Minä synnyin, elin ja kuolin; jälkeni jää jälkeeni

Ai jai, kun olen kuunnellut Jamie Cullumin uutta levyä viime aikoina aika paljon ja pistän tähän linkin kaverin videoon, mikä kyllä osoittaa sellaista asennetta ja karismaa, joka vetää hiljaiseksi.

Ikuisuus kiehtoo. Se antaa aina perspektiivin omille teoille. Mitä sitä täällä tulee tehneeksi. Ja onko sillä tosiasiassa merkitystä? Ennen aikaan, kun ihmisten elämät olivat lyhempiä ja kuolema oli joka hetki läsnäoleva mahdollisuus, ihmiset myös tiedostivat elämän rajallisuuden eri tavalla. Se pakottaa sopeutumaan siihen ajatukseen ja samalla myös tekee kysymyksen oman elämän merkityksellisyydestä.

Tähän maailmaan löytyy miljardeja elämäntarinoita. Ihmiset syntyvät, elävät ja haihtuvat ikuisuuteen. Uusia elämiä tulee. On kiinnostava ajatus mitä täällä maailmassa tapahtuu juuri minun kuolemaani seuraavana päivänä? Elämä jatkuu, sinä päivänä maailmaan syntyy miljoonia uusia ihmisiä, miljardeja uusia ajatuksia ja ideoita. Ehkä joku silloin juuri esittelee uuden mahdollisuuden hahmottaa todellisuus, joka antaa ihmisille täysin uudenlaisen käsityksen hahmottaa tätä kaikkea. Se kyllä harmittaisi. :) Olisi kiva olla paikalla.

Elämä, joka on alkanut 1800-luvun lopulla länsimaissa ja päättynyt 1960-luvulla, näki suuren murroksen ja paljon kehitystä: kaksi maailmansotaa ja modernisoitumista, mutta kuoli juuri ennen 60-luvun lopun opiskelijaradikalismia ja perinteestä irtaantumista. On niin ihmeellistä miten jokaisen ihmisen hetki, jonka hän täällä elää on oman aikansa kuva. Ei sitä tietenkään osaa muuta toivoa, mutta on ihmeellistä kuinka erilainen saman ihmisen elämästä voisi tulla eri ajassa ja eri vaikutteilla.

Samasta ihmisestä voisi sukeutua tietynlaisen ajan hengen mukana jotain aivan muuta. Minä en ole oikein koskaan edes ajatellut mitään uudelleen syntymistä, mutta se vetoaa ihmiseen ajattomuudellaan. Ihmisen elämä esittäytyy sitä kautta rajattomana ja lievittää kuoleman ahdistavaa rajoittavuutta. Kiertokulku näyttäisi sitä kautta loogisemmalta vaihtoehdolta. Elämän rajallisuuden hyväksyminen tekee kuitenkin hyvää. Kun sen käy itsensä kanssa läpi, että hetki annettiin ja se silmänräpäys on pian ohi.

Kuitenkin ajattelen, että se jälki, jonka jokainen ihminen jättää maailmaan on ikuinen, koska kaikilla meidän tekemisillämme on omat kerrannaisvaikutuksensa. Sellaisessa kuplassa ei kukaan voi elää elämäänsä, ettei tulisi vaikuttaneeksi lukemattomiin muihin ihmisiin. Jo pelkkä kaupan jonossa suotu hymy voi olla kääteentekevän merkityksellinen ja rakentaa jotain, joka taas vaikuttaa jonnekin. Minä en usko niinkään mihinkään perhosvaikutuksiin, kuin ihan yksinkertaiseen anna hyvän kiertää periaatteeseen.

Historiallisia ne ihmiset, jotka ovat vaikuttaneet suurten ihmismassojen kokemuksiin ja kohtaloihin. Sen voi tietysti jokainen itse valita minkä verran haluaa vaikuttaa, ja millaisen roolin haluaa itselleen ottaa tässä meidän ikuisuutemme rakentamisessa. Maailmasta voi myös vetäytyä, mikäli ei halua osallistua. Sekin on mahdollista, mutta itse en kyllä ymmärrä mitä iloa tai sisältöä sellainen elämä tarjoaisi. Koko homman jujuhan on siinä, että ihmiselle annetaan mahdollisuus tehdä hyvää ja säteillä omaa positiivista energiaansa ympärilleen tuoden näin oman panoksensa historian kirjoittamiseen.

Kaikki ne miljardit tarinat ovat olleet pelkkiä puutteellisia ja vajavaisia ihmisiä. Aleksanteri Suuri oli ihminen, Aristoteles oli pelkkä ihminen, Da Vinci oli pelkkä kakkiainen Einsteinista puhumattakaan. Heidän suolistonsa tuotti kaasuja samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin. Mutta merkittäviä heistä teki se mitä tapahtui pään sisällä. Ihailtavaa paneutumista, visioita ja ehdotonta pyrintöä.

Gandhi oli ihminen, Äiti Teresakin vain ihminen, mutta merkittäviä heistä tekee sen miten he ovat käyttäneet ihmisyyttään. Koska kaikki se potentiaali on ollut heissä itsessään sisällä; ei kukaan suoraan opettanut Gandhille passiivisen vastarinnan mallia ja käskenyt häntä yhdistämään kansaansa. Ei Gandhi varmasti suunnitellut jäävänsä historiaan pyhimykseen verrattavana ihmisenä, hän vain eli kuten koki oikeaksi. Kuka tahansa osaa elää sen verran, että pysyy elossa ja elää sovussa muiden kanssa. Se vasta on jotain, että tekee niitä oman ajattelunsa pohjalta merkittäviä ratkaisuja.

Mutta täytyy muistaa, että jos tavoite on jäädä historiaan, niin silloin on kyllä pahasti hukassa. Hitler halusi jäädä historiaan, Gandhi olisi nauranut koko ajattelutavalle.

Historiaa tehdään pienillä teoilla, jotka kumpuavat oikeanlaisista periaatteista. Jos osaa kunnioittaa toista ihmistä ja kohdella kanssaihmisiään heidän arvonsa mukaisella tavallaan, niin oma jälki historiassa on positiivinen. Jos saa jonkun ihmisen ajattelemaan, niin on luonut jotain, mikä on vienyt ikuisuutta tiettyyn suuntaan.

Jokainen Antinpoika torppari, joka tässäkin piskuisessa maassa on joskus elänyt, on vienyt todellisuutta johonkin suuntaan. Toivottavasti hän on tajunnut ajatella mihin suuntaan.