Jaettu ilo on suurempi ilo

Tein tuossa kinkkukiusausta ja siihen viereen raikkaan fetasalaatin. Korkkasin siihen vielä oluen kyytipojaksi. Panin hyvää musiikkia soimaan ja istahdin nautiskelemaan. Parhaan biisin soidessa tuli kuitenkin se fiilis, että miksen jaa tätä rentoa ja mukavaa hetkeä kenenkään kanssa.

Yksin eläminen ei saa olla vaikeata. Ihminen, joka ei pysty olemaan yksin ei tule toimeen itsensä kanssa, ja jos ihminen ei ole sinut itsensä kanssa hän ei voi toimia tasapainoisesti muiden kanssa. Kyse ei olekaan tästä. Pystyn istumaan täydessä hiljaisuudessa tuntikausia pelkästään omien ajatusteni kanssa. Tulen toimeen sen ajatuksen kanssa, että olen yksin tässä maailmassa, eikä kukaan voi minua auttaa. Se on realiteetti, jonka kanssa jokaisen pitää pystyä elämään.

Surkea tunne tuli siitä, että tuo hetki, jossa yhdistyi hyvä ruoka, hyvä musiikki ja kiireettömyys oli niin hieno, että olisin mielelläni suonut sen useammalle ihmiselle kuin yksin itselleni. En nyt tullut soittaneeksi kavereille, että ovatko jo syöneet, vai tulisivatko kinkkukiusaukselle. Noin sanottuna se kuulostaa sitä paitsi suhteellisen säälittävältä, vaikka kyse on ainoastaan siitä, että jaetaan hetki yhteistä aikaa. Seurallisuus saa tekemään hassuja asioita. Ensi kerralla kyllä soitan.

Muutenkin olen huomannut, että ruoan kanssa törmään usein seurallisuuteeni. Tulee tyhmä tunne, kun tekee ruokaa yhdelle ja syö yksin. Toisaalta toistan tässä lapsuuden mallia, sillä ruokailuhetki oli perheessämme se hetki, joka vietettiin yhdessä melko ehdottomasti. Kenties sieltä on jäänyt päälle malli, jonka vuoksi on vaikea syödä yksin.