Yleinen tie päättyy; käännytäänkö takaisin?

Yleinen tie päättyy ja sitten alkaa rämpiminen. Kun edessä on kyltti, jossa sanotaan, että "Tämän edemmäksi ei ole tavattu mennä" niin osa jatkaa kuitenkin matkaansa. Se on sellainen kutsumus tonkia vielä vähän syvemmältä. Vaikka mitään ei ole löytynyt, niin katsotaan vielä tuon mutkan tai kumpareen taakse. Totuuden vaatimus tai vastausten kaipuu ajaa kutsumuksen lailla ylittämään raja-aitoja.

Kerran pariskunta puksutteli keskimoottoriveneellään Sipoonjokea alavirtaan; mies piti peräsintä ja nainen istui keulassa. Bensakoneen puksutus kuului hyvin korkealle rannalle. Vene tuli kaislikon keskeltä Sipoon lahdelle ja naisen kirkas ääni ilmoitti keulasta: "Me ollaan merellä jo, käännytään takaisin!!!" Minä ja kaverini nauroimme yltäkylläisesti tädin kommentille, koska se kuvastaa avomeripurjehtijalle sellaista asennetta, jota on hyvin vaikea ymmärtää. On helppoa pitäytyä tutussa ja turvallisessa, vaikeampaa astua pois omalta mukavuusalueelta, ottaa riski ja asettaa itsensä likoon. Meren arvaamattomuus voi joillekin olla liikaa. Tai sitten oli vain yksinkertaisesti heidän tapansa tehdä jokiveneretki ja palata kotiin.

Uteliaisuuden puute on omiaan helpottamaan ja yksinkertaistamaan elämää, mutta en tiedä pystyykö se varmistamaan elämän laatua. Mikäli ihminen ei koe kutsumusta tonkia asioita eikä kyseenalaistaa, niin hänen on luultavasti helpompaa sopeutua olemassa oleviin määritelmiin ja elellä harmittomasti elämänsä loppuun kenenkään häiriintymättä. Se on kai sitä sovinnaisuutta. Ei koe tarvetta vaan elelee vain.

Löytöretkeillä voi tietysti monella tasolla. Konkreettisten asioiden ihmiset tykkäävät nähdä uusia paikkoja, oppia uusia harrastuksia tai tehdä ennalta tuntemattomia ruokia. He janoavat kulttuuria, uusia maisemia ja kokemuksia.

Toiset ovat taas adrenaliiniriippuvaisia ja rikkovat rajojaan tekemällä haastavia suorituksia ja joskus uhmaamalla kuolemanvaaraa. Tällainen elämäntyyli kiehtoo ihmisiä; joku uskaltaa elää hetkessä ja kokea niin valtavalla intensiteetillä, että hän ei piittaa kuolemasta.

Jotkut taas tekevät löytöretken itseensä. Mielestäni se vaatii kaikkein eniten rohkeutta, kun kohtaa oman puutteellisuutensa ja haluaa ymmärtää ja löytää selityksen sille, jota ei ole vielä yritetty selittää. Haluaa ymmärtää itseään ja elää sellaisella tasolla, että tietää mistä omat reaktiot ja tunteet johtuvat. He kokevat, että ihmisyyden syvin olemus ja löytöretki on kysymistä. Miksi minusta tuntuu tältä? Mistä tämä kokemukseni koostuu? Tästä näkökulmasta ihmisen kehitys on kehitystä kohti korkeampaa tiedostamista.

On olemassa paljon ihmisiä, jotka elävät hyvin konkreettisista asioista eikä heillä ilmeisesti kapasiteetti riitä sen kummempaan. Mutta suurimmalla osalla se kapasiteetti riittäisi vallan mainiosti ottaa se merkittävä askel ja jatkaa kun yleinen tie päättyy. Miksi tyytyä elämään vakan alla ja näkemään ainoastaan niitä harmaan eri sävyjä? Merkitysten maailmaan siirtyminen on uusi ulottuvuus pelkän konkretian takana. Asioihin suuntautuminen ja niille herkistyminen avautuu uudella tasolla ja antaa mahdollisuuden löytää syvempää merkitystä ja sitä kautta myös syvempää harmoniaa. Onnistuessaan se ei ole pelkkää tyydytyksen kokemusta, vaan hetki, jolloin kokee olennaisen ja turhat, ontot elementit menettävät merkityksensä.

Osaatko sinä olla ajattelematta? Pystytkö olemaan ajattelematta? Haluatko sinä olla ajattelematta? Kuinka sinä pystyt siihen? Kerro minullekin. Minun päässäni kun pyörii joka ihmeen sekuntti.

On kolme tekijää, jotka muodostavat minun mielestäni hyvät mahdollisuudet rakentaa omaa tiedostamistaan ja saavuttaa syvempää merkityksellisyyden kokemusta: Kokemus, kertomus ja keskustelu.

Silloin kun kokee jotakin, esimerkiksi syvän kulttuurielämyksen tai sosiologien sanoin pyhän kokemuksen esimerkiksi urheilutapahtumassa tai Jumalanpalveluksessa, niin voi päästä lähelle olennaisen kokemusta. Tällainen kokemus herättää tunnemyrskyn ja parhaimmillaan jättää niin vahvan muiston, että nuo tunteet palaavat pintaan pitkänkin ajan kuluttua kokemuksesta. Ne muokkaavat ihmistä hyvin perustavanlaatuisella tavalla. Jos pystyy herkistymään sille mikä kokemuksessa on niin vaikuttavaa, niin tulee tietoiseksi olennaisesta.

Kertomus tarkoittaa elämän yleistä tarinanomaisuutta. Kertomus tarkoittaa kykyä kuulla tarina. Antaa toiselle ihmiselle tilaa kertoa tarinansa. Se tarkoittaa sitä, että asettuu aidosti ja avoimen pyyteettömästi kuuntelemaan mitä toinen haluaa kertoa. Keskittyy yrittämään ymmärtää: Mitä tämän ihmisen läsnäolo, sanat ja muu viestintä kertovat? Minkälaisen kertomuksen maailma minulle antaa? Älä yritä mitään muuta kuin kuulla, kuka tuo ihminen on.

Keskustelu tarkoittaa omien ajatusten näkyväksi tekemistä ja toisen ihmisen tunnustamista. Se on meidän lahjamme saada vaikuttaa tähän maailmaan ja rakentaa jotain yhteistä. Keskustelussa toinen ihminen tunnustetaan. Kaukoidän kulttuureissa on todella suuri häpeä ja loukkaus olla vastaamatta puhutteluun. Siinä kuin sivuuttaa toisen ihmisarvon. Keskustelu on aina oppimistilanne, jos kaksi ihmistä suuntautuu siihen oikealla tavalla. Nöyrä mieli haluaa kuulla ja toisaalta tuoda oman mielipiteensä julki.

"Anna minä kerron tarinani, koe sinä se, ja sitten jutellaan..."

Miksi joku ihminen ei halua kokea kertomusten ja merkitysten maailmaa?