Yksipuolisuus addiktion maaperänä

Minulla on usein tylsää. Sille asialle joko tekee jotain tai sitten kiroilee ja maatuu paikoilleen. Tylsyys on tunteena pieninä annoksina tervettä ja joutenolon sietäminen terveen ihmisen merkki. Mutta jos ihminen ei kestä pitkittyvää tylsyyttä eikä myöskään löydä aloitekykyään, hän etsii kokemuksesta pakokeinon.

Omaa tylsyyttäänhän voi turruttaa monella eri tavalla. Jotkut täyttävät kaikki joutohetkensä neuroottisellakin lukemisella, se tarjoaa tehokkaan pakokeinon todellisuudesta. Toiset tuikkaavat pakonomaisesti telkkarin päälle heti kun kun hiljaisuus alkaa ahdistaa. Toiset yrittävät tylsyytensä äärellä jopa sammuttaa ajatukset kemiallisesti. Tämän funktion täyttävät toimivasti alkoholi tai muut päihteet. Tylsyyteen juominen on tietysti hyvin riskialtista ja voi pahimmillaan viedä ihmisen kohti alkoholismia. Pullo alkaa kiinnostaa aina kun ei tiedä mitä tekisi. Alkoholi on noihin hetkiin osuva täyte, joskaan ei millään lailla rakentava.

Neuroottista addiktion omaista toimintaa on ihmiselämän ilmiöissä vaikka kuinka paljon. Kun googlettaa sanan riippuvuus, saa mahtavan listan asioita, jotka ihmisiä koukuttavat. On kuitenkin tarpeen erottaa toisistaan psyykkinen riipuvuus, fyysinen riippuvuus ja sosiaalinen riippuvuus. Itseäni kiinnostaa erityisesti tylsyyden kokemuksen luoma täytetoiminta ja sen muodostuminen riippuvuudeksi. Tämä on se psyykkisen riippuvuuden muoto, jossa jonkin asian halutaan vievän ajatukset ja keskittymisen muihin asioihin. Mikä osa ihmisen toiminnasta on pitkästymisen ja tylsistymisen väistelyä, ajan täyttämistä? Ei kestetä ennakoitavaa, pitkäveteistä elämää vaan rynnätään täyttämään tuo aika edes jollain aktiviteetilla, sillä lähimmällä ja vähiten aloitekykyä vaativalla, joku asia mihin ajatuksensa pistää. Tylsyyden kohtaaminenhan on hyvin epämiellyttävää ja nostaa esiin myös paljon muita tunteita kuten tyytymättömyyttä omaan elämään ja omiin valintoihin, kaipuuta tavoittelemisen arvoiseksi kokemiinsa asioihin ja pettymystä omaan aloitekyvyn puutteeseen.

Tylsyyden sammuttaminen on tietysti korostuneemmin pitkälle kehittyneiden ja vapaa-aikaa suovien yhteiskuntien ilmiö. Siellä missä ajatukset täyttää jokapäiväinen eloonjääminen ei voi puhua tylsistymisestä. Palkkatyön yhteiskunta on rakennettu siten, että ihmisen tulee viettää tietty osa ajastaan töissä ja lopun aikansa hän täyttää muilla asioilla, yhteiskunnan näkökulmasta tietenkin mielellään perhe-elämällä, jotta huolehditaan yhteiskunnan jatkuvuudesta, ja toinen tärkeä aktiviteetti palkkatyön yhteiskunnan kannalta on tietysti kulutus. Tämä on yhteiskunnan luoma fantastisen toimiva riippuvuuden mahdollisuus, joka saadessaan ihmisen koukkuunsa, tekee hyvää työllisyydelle. Kuinka paljon ihminen käyttää rahaa ja aikaa täyttäessään elämäänsä krääsällä ja elämyksillä.

Toinen yhteiskuntajärjestyksen luoma addiktioloukku tulee vastaan siellä missä palkkatyön työaika alkaa olla joustava. On huomattavissa, että ihminen saattaa paeta muun elämänsä kohtaamista uppoutumalla vääristyneellä tavalla työntekoon pyrkien täyttämään kaiken merkityksellisyyden kokemuksen tarpeensa työn tekemisen kautta. Myös muut addiktiot syntyvät siellä missä niille on otollinen maaperä. Tästä näkökulmasta kirjoitti herättävän kolumnin Jani Kaaro Helsingin sanomien tiedetoimittaja. Hänen kirjoituksensa käsitteli tosin juuri fyysisen riippuvuuden syntyä kuten huumausaineriippuvuutta. Samaa kaavaa on kuitenkin loogista soveltaa myös psyykkisten riippuvuuksien kuten liikuntariippuvuuden, peliriippuvuuden tai shoppailuriippuvuuden syntymiseen. Kun balanssi ei ole kohdallaan riippuvuudelle on tilaus. Psyyke pyrkii täyttämään kokemuksen aukot jotakin kautta, mieli suuntautuu jonnekin.

