Viettelevä mukavuus ja suoriutuminen

Pieni Sane kirjoittaa blogissaan todella osuvasti ihmisten ylemmyyden tunteesta. Nuo ajatukset tuovat terveesti ja mukavasti taas vähän lähemmäs maanpintaa, ettei pääse ylpistymään. Tuon ylemmyyden kohdalla mietin samalla, että miten elämäntavat ja -sisältö vaikuttavat tuohon kriteereiden asettamiseen muiden ihmisten arvostelussa.

Siskoni isä, kahden yliopistotutkinnon maisteri, tekee eläkkeellään töitä mainostenjakajana, koska haluaa: "tehdä lattiatason töitä, ettei vahingossa ala äänestää "köyhät kyykkyyn" -puoluetta." Luulen hänen ajattelevan, että hän ei halua vieraantua todellisuudesta ja unohtaa realiteettejä. Helppo, ylellinen elämä sulkee silmät todellisuudelta kaikkien tehokkaimmin.

Ihmisen on huolehdittava olennaisen kokemuksestaan. Suorittavan, ylemmän keskiluokan elämäneetoksen tuoma yksinkertainen doktriini ei saa sulkea silmiä siltä, mikä elämässä on korvattavissa olevaa ja iäisyyden kannalta merkityksetöntä. Liian helppoa on vain hyväksyä se yksinkertainen, ilmeiseltä näyttävä ratkaisu, jonka kautta voi alkaa tuomita alisuoriutujia. Mukava elämä ruokkii taantuvaa ajattelua niin kuin vaikka demarien saavutettuja etuja puolustavaa politiikkaa.

Ymmärtämisessä ja silmien auki pitämisessä vaikeinta on suoriutumisen viettelevyys. Ihminen niin kovasti kaipaisi olevansa valmis ja pystyvänsä arvioimaan ympäristöään omasta norsunluutornistaan. Hän haluaa tuntea ylemmyyttää, erinomaisuutta. Tästähän kirjoitti jo Anthony de Mellokin. On niin helppoa laittaa silmät kiinni ja ottaa yhteiskunnan illusion tarjoama doktriini, että kuluttamishysteriassa ja uraputken rakentamisessa olisi jotenkin kyse olennaisesta.

Itse en suostu kokemaan huonoa omaa tuntoa siitä, että elämässä on alkanut mennä mukavasti. En kuitenkaan voi antaa itselleni anteeksi jos annan menestymisen muuttua vieraannuttavaksi. Niin käy liian monelle; kusi nousee päähän. Tietyllä tavalla tämä elämäntilanne läppäisee minua päin kasvoja, kun huomaan kuinka helppoa minut oli vietellä. Mukava oma asunto, säännöllinen työ ja hieman arvostusta työyhteisöltä, niin kuvittelen jo olevani jotenkin erinomainen. Tässä vaiheessa monet lähtisivät jo Roballe rilluttelemaan, tarjoamaan skumppaa ventovieraille ihan vaan siksi, että kokevat olevansa niin hyviä tyyppejä.

Tuntuu jotenkin havahduttavalta, kun taas tajuaa, millaisella epäolennaisella paskalla sitä elämäänsä täyttää. Kuvittelenko minä tosiaan, että tämä meriittien ja statusten haaliminen toisi elämääni jotain pitempiaikaista? Minä joka täällä olen messunnut, että elämän edessä jokaisen tulee olla nöyrä ja tunnustaa, että se mikä on olennaista, ei ole koskaan maallisilla keinoilla tavoitettavissa. Ainoastaan havainnoimalla ja pysähtymällä kuuntelemaan.

Miksi mukavuus sulkee silmät? Miksi kärsimys ja puute näyttävät asiat kirkkaina ja selkeinä?

Ihmisen on jostain syystä aivan älyttömän vaikeaa luopua saavutetusta edusta ja mukavuudesta. Kokeile vaikka: ota jokin asia, jonka koet hyvin käytännölliseksi ja omaa elämääsi helpottavaksi tekijäksi. Katso sitä tarkkaan ja sano itsellesi, että: "Minä en todellisuudessa tarvitse tätä, tämä ei tee elämästäni hyvää." Kaikki se epäolennainen krääsä, jolla ihmiset täyttävät elämänsä kun on niin ihanaa ja pitää jonkinlaista hallinnan ja merkityksellisyyden illuusiota yllä.

Mutta kaikkein vahingollisinta on se miten mukavuus etäännyttää ja vieraannuttaa realiteeteistä. Olen tässä koko kesän hehkuttanut kuinka "työrytmi on ihana eikä jätä tilaa liialle ajattelulle, senkun tekee." Noin sanottuna ymmärrän, että se antaa minulle luvan sulkea silmäni. Annan itselleni työnteon kautta luvan keskittyä epäolennaiseen pipertämiseen, uppoutua oman elämänpiirini mukavoittamiseen. Menen rattaaksi koneeseen ja saan siitä palkkioni, jonka käytän hedonistisesti oman elämänsisältöni "rikastuttamiseen" vaikka todellisuudessa kaivan vain syvempää vieraantumisen hautaa.

Minä todella kunnioitan aatteellisia askeetikkoja, jotka tietoisesti kieltäytyvät ylellisyydestä, koska se sumuttaa heidät. Ylellisyys tosiaan sumuttaa. Kuin varkain. Uskomatonta paskaa, jolla pyrin täyttämään merkityksettömyyden onkaloa. Tuntee itsensä pieneksi ja toisaalta älyttömän läskiksi ja löysäksi.

Olennaisen kokemuksen tavoittelussa moniasia on pois heitettävissä. Jokaisen olisi hyvä palata lähteelle. Pieni on kaunista ja olennainen on yksinkertaista.