The Big Brother in my head

Ostin Martikaisen uuden levyn Usko ja sen sulattelussa menikin sitten koko pääsiäinen. Kaverin sävelet, mutta erityisesti sanoitukset ovat sen verran tiivistä tavaraa, että sitä haukkoo henkeään.

Levyllä paistaa kyllä korostuneesti sellainen maailmankuva tai enemmänkin kuva yhteiskunnasta, joka on itselleni ollut jo pidempään hieman vieras. Sellaiset sanat kuin pakkovalta, vapaudenriisto, anarkia ja vapaa-ajattelu yhdistyvät mielikuvaani Martikaisen ajattelusta.

Hän ei näe perusteita sille miksi ihminen saisi rajoittaa toistaan. Tai ainakin levyltä viestittyy sellainen viesti. Sain synttärilahjaksi yhdeltä kaverilta Orwellin kirjan 1984, mikä oli osuva lahja, koska en ole Orwelliani vielä lukenut. Ehkä sen jälkeen taas tajuan paremmin mitä vapauden korostajat vouhottavat.

Martikaista kuunnellessa itse vain muistan kuinka opiskelua aloittaessani minulla oli selkeästi päässäni ajatus, että tämä vallitseva yhteiskunnallinen järjestys ja tapa hahmottaa todellisuutta on vain yksi monista tavoista järjestää asiat, sattumanvarainen asiantila, jolle ei ole esittää mitään riippumatonta perustelua vaan loppujen lopuksi se on kyseenalaistettavissa ja myös korvattavissa monella muulla hyvinkin erilaisella mallilla.

Maailmassa on erilaisia malleja yhteisöistä, enkä usko, että mikään niistä olisi millään tavalla "oikea." Silti en myöskään usko, että nykyinen asiantila olisi sattunut sattumalta. Minun on hyvin vaikea uskoa, että esimerkiksi maailmanhistoria olisi voinut mennä vallitsevilta piirteiltään olennaisesti eri tavalla, vaan monien hirvittävienkin asioiden on pitänyt tapahtua ja ne ovat muokanneet nykyisestä tilanteesta tämän laisen. Se ei ole miltään kantilta virheetön asiantila, mutta minun omaa sopeutumistani auttaa se, etten joudu kokoajan kantamaan tyytymättömyyttä siitä, että on "valittu" tämä systeemi kaikista niistä lukemattomista mahdollisuuksista.

Opiskeluja aloittaessani koin, että ihmiskunnalla ei ole mitään oikeutta kasvattaa jälkikasvuaan uskomaan samoihin oletuksiin, kuin mille meidän kuvamme todellisuudesta rakentuu. Minun mielestäni se oli rikos ihmisyyttä vastaan, manipuloinnin ja aivopesun selkein ilmentymä. Silloin ajattelin, että jokaisella ihmisellä tulee olla oikeus valita oma itsensä sekä tapansa hahmottaa todellisuutta.

Tämä ei olisi kuitenkaan ainoastaan mahdotonta vaan myös väärin. Se perintö, joka meille on annettu kaiken kulttuurihistorian ja tietopääoman muodossa, on ihmisyyden ja ihmisen käsityskyvyn juhla. Kukaan ihminen ei yhden elämän aikana pystyisi mitenkään hahmottamaan sellaisia asiakokonaisuuksia kuin ihmiskunnan historia on tuottanut. Siitä näkökulmasta kyse ei ole niinkään yksilöstä kuin ihmisyydestä kokonaisuutena, kaikki inhimillisyyden variaatiot ovat olleet mukana muokkaamassa nykyistä maailmankuvaamme tämän kaltaiseksi.

Perinnöstä on mahdotonta ja myös tarkoituksenvastaista vapautua. Sitä voi tarkastella, ja pyrkiä tarkentamaan, mutta korvaaminen ei ole tarpeen.

Martikainen ei varmasti olekaan vapaa-ajattelussaan halunnut hylätä mitään osaa täysin vaan pelkästään kritisoida yksilön oikeuksiin ja omanarvontuntoon suuntautuvia uhkia ja loukkauksia. Sehän on sitä syvää humanismia. Ihmisarvoisen elämän oikeus. Se ajatus ei hyväksy minkäänlaisia hyvän elämän piirteiden määrittelyitä ulkopuolelta.

Minä taas olen hyvinkin taipuvainen määrittelemään tiettyjä reunaehtoja sille mitä tarkoittaa hyvä elämä. Välillä mietin onko minulla siihen oikeus. Kysymys on sinänsä ontto, koska jokainen ihminen toimiessaan oman kokemuksensa mukaisesti, tulee toteuttaneeksi jotain ihmisyyden variaatiota. Minä tuon oman lisäni kirjavaan kakkuun ja parempi avata suunsa kuin pysyä korrektisti hiljaa.