Yksipuolisuus ihmisen elämässä on aina hälyttävää. Se kaventaa ihmisen havainnointia ja elämänpiiriä hyvin nopeasti. Ihmisen psyyke kaipaa vaihtelua, balanssia ja kokonaisvaltaista tarpeiden huomiointia. Terveys, myös psyykkinen terveys ja merkityksellisyyden kokemus, ovat aina monen osatekijän tasapaino ja kokonaisuus. Addiktio iskee siellä missä yksipuolisuus on ensin raivannut sille tilaa.

No mikä sitten johtaa yksipuolisuuteen? Uppoutuminen johonkin asiaan niin pitkäksi aikaa että silmät sulkeutuvat muilta asioilta. Itselleni osuva kokemus tästä oli vastikään valmistunut keittiöremontti, joka söi energiat ja huomion siinä määrin, että sen päälle tylsyyden sietäminen on tuottanut konkreettista tuskaa. Sen tylsyyden voi tietenkin täyttää hankkimalla samantien pakonomaisesti seuraavan projektin ja uppoamalla huomaamattaan vielä syvemmälle yksipuolisuuteen tai sietää osan tylsyydestä ja alkaa taas huomiokyvyn laajentuessa suunnata elämän mahdollisuuksia laajemmalle alueelle. Missä kaverit, missä tutut ja uudet vaihtelevat virikkeet?

Jani Kaaro kirjoitti toisenkin osuvan kolumnin merkityksettömyyden kokemuksesta liian nopeasti muuttuvassa yhteiskunnassa. Hänen näkökulmastaan suuri osa merkityksettömyyden kokemuksesta ja kokemusmaailman täyttämisestä milloin milläkin narunhyppelyllä, on seurausta ihmisten luontaisen roolin ja hyveitä tavoittelevan idealismin katoamisesta. Siinä missä ihminen hylkää korkeamman elämän ja itsensä henkisen kehittämisen tavoittelun, jäljelle jää aukko: ajan ja oman elämän täyttäminen jollakin. Siihen aukkoon meille tarjotaan vaikka mitä mahdollisuuksia.

Tämä on hyvin karrikoidusti sanottu, mutta jos rukoilet keskittyneesti ja hartaudella 5 kertaa päivässä ja lopun päivää pyrit elämään koodin mukaisesti, se tarjoaa psyykelle aimo annoksen merkityksellisyyden kokemusta. Samaa merkityksellisyyttä voi toki tavoitella vaikka shoppaamalla kenkiä, mutta muutaman tuhannenkaan parin ostaminen ei samaa merkityksellisyyden kokemusta tarjoa. Ihmisenä olemiseen sisältyy luontaisesti katsomuksellinen ulottuvuus, joka tarjoaa tarttumapinnan uskonnolle mutta toki myös muunlaiselle hengellisyydelle. Katsomuksen tarpeen vaientaminen synnyttää juuri yhden tyhjiön, hedelmällisen jonkinlaisen vääristymän syntymiselle. Mutta tottakai yksipuolinen ja fanaattinen uskonnollisuus on myös yksi esimerkki vääristyneestä toiminnasta ja psyykkisestä tai sosiaalisesta riippuvuudesta.

Kuten jo tuli todettua, keittiöpsykologin logiikalla kokonaisvaltainen tasapaino ihmisen tarpeiden huomioimisessa on paras lääke addiktion välttämiseen. Se ei tarkoita vain katsomuksellista ulottuvuutta mutta myös sitä. Konkretian ja abstraktioiden tasapaino, tekemisen ja lepäämisen tasapaino, hyödyllisyyden ja huvittelun tasapaino, sosiaalisuuden ja yksin olemisen tasapaino, liikkumisen ja paikallaan pysymisen tasapaino, vaihtelevuuden ja ennakoitavuuden tasapaino ym. Ja kaikki palvelee sitä lopullisen harmonian ja balanssin tavoittelua.

Täytyy turruttaa omaa tylsyyden kokemusta hakemalla kirjastosta tämä kirja addiktioista. Katsotaan mitä asiantuntijoilla on sanottavanaan.