Eilen oli tosi mukava ja onnistunut päivä alusta loppuun. Olen nyt tämän viikon harjoittelussa ammattiopistolla ja on kyllä ollut antoisaa. Maanantain vietin maahanmuttajien kanssa aikuispäättötodistuslinjalla, missä juuri Suomeen tulleet maahanmuuttajat, nuoret ja vanhat, saavat suorittaa peruskoulun kahdessa vuodessa ja sen jälkeen hakea jatkokoulutukseen.
Ja voi vitsi millainen motivaatio siellä vallitsee. Siellä on unelmia ja energiaa. Luokassa oli rento hurtti huumori ja solidaarisuus toisia opiskelijoita kohtaan. Siellä olivat kurdit, muslimit ja kristityt sulassa sovussa. Kuka halusi sairaanjoitajaksi, kuka tietotekniikka-asentajaksi.
Hieman surullista siinä on tietysti myös se, että todellisuus ei ole vielä ehtinyt kolahtaa päin naamaa. Esimerkiksi jatko-opiskelupaikkaan tarvitaan kielikoe, jonka läpäisy voi olla vaikeaa vain pari vuotta suomea opiskelleelle. Ja työllistymisvaiheessa taas testataan suomalaisten työnantajien ennakkoluulot. Toivotaan parasta.
Eilen olin sitten ammattiopiston tekniikan puolella, ja myös hius ja kauneus puolella. Minulle värvättiin opiskelijoista oppaat, jotka kierrättivät minua pitkin taloa eri puolilla: käytiin putkipuolella, levyseppähitsaajien pajalla ja autopuolella. Omat kokemukseni ammatillisesta koulutuksesta ovat tähän asti olleet vain pari hassua vierailua, joista on jäänyt hyvin suppea mielikuva. Kun on itse käynyt lukion ja sen jälkeen jatkanut yliopistoon, niin kosketuspinta ammatillisen puolen porukkaan on jäänyt hyvin vaillinaiseksi. Mutta siellä oli tosi mukavia nuoria. Leppoisia, hieman vähäpuheisia mutta avuliaita ja aitoja ihmisiä. Sellaista konstailematonta meininkiä, joka varmasti johtuu osaksi siitä, että he ovat selkeästi työelämäorientoitunutta porukkaa, jolla on jo tuossa vaiheessa selkeä ammatti-identiteetti ja ylpeys omasta osaamisesta. Ei mitään turhia korulauseita vaan sanotaan niin kuin asiat on. Siitä saa helposti otteen kunhan osaa itsekin laskeutua norsunluutornistaan.
Tulee vain mieleen, että se käytäntöorientoitunut ajattelutapa on kyllä oma rikkautensa, koska se antaa selkeän pohjan omalle ajattelulle ja nuo nuoret, jotka jo peruskoulussa ovat saaneet tarpeekseen koulumaisesta pänttäämisestä pääsevät nyt tuolla huomaamaan, että minähän osaan ja pystyn. Sitä oli mukava seurata vierestä. Se touhu on toki erilaista kuin lukiossa, mutta on siinä myös paljon yhteistä kosketuspintaa. Siihen nuoruuden vaiheesen 16-18 ikävuosien paikkeille sijoittuu myös suuri motivaatio löytää oma paikka ja testata omaa osaamista. Se tietysti heijastuu esimerkiksi lukiossa erityisesti nuorten tyttöjen uupumiseen, mutta sama ilmiö näkyy ammattiopistossa kampaamopuolella, jonne nykyään valikoituu vähintään yhtä motivoitunutta porukkaa kuin lukioon. Suuri ongelma on ylisuoriutuminen ja paineet omasta pärjäämisestä kun kilpailu on kovaa.
Jotenkin ammattiopistosta jäi sellainen kuva, että siellä on jotain mitä esimerkiksi yliopiston puolelta puuttuu. Osaksi se tunne tulee tietysti siitä, että opiskelu ei ole yhtä itsenäistä mikä pitää porukan paremmin koossa; heillä on selkeä viitekehys, jonka mukaan toimitaan ja ehkä se vaikuttaa myös vuorovaikutukseen omalla tavallaan. Mutta yleisesti ottaen sellainen elämänläheisyys ja keskittyminen olennaiseen tuntuu olevan ammatillisella puolella yleinen asenne.
Odotan innolla mitä tänään seuraa...
1 comment:
Osaksi se tunne tulee tietysti siitä, että opiskelu ei ole yhtä itsenäistä mikä pitää porukan paremmin koossa; heillä on selkeä viitekehys, jonka mukaan toimitaan ja ehkä se vaikuttaa myös vuorovaikutukseen omalla tavallaan.
Tulin hiljattain vikasta kurssikavereiden kanssa yhteisestä tentistä (enää kypsyysnäyte ja yhden valinnaisen kurssin loppukoe toisessa tiedekunnassa). Kyllä itketti jättää muutama kurssikaveri, joiden kanssa on luonastettu yhdessä viimeiset reilut 5 vuotta, kierretty klinikkaa ristiin rastiin, opeteltu ties sun mitä ja oltu emotionaalisesti rankoissakin tilanteissa yhdessä. Yhteinen arki ja arjen ilmiöiden pähkäily on ollut mielettömän antoisaa ja arvokasta.
Minulla on pian yli sata kolleegaa, joille tuntuu hyvältä soittaa kysyäkseni neuvoa ja minusta on erityismukava joskus auttaa heitä. Kaikki tämä siksi, että satuimme samalle kurssille.
Ja vielä pitää mainita, että nuoret aikuiset tai myöhäistä nuoruuttaa elävät alkuvaiheen opiskelijat muodostivat sosiaalisesti ehkä armollisemmat olosuhteet kuin yläasteikäiset, varmaan lukioikäisetkään. Enkä tarkoita, että edes aikuiset olisivat kovin kohteliaita tai edes korrekteja yhteisöissään, mutta olen nähnyt vähemmän kiusaamista "vanhemmalla" iällä. (Minun on ollut helpompi mennä mukaan ja olla tuntematta itseäni pahalla tavalla ulkopuoliseksi.)
Tällaisia ajatuksia.
-A
Post a Comment