Ansaittu koskemattomuus

Koettelemus, hieno sana. Ihmistä koetellaan. "Katsotaanpa mihin sinusta on." Monet ovat käyneet läpi vaikeita koettelemuksia. Heidän uskoaan hyvyyteen on koeteltu. Se usko hyvyyteen, toivo paremmasta, on joko murtunut, tai sitten se seisoo vahvempana kuin koskaan.

Näin unta, jossa jouduin taistelemaan ylivoimaista vihollista vastaan. Tuollaisen kokemuksen kautta voi taas muistaa miltä se jatkuva varuillaan oleminen tuntuu, miten vilkuilee olkansa yli ja odottaa milloin täytyy puolustautua. Silloin karisevat mielestä oman heikkouden hyväksymisen teesit ja toisen posken kääntäminen. Alkaa taistelu olemassaolemisen ja koskemattomuuden oikeudesta. Vaikka vihollinen on ylivoimainen ja tarraa jäseniisi joka puolelta, taistelet niin kauan kuin voimat riittävät, kunnes sinut murretaan.

Nimetön kommentoi tuossa kirjoitustani, että fyysinen tuntemus on todellisempaa kuin psyykkisten tai henkisten tuntemusten ruotiminen. No vaikka olenkin sitä mieltä, että psyykkinen hyvinvointi on jokseenkin samalla viivalla, niin toki on asioita, jotka kyseenalaistavat sen kaltaiset pyrkimykset ja asettuvat tärkeysjärjestyksessä edelle. Jos tuota ajattelee esimerkiksi tarvehierarkian kautta, niin toki ihmisen mahdollistuu syventyä henkisiin ulottuvuuksiin vasta siinä vaiheessa, kun esimerkiksi fyysinen terveys, fyysinen tasapaino on saavutettu.

Samalla tavalla ihmisen perustarve turvallisuuteen mahdollistaa puheen itsensä toteuttamisesta ja yksilön oikeuksien täyttymisestä, tasa-arvosta, ihmisarvosta. Silloin kun pommit tippuvat niskaan ja yöt kuluvat odottaen jonkun potkaisevan oven sisään, on melko vaikea käsitellä sellaista asiaa kuin itsensä toteuttamisen mahdollisuudet arjessa. Myös oppiminen mahdollistuu vasta kun ihminen tuntee olonsa turvalliseksi.

Ihmisen sosiaalinen ympäristö on mitä on. Siinä ei ole hurskastelemisen aihetta, ihminen tekee parhaansa niillä tiedolla ja taidolla, joita takkiin on tarttunut. Siksi eri ihmisten maailmankuvat ovat vain niin käsittämättömän erilaisia. Jos joku on nyrkein ja kyynärpäin tottunut survomaan itsensä läpi elämän, niin tilanteen rauhoittuminen ei vielä tarkoita, että maailmankuva muuttuisi kuin salamaniskusta ja nyrkit voisi laskea.

Mietin myös, että kuinka kauan itse kestäisin sitä luolamiesmeininkiä, jossa koskemattomuus on lähinnä sarkastinen vitsi. Jokainen hetki pitäisi olla varuillaan, suojautua uhalta. Siinä voimaantuu hieman eri tavalla puolustamaan omaa tilaansa, omaa oikeuttaan saada perustarpeensa tyydytettyä. Sellainen tilanne on monelle normaalitila. Mutta millaista filosofista pohdintaa, jos minkäänlaista, sellainen tilanne mahtaisi promota?

Joidenkin ihmisten nuoruus ja tämänhetkinen todellisuus on tosiaankin sitä taistelua. Muusta ei tiedetä, ei osata kaivata. Sellaiseen sosiaalisuuteen voi myös ajautua. Esimerkiksi leimaantumisen kautta ihmisen tapa samaistua vääristyy, syyllisyys otetaan omaksi ominaisuudeksi, koetaan, että oma osa on se koira paskan äärellä, joka tappelee muiden koirien kanssa ruuan tähteistä. Tilanteessa, jossa sosiaalinen ympäristö on vienyt itsemäärittelyoikeuden ihmiseltä, hän saattaa hyvinkin reagoida kuin häkkiin laitettu eläin. Itkee ja potkii hetken aikaa, turhautuu ja lopulta alistuu.

Sooner or later they're gonna break you.

Ihminen sisäistää osansa. Jokainen on murrettavissa. Hyväksytään kyynärpäiden teroittaminen, illuusio vapaudesta sammuu, taistelusta tulee ainoa todellisuus. Sen syntymiseen ei vaadita niin kovin paljoa.

Noh, kirjoitukseni ovat valahtamassa synkkyyden alhoon, kun pahuuden teema on ollut omassa ajattelussa niin vahvasti esillä ja arkipäivässä nuo välinpitämättömyyden/piittaamattomuuden, itsekkyyden/omahyväisyyden, kategorisoinnin, vieraantumisen, turvautumisen tarpeen synnyttämän ylemmyyden tunteen, tekopyhyyden ja ahneuden merkit ovat jatkuvasti läsnä. Meidän yhteiskuntamme ei ole koskaan ollutkaan missään norsunluutornissa, jonne eivät kaltoinkohdeltujen ihmiskohtaloiden seuraukset yltäisi.

Jännästi tuli seitsemän noita pelottavia merkkejä. No ei se sattuma ollut. Meidän kuolemansyntimme. Portti raaistumisen, taantumisen ja epäinhimillisyyden suuntaan.

Yhteiskuntajärjestys ja -turvallisuus. Ilman niitä ei ole minun mahdollista messuta inhimillisyyden korkeammasta ulottuvuudesta ja oman heikkouden hyväksymisen tuomasta rauhasta. Vasta kun voin olla vilkuilematta olan yli ja lopettaa rauhassa varuillaan olemisen, voin vihdoin saada sen itsemääräämisoikeuden ja koskemattomuuden, jonka jokainen ihminen on syntymässään ansainnut.