Friday, June 04, 2010

Vahva minä

Monesti tuntuu kuin huomaavaisuus menisi överiksi tietynlaiseksi jäykkyydeksi ja asioiden siloitteluksi. Pyritään pitämään keinotekoinen konsensus yllä olemalla kovin sovinnaisia ja korrekteja. Meidät on opetettu niin kovin hyville tavoille ja kunnioittamaan toisen ihmisen yksityisyyden rajoja niin tarkasti, ettei vaan synny minkäänlaisia jännitteitä tai varpaille astumista.

Toisen ihmisen huomioonottaminen ei kuitenkaan ole hissuttelua tai hyssyttelyä vaan avointa asioiden esittämistä. Toisen ihmisen kunnioittaminen ei ole sitä, että jättää säännönmukaisesti asioita sanomatta. Siitä tulee toiselle lähinnä paska olo.

Parhaiten oman kunnioituksensa toista ihmistä kohtaan ilmaisee siten, että puhuu hänelle suoraan ja kohtelee häntä täysipainoisesti ja tasavertaisesti. Se ei tarkoita töykeyttä vaan oman kannan ilmaisemista ja tuomista näkyväksi, että asioista on mahdollista puhua yhdessä niiden oikeilