Sydäntalven sopeutumista

On kyllä tehnyt hyvää viettää lomaa ihan tekemättä juuri mitään erityisempää. Vanhat kaverit ehdin haastatella, vähän krapuloida ja syödä monta päivää putkeen itseni ihan ähkyyn. Sellaisen loman jälkeen oikein odottaa toiminnan täyteistä uutta alkua. Opiskeluun liittyvät tavoitteet ja ajatukset polttavat jo takaraivoa, kun tietää että kohta aletaan taas hommiin. Lukemista ja kirjoittamista riittää.

Lisäksi kevättalveen liittyy aina aivan eri tunnelma kuin syystalveen. Vaikka molemmilla puolilla vuoden vaihdetta voisi olla lunta ja pakkasta, niin tammikuuhun asennoituu aivan eri tavalla. Ei ole mitään erityistä odotettavaa, mikä saa ainakin itseni sopeutumaan tilanteeseen aika mukavasti. Sitä hyväksyy ajatuksen, että tätä tämä nyt taas hetken aikaa on ja keskittyy sydäntalven raadantaan. Se on myös jollain tapaa seesteistä, kun se puolitoista kuukautta tehdään tiiviisti töitä ilman suurempia keskeytyksiä, eikä vielä ole mitään järkeä alkaa odottaa kevättä. Joskus olen tuhlannut koko talven kesän odottamiseen ja se meni ihan stressiksi asti, missä ei ollut tietenkään mitään järkeä. Kun ensin 6 kuukautta odottaa kesää joka kestää kolme kuukautta, niin se sitten vilistää silmissä ohi jättämättä juuri iloista muistoa. Carpe diem.

Ja talvellakin on ilonaiheita vaikka kuinka. Kaivan Ruotsin armeijan puusukset naftaliinista ja lähden tekemään latua kunhan Jyväskylään kerkiän. Se on itselleni sellainen hieman kieroutunut uppiniskainen vapauden tunne, kun painan umpihangessa ihan minne itse lystään. Koskematonta hankea riittää ja saa sivakoida minne mielii. Kanssahiihtäjät kylläkin katsovat minua kuin pimahtanutta, kun jyrään umpihangessa kun vieressä kulkisi valmis moottorikelkalla ajettu latu. Mutta tapansa kaikilla.

Voi kunpa sen kevättalven odottamattomuuden saisi siirrettyä myös muihin vuodenaikoihin. Jos luopuisin odottamisesta, niin energiaa vapautuisi aivan huimia määriä. Se sopeutuminen saisi isot lastit tipahtamaan hartioilta. Monesti ajatellaan, että on motivoivaa kun rankan työjakson päässä odottaa jokin porkkana, mutta jotenkin ajattelen, että kestävämpi ratkaisu on rukata työrytminsä luontevan leppoisaksi ja asennoitua siten, että tätä tämä nyt toistaiseksi on. Silloin saa melko tuotteliaasti asioita aikaan eikä kuitenkaan raasta itseään pakonomaisella suorittamisella. Elämästä puuttuisivat juuri ne dramaattiset ääripäät. ;) Ei suurta riemujuhlaa, muttei myöskään sisäänpäinkääntyvää synkistelyä tai itsesääliä.

Mutta elämässä on vain niin paljon asioita, jotka mukavuudessaan ja iloisuudessaan saavat ihmisen odottamaan. Minä rakastan kesää, kesäistä merta ja aurinkoa. Ja minä rakastan kaikkea kesään liittyvää; pyöräilyä rannalle, rajua kesäsadetta, rusketusta ja jäätelöä. Nuo asiat alkavat taas jossain vaiheessa poltella, mutta tässä vaiheessa niitä on aivan turha miettiä, eivätkä ne oikeastaan pulpahda mieleenkään ennen kuin maaliskuisilla keväthangilla. Silloin alkaa selkeä odotus ja energiaa alkaa virrata aivan toisella tavalla.

Mutta nyt tammikuun puolella alkaa verkkainen hiljaiselo, jota sitten kestää sen pari kuukautta, ja sen aikana nautitaan arkisemmista asioista kuten hyvästä ruuasta ystävien kanssa, hiihtoretkistä ja sunnuntailuisteluista. Ja saa kai sitä vähän nauttia myös siitäkin, jos saa jotain kouluhommia hoidettua, kun on rauhassa aikaa keskittyä ja pakertaa.

Jotenkin tuntuu, että juhlimiseenkin asennoituu kevättalvesta eri tavalla vaikkei mitään varsinaista tipatonta viettäisikään. Ei ole sitä suorittamisen pakkoa. Siinä on ehkä vähän sama tilanne kuin elokuussa, kun kesää on jo hetken kestänyt, niin ei tarvitse enää höösätä ja häslätä vaan voi verkkaisesti rentoutua ja nauttia kesästä. Kun sitten syksyllä eletään lyhyitä hektisiä ajanjaksoja ja odotellaan pikkujoulukautta alkavaksi, niin siihenkin liittyy vähän samaa suorittamista, mikä tammikuusta puuttuu. Voi ottaa luvan kanssa rauhassa, kun ei ole mitään erityisiä syitä rellestää.

Saa nähdä muuttuvatko nuo asiat iän myötä. Vähän luulen, että vaikka siinä jotain pientä muutosta tapahtuisi, niin toisaalta jotkut asiat istuvat aika lujassa. Eri vuodenaikoihin sisältyvät odotukset kun ovat yhteiskunnassa niin kulttuuriin sidottuja ilmiöitä, että vaikka itse pyrkisi asennoitumaan tietyllä tavalla, niin ympäristö saattaa viedä vahingossa mukanaan. Eikä siinä tietenkään mitään pahaa ole. Mutta joskus on vaan kiva elellä rauhallisemmin ilman odotuksia.