Serkkutytölle syntyi potra poika. 3,7 kg, 51 cm. Kaveri tuli vähän ajoissa, mutta terveenä ja elinvoimaisena. Vuosi sitten tähän aikaan häntä ei ollut vielä olemassa edes ajatuksen tasolla, nyt maailmassa on ihka UUSI ihminen. Käyttämätön, pakasta vedetty. Kumma kemiallinen reaktio, kun kaveri ilmestyy maailmaan. "Terve maailma, miten olet ilman minua pärjännyt?"
Huhtikuu on hyvä vuodenaika syntyä. Olen itsekin oinas, itsepäinen ja valovoimainen, kevään valon lapsi. Synttäreillä saa monesti mämmiä, kun pääsiäinen on milloin mitenkin samoihin aikoihin ja narsissit ovat mukavan pirteitä synttärikukkia. Muistan erään kiirastorstain, kun oli synttärit ja olin ollut vähän kipeänä siinä pääsiäisviikolla. Sitten kaikki tulivat kotiin ja äiti kantoi sisään ison legolaivan, jota olin niin kauheasti toivonut. :) Legolaivan saamista edelsi kuitenkin pitkä ja kärsivällisyyttä kasvattava kompromissikeskustelu, kun piti päättää minkä kaikista hienoista legokokonaisuuksista erityisesti halusin, kun kaikkea ei voi saada. Oli sitä kyllä mukava rakennella, puhdasta Flow-meininkiä, enkä tarkoita sitä festaria.
Lapsen maailma on aivan mahtava. Se on seikkailua alusta loppuun, kartoittamaton haasteiden ja uusien kokemusten kenttä. Onhan sitä aikuisenakin mahdollista löytää loputtomasti uutta, mutta yksinkertaisiin pieniin asioihin uppoutuminen ei ole yhtä yksinkertaista kuin ennen. Muistan sen tunteen, kun rakensin legoja koko päivän. Projekti toisensa jälkeen tuli valmiiksi. Sitten kehitettiin uusia mekanismeja, uusia kokonaisuuksia. Ja kun laittoi kasvonsa lattiaan kiinni ja tirkisti legolinnan portista sisään pystyi näkemään koko hovin tallustelemassa pitkin linnan pihaa.
Uuden pienen ihmisen matka alkaa. Hän alkaa hahmottaa tätä todellisuutta saman tien. Tekee kategorisointeja ja tulkintoja, oppii miten kädet toimivat, miten jalat toimivat ja mitä kaikkea niillä voi tehdä. Sitten kun oma kroppa alkaa olla tuttu eikä kaikkea tarvitse enää maistaa, on legojen vuoro. Ehkä matkan varrelle mahtuu myös muuta.
Jossain vaiheessa viedään nuori herra purjehtimaan. Opetetaan mitä on elää meren äärellä. Miten merta tulee kunnioittaa ja toisaalta kuinka se antaa jokaiselle ihmiselle paikkansa. Meidän suvussa ollaan enemmän tai vähemmän meren lapsia. Niin tulee aivan varmasti myös tästä kaverista.
On myös mukava tietää, että poika on todella toivottu, odotettu ja rakastettu heti ensimmäisestä hengenvedosta lähtien. Peruskallio on luotu jo kauan ennen kuin hänestä oli tietoakaan. Sen päälle kun rakentaa niin kovin pahasti ei voi mennä pieleen. Polvet on ruvella joka tapauksessa, mutta oikeilla edellytyksillä se pystyyn nouseminen on niin paljon helpompaa. Turvaverkkoja on monenlaisia ja tässä tapauksessa niitä taitaa riittää yllinkyllin.
Subscribe to:
Post Comments (Atom)
No comments:
Post a Comment