Suoritusmentaliteetista poisoppiminen; Ihanaa leijonat ihanaa!!!

Juttelimme kavereiden kanssa Suomi-Ruotsi ottelusta, jota en itse tullut katsoneeksi. Nämä kahden sknadinaavisen valtion väliset ottelut ovat mielestäni pelkkää psykologiaa. Ruotsille Suomi on vastustajana yksi monien joukossa, ei sen ihmeellisempi kun mikään muukaan pieni Euroopan maa. Suomi hoidetaan ja keskitytään olennaisempiin haasteisiin kuten Venäjään tai Kanadaan.

Suomelle Ruotsi ei ole koskaan yksi monista vaan Ruotsi on Ruotsi. Iso paha isoveli, joka aina nöyryyttää julkisesti nauramalla housut kintuissa seisovalle Suomelle; voittamalla kokemuksellaan ja sulalla varmuudellaan. Mitä ihmettä suomalaispelaajien päässä tapahtuu kun kaukaloon luistelee sinikeltaista? Siinä ei todellakaan ole kyse pelkästä jääkiekosta. Siinä kannetaan vuosisataista jurnuttamisen ja jupisemisen lastia, kun aina on saanut tuntea olevansa "vain" suomalainen.

Olen tämän viikon työvoimatoimistossa harjoittelussa, missä osallistumme Nuorten työnhakuviikon ohjelmaan. Siellä on CV-klinikkaa ja yrityshautomoiden esittelyä. Tämän päivän pläjäyksen pitivät yritysjohdon valmentajat, joiden tavoitteena oli nuorten osaamisen kartoittaminen, vahvuusanalyysi ja oman työelämävaikuttavuuden tiedostaminen.

Nämä bränditiikerit latoivat vajaa parikymppisille eteen sanan myynti ja saivat nuo pienet vaikutusalttiit mielet vakuutettua, että jokainen heidän kohtaamansa kanssakäymistilanne ihmisen kanssa on itseasiassa myyntitilanne, jossa oma läsnäolo, idea tai mielipide myydään vastapuolelle. Jos ihminen uskoo itseensä tuotteeseen ja yritykseen, niin hän menestyy. Ja epävarmuus on parempi piilottaa. Päällepäin näytetään vain ulospäinsuuntautunut, markkinointihenkinen ja omanarvontuntoinen pantteri, joka on valmis eliminoimaan tavoitteensa saavuttamista estävät tekijät.

Seuraava tykitys oli "tuloksen tekijä". Nuoria kannustettiin havaitsemaan omat myymisen arvoiset ominaisuutensa, joita korostamalla he erottuvat joukosta ja synnyttävät haastattelijoissa ja yritysjohdossa ihannekuvan, jonka he sitten itse täyttävät. Tavoitteet kuten vaikutuksen tekeminen ja erottuminen, ovat tietysti välttämättömiä ja ehdottoman tärkeitä asioita kun etsitään töitä. Tämän tiedostamisen voi kuitenkin tehdä hyvin erilaisilla orientaatioilla.

Ekonomien suussa korostuu sellainen suorittamismentaliteetti, joka on mielestäni nykysuomessa tyypillistä laajemmaltikin. Olympialaisten yhteydessä korostuu erottautumisen ja todistamisen tarve. Suomalainen tarvitsee aina jonkun kontekstin jossa loistaa. Pelkkä loistaminen ei kelpaa. Ajattelua leimaa periaate: Ei riitä, että on hyvä, vaan pitää olla hyvä jossakin. Niin kuin pelkkä ihmisyys ja terve elämänasenne olisivat jotenkin puutteellinen orientaatio elämään.

- kansallinen kilpailukyky
- innovaatio
- brändityöryhmä
- huippu: yliopisto/tutkimusyksikkö/tulosjohtamisjärjestelmä

Nuo kaikki sanat ovat oireita samasta sairaudesta. Suomi on nuori kansakunta, riiston ikeessä ryvetetty. Ja niin kuin vanhempiensa tukahduttama nuori Suomen pitää kerta toisensa jälkeen näyttää, että vaikka ollaan pieniä, niin täältä pesee. Se näkyy hurjana paneutumisena ja ehdottomana asenteena suoritettavaan asiaan. Jos et pärjää et ole mitään. Jos et ole paras, voisit yhtä hyvin olla tekemättä mitään. Jos on olemassa joku haaste tai epäkohta, se koetaan henkilökohtaisena epäonnistumisena eikä pelkästään yksittäisenä asiana. Selkeimmin tuo asenne näkyy juuri suhtautumisessa epäonnistumiseen.

Myös onnistumiset otetaan kieroutuneesti. Niistä ei voi puhtaasti iloita, vaan ne synnyttävät vertailukohdan, jota ei saa enää koskaan alittaa. Niiden pirun PISA-tutkimusten jälkeen koulujärjestelmä on altistettu aivan älyttömään syyniin, että tämä ilmennyt kansallinen ylpeyden aihe saadaan pysymään lypsävänä ja poikivana lehmänä, jonka kautta kuvaa "suomalaisuudesta" saadaan tuettua ja myytyä maailmalla. Joka kerran kun kuulen kysymyksen: "Onko tässä nyt uusi NOKIA?" meinaan oksentaa.

Tällaisen piskuisen kansakunnan on turha ottaa kantaakseen jotain isottelukompleksia. Me olemme pieni kansakunta ja sillä hyvä. Suomella on sitä paitsi ollut eräs sellainen osaamisen alue, jota tänne on tultu aina ihailemaan ja ihmettelemään: pohjoismaalainen hyvinvointi. Se on ollut arvositoutuminen ajamaan vähäosaisten asemaa ja parantamaan elämänedellytyksiä siellä missä ne ovat heikoimmat. Tällä tavalla perinteisesti on saatu ehkäistyä sosiaalikuilut ja syrjäytyminen, joita nyt koitetaan lääkitä tehostamisella. Jos joku meinaa tippua kelkasta, niin hänet laitetaan sellaiseen "sosiaalisen tuen" myllyyn, että remmistä ei varmasti menetetä yhtäkään tuottavaa muurahaista. Sosiaalinen tuki on ensiarvoisen tärkeää, mutta sen motivaattorina ei koskaan pitäisi olla kansallinen kilpailukyky vaan hyvä ja tyydyttävä elämä. Hyvä elämä, joka saattaa tarkoittaa sitä, että tyydytään vähempään ja että Suomi häviää BKT vertailut ja PISA-tutkimukset. Vaikka se maksaisi, niin rahat menevät oikeaan osoitteeseen. Tehokkuusajattelusta luopuminen on kansallisen egoismin parantamista.

Mikä meille riittää? Onko tämä kansakunta joku ravihevonen, josta pumpataan mömmöillä 130 % suorituskykyä ja sen jälkeen lyödään sähköpiiska virkistykseksi perseeseen?