Hyvyys vs. "pahuus"

Jumala on idea ihmisen hyvyydestä. Ja samalla Jumala on ihmisen idea hyvyydestä. Jumala on ajatus siitä millainen ihminen voi olla. Ei olekaan niin, että ihminen on Jumalan kuva, vaan Jumala on kuva siitä mikä ihmisessä on parasta. Ne ominaisuudet, jotka tekevät ihmisestä jumalaisen. Anteeksianto, armo, rakkaus.

Jumala on hyvän tahdon ruumiillistuma. Hyvä tahto tarkoittaa sitä, että ihmiset viljelevät hyvyyttään ja pyrkivät kanavoimaan sitä ulospäin. Mitä siis tapahtuu jos hyvä tahto ei olekaan voitolla? Uskonnon piirissä käytetään sanaa maallisuus, mutta omasta mielestäni paremmin sopii sana välinpitämättömyys. Silloin hyvä tahto kätketään näkyvistä. Se kyseenalaistetaan ja keskitytään muihin asioihin, mutta omaa itseään on vaikea paeta. Kuka voi loputtomasti kätkeä itseltään omat tunteensa ja tarpeen osoittaa hyvää tahtoa?

Ihmisessä olevan pelon ja siitä syntyvän vihan ruumiillistuma on se jokin "pahuus", jolle uskonnossa on annettu aikojen kuluessa paljon erilaisia nimiä. Ne tarkoittavat sitä hyvyyden vastavoimaa, joka on myös kiehtonut ihmisiä kautta aikojen. Ihmisessä ei ole pahuutta, vaan pelko synnyttää tekoja, joiden katsotaan olevan vääriä. Näiden tekojen yhteenliittymälle on annettu nimi pahuus.

Luultavasti on hieman ironista, että kirjoitan tätä jouluaattona, mutta toisaalta mikä nyt olisi osuvampi päivä määritellä Jumalaa tai kumota hänen olemassaolonsa. En tiedä haluanko tehdä kumpaakaan. Olennaista on nähdä, että hyvyys on ihmisessä ja hän itse pystyy tiedostamaan sen.

Mihin siis Jumalaa tarvitaan? Jos ihminen pystyy itse tiedostamaan, että toimimalla niin kuin tiedän olevan oikein saan paremman mielen, niin mihin tarvitaan Jumalaa? Kai Jumala on sitten tapa yksinkertaistaa monimutkaista ajattelumallia ja saada kylkiäisinä elämälle tarkoitus, kun pitää pyhittää elämänsä jonkin ulkoa-opetellun ajattelumallin seuraamiseen.

Elämän tarkoitus löytyy ihmisestä itsestään. Ihmisen tulee toimia niin kuin hän itse vertailemalla eri vaihtoehtoja tietää synnyttävän hänelle itselleen hyvän mielen. Ei sen takia, että haluaisi yhteisön hyväksyntää tai armopaloja vaan siksi, että hän itse sisällään tietää, että näin kuuluu tehdä. Siihen ihminen ei kuitenkaan pysty, mikäli hän ei ensin opettele tuntemaan itseään. Siinä meille hommaa.