Rajankävijät, Rakkauden soturit ja Kadonneen arvon metsästäjät vetäytyvät viettämään inhimillisyyden juhlaa. Sen paremman ihmisyyden juhlaa. Joulu on läsnäolon juhla ja lähelläolemisen juhla. Yksinkertaista oikeastaan. Monien ihmisten kohdalla se yksinkertainen perusidea on vaan haudattu niin uskomattoman paskakerroksen alle, ettei sitä meinaa löytää ennen kuin on käynyt sen kaiken paskan läpi. Kunhan vain pysähdytään, otetaan lasi jotain lämmintä ja jutustellaan. Sitä on joulu parhaimmillaan. Rakkaus tulee ihmisten luokse luopumisen seuraksena. Tommyn sanoin.
Mietin tuossa ulkona kävellessä, että kun tieteisuskovaiset perustelevat rakkautta ihmislajin eloonjäämisen kannalta säilyttävänä taipumuksena tai vaistona, niin olen joskus ollut sellaisten ihmisten puolesta hieman surullinen. On minusta köyhdyttävää ajatella, että rakkaus olisi puristettavissa johonkin niin pelkistävään kuin biologisen eloonjäämiseen ja lajin säilymiseen.
Toisaalta, ihmisen tietoisuus itsestään, metatietoisuus taidoistaan ja kognitiivisista kyvyistään, on lajien joukossa poikkeuksellista. Voisi ajatella, että koska ihmisen kehityksen ja valta-aseman edellytyksenä on ollut tuon tietoisuuden kehittyminen ja ihmisen aivojen kehittyminen pitkälle, niin myös näillä taipumuksilla on omat korkeammat muotonsa, joita kohti lajinsäilymistaipumus meitä vie. Henkisen pääoman ja tietoisuuden huipulla onkin toisen ihmisen kunnioittaminen ja välittämisen muodot, jotka auttavat ihmislajia saavuttamaan harmonian lähimmäisen tiedostamisen kautta. Sodat eivät ainakaan palvele lajinsäilymistä millään tavalla. Mikäli tietoisuus kehittyisi kohti välittämisen korkeampia muotoja ja sen seurauksena ihminen oppisi sovittamaan kulutuksensa sen mukaan, että kaikille riittää, niin tämä taipumus olisi varmasti lajinsäilymisen kannalta erittäin suosiollinen tilanne.
Että jos nyt haluaa ehdoin tahdoin ajatella rakkautta sen evoluution kautta, niin rakkaus näyttäytyy korkeimpana mahdollisena kehitysasteena, viimeisenä ja haastavimpana oppikokonaisuutena, jonka tavoittelu on matka kohti ihmislajin menestystä.
Ja toisaalta jos rakkautta ajatellaan arvoteorian näkökulmasta, niin se on maailman riippumattomin ja kyseenalaistamattomin periaate, joka toimii vertailukohtana kaikkien mudien elämänsisältöjen arvioinnissa. Sen vieressä muut asiat saavat oman arvonsa ja asettuvat siksi suhteellisuuden mukaisesti omalle paikalleen.
Mutta eihän rakkauden juhlassa ole kysymys sen perustelemisesta tai perustelemattomuudesta. Lähimmäisestä välittäminen on tunne, joka perustelee itse itsensä. Se on kokemus merkityksestä. Pysähtyminen elämän rajallisuuden äärellä antaa meille eväät ymmärtää rakkauden sanomaa. Kaikki muu liukenee loppujen lopuksi käsiemme välistä, mutta se mitä ihmisen on mahdollista saavuttaa rakkaudessa, jää elämään myös sen jälkeen kun kynttilä kerran puhalletaan sammuksiin.
Taas kaikki kauniit muistot mun tulee mielehen.
Sanat siunaavimmat kun lankee sydämeen.
Siis kansat kaikki, nyt kiittäkäätte rakkautta.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment