Unet tulevat takaisin

Olen alkanut nähdä taas unia. Välillä oli kausi, että nukuin levollisen rauhattomasti, mutta en ainakaan muistanut uniani ollenkaan. Unet ovat mukavia ja kiinnostavia.

Monesti kuitenkin näkee uniensa kautta asiat valossa, joka on niin järkyttävän totta ettei sitä pystyisi todellisuudessa muuten kohtaamaan. Unissa omat tunteet ovat puhtaita ja kirkkaita. Se pakottaa kohtaamaan ja hyväksymään, että minusta tuntuu tältä, vaikka mitä muuta haluaisin uskoa. Unet eivät ole todellisuutta, mutta ne kertovat totuuden siitä mitä jotkin asiat merkitsevät itselleni. Unien kautta voi sitä kautta oppia tuntemaan itseään.

Tottakai osa unista on täysin absurdeja ja saattavat synnyttää ihmisessä hylkimisreaktion. Ihmismieli on niin arvaamaton systeemi. Tiedostamattoman tutkijat pitävät unia heijastuksina todellisten kokemuksista ja varhaislapsuuden kokemuksista. Kyllähän elokuvatkin saattavat tulla uniin. Kukaan ei varmasti silloin pidä unikuvia omina taipumuksinaan. Totta on kuitenkin se minkälaisen tunnereaktion ne unikuvat näkijässään synnyttävät, oli niiden alkuperä ja aiheuttaja sitten mikä tahansa.

Jokainen varmasti tietää sen musertavan tunteen, kun herkän ja kauniin unen jälkeen joutuu palaamaan todellisuuteen. Jos unessa pääsee menetetyn rakkaan syliin, hyvästelee vanhempansa ainiaaksi tai elää uudestaan menetetyn lapsuutensa, se nostattaa voimakkaita tunteita. Herää hysteerisesti nyyhkyttäen tunnereaktioon, joka on oman mielen tai mielikuvituksen synnyttämä. Kukaan ei voi silloin väittää, ettei se tunne olisi aito.

Parasta on se, kun unessa saan olla sen ihmisen luona, joka saa minut rauhoittumaan. Se ihminen, jonka seurassa en hallitse itseäni, mutta samanaikaisesti minulla ei ole kiire minnekään. Kaikki epäolennainen menettää merkityksensä ja asiat näyttäytyvät selkeinä ja kirkkaina. Ja pahimmalta tuntuu, kun siitä unesta joutuu heräämään. Se tuntuu siltä kuin jokin repisi itseni pieniksi paloiksi.

Se tunne toisaalta motivoi todellisuutta. Jos tuon unien rauhan voisikin saavuttaa vain pieneksi hetkeksi, niin se on kuitenkin sen arvoista, että sen perässä kulkee vaikka lopun elämäänsä. Ja jos olen kerran tuntenut sen jonkun ihmisen seurassa, niin eiköhän se ole jo puoli voittoa. Se jo antaa minulle rauhan, että vaikka en saisi kokea sitä enää koskaan toiste, niin tiedän kuitenkin, että se ihminen on olemassa.