Wednesday, December 10, 2008

Periaatteen mies?

Menin sitten Facebookiin. Olin pysytellyt sieltä poissa vastustaakseni median orjuuttavaa vaikutusta ja massaliikkeen antamaa mallia siitä miten elämänsä tulisi järjestää. Mietin, että kuinka monen ihmisen pitää ensin tehdä jotain, että siitä tulee vallitseva malli, jonka kyseenalaistamisesta saa poikkeavan leiman. Laitoin Facebookin samaan kastiin Big Brotherin ja muotiviikkojen kanssa.

Sitten aloin miettiä, että tekeekö helppous viestinnästä pinnallista. Ainakin se köyhdyttää sitä, kuten on huomattu tekstiviestien kohdalla. Samaten sähköpostien kirjoittaminen on köyhdyttänyt kirjoittamista, kun kiireessä ei enää vaivauduta keskittymään tuottamaan sanoja, joiden takana on todellisia ajatuksia. Mutta tekeekö se ilmaisemisesta pinnallista jos se on helppoa? Vaikka vaivaa ei välttämättä nähdä yhtä paljon kuin ennen, niin viestihän on edelleen olemassa. "Koska sinä olet olemassa, haluan olla sinuun yhteydessä."

Mietin sitä, että kaukana asuvat kaverini eivät varmasti pane pahakseen, jos kuulevat minusta, oli media mikä hyvänsä. Pitää vain pitää huoli siitä, että kulloisenkin median vaikutus pysyy mahdollistavana eikä köyhdyttävänä. Siinä vaiheessa, kun helppouden nimissä olen yhteydessä Facebookin kautta ihmisiin, joita voisin yhtähyvin tavata silmästä silmään, on menty liian pitkälle.

Eli olen Facebookissa vain siksi, että haluan pitää yhteyttä kaukana asuviin ystäviini ja tietää mitä heille kuuluu. Tämän voisi oikeastaan todentaa siten, että ottaisin Facebook-kavereikseni ainoastaan niitä ihmisiä, jotka todella asuvat kaukana, ja muiden kanssa olisin velvoitettu harrastamaa aitoa sosiaalisuutta ilman korvikkeita. En kuitenkaan usko, että tällaista toimintaa katsottaisiin kovin hyvällä.

Tässä tuleekin sitten esille netti-yhteisössä vallitseva koodisto, miten tulee käyttäytyä ja menetellä. Ensimmäisinä päivinä Facebook-listutumiseni jälkeen olin hieman ulalla, että miten näiden kaikkien ihmisten pyyntöihin pitää suhtautua. Piti alkaa määritellä päässään, että mitä se nyt tarkoittaa olla kaveri. Siihenkin tuo perhanan media pääsee vaikuttamaan: omiin käsityksiini siitä mitä tarkoittaa olla kaveri jonkun kanssa. Onko kaveruus sitä, että tiedän jonkun ihmisen olevan olemassa? Onko kaveruus sitä, että ajattelen jotain ihmistä silloin tällöin? Onko kaveruus sitä, että jaamme muistoja yhteisestä kokemuksesta? Olen ajatellut, että tuo jälkimmäinen on mukava määritelmä kaveruudelle. Tällä hetkellä kavereinani Facebookissa on kuitenkin ihmisiä, joiden kanssa minulla ei ole juurikaan yhteisiä kokemuksia. Ehkä yhdet yhteiset bileet. Tekeekö se meistä kavereita?

Juu mutta aihe oli se milloin periaatteista tulee rajoitteita. Jos periaate suojelee jotakin, joka on olennaista sille kuka olen, niin se on mahdollistavaa. Jos periaate vastustaa jotakin, joka vaarantaa tai kyseenalaistaa sen kuka olen, niin se on mahdollistavaa.

Tästä näkökulmasta, mikäli haluaisin määritellä itseni sen kautta, että en ole Facebookissa, niin tämän periaatteen hylkääminen vaarantaisi sen kuka olen. Olen kuitenkin valinnut, että se ei määrittele minua vaikka olisin Facebookissa. Haluan uskoa, että olen melko paljon muuta kuin Facebookkailu.

Jos taas periaate vastustaa jotakin, joka laajentaa mahdollisuuksiani nauttia elämästä, niin se on köyhdyttävää.

Eli tästäkin syystä voin hyvällä omalla tunnolla pitää helposti yhteyttä kaukana liikkuviin kavereihin.

1 comment:

Azuli said...

Mielenkiintoista pohdintaa..
Lisäisin tähän fb-riippuvuusvaaran, mahtaakohan ihmiset miettiä addiktioalttiuttaan ennen kun liittyvät fb tai liityttyään tarkkailla paljonko fb'ssa norkoiluun aikaa vierähtää. Itse olen huomannut että mikäli aikoo saada jotain tehtyä, ei ehkä kannata pitää fb auki, koska muuten saattaa havahtua tunteja myöhemmin tutkimassa kavereiden kaverilistoja tai puolipakolla chattäilyyn, kun aina joku ehtii kirjottaa jotain ennen kun kerkiää laittaa koneen kiinni.