikeisto pelkästään vasemmalla aivopuoliskolla ja vasemmisto oikealla aivopuoliskolla. Monesti tuntuu, että vasemmiston tapa pyhittää teknisesti/taloudellisesti kestämättömät idealistiset utopiat ihanneyhteiskunnasta ovat suoraa tuotetta heidän tarpeestaan asettua toisten ja varsinkin vähäosaisten asemaan ja nähdä, että se on elämässä tärkeintä.

Samaan aikaan välineellisiin tuloksiin ja järkiperäisen analyyttisyyden vaatimiin perusteluihin keskittyvä oikeisto ei voi ymmärtää missä todellisuudessa vasemmistolainen idealismi oikein elää, kun heidän kaikki ehdotuksensa ovat vain niin kestämättömiä eivätkä perustu järkeen. Miksi pitäisi syytää rahaa jonnekin, missä se ei saa mitään aikaan, ei tuota mitään, ei pureudu minkään selkeän helposti määriteltävän tekijän muodostamiseen tai uuden konkreettisen ja silmällä havaittavan muutoksen aikaansaamiseen.

Itse olen aina pitänyt suuressa arvossa vasemmistolaista ja suomenruotsalaista poliitikkoa Claes Anderssonia, josta kukaan ei varmasti tekisi tulkintaa, että hän edustaisi niitä vasemman aivopuoliskon suomenruotsalaisia. Hän on vahvasti inhimillinen ja sivistynyt mies, joka on lukeneisuutensa ohella syvästi taiteellinen ja kokemuksellinen ihminen. Hän on myös tuonut oman analyyttisen ja järjellisen lahjakkuutensa palvelemaan inhimillistä kokemuksellisuutta.

Zen ja moottoripyörän kunnossapito on vasta puolessa välissä joten odotan löytyykö loppuun mennessä jonkinlainen harmonia järjellisyyden ja kokemuksellisuuden rajapinnasta, jonka valossa ihmisten olisi mahdollista löytää yhteistä kieltä ja elää tasapainossa ympäristön kanssa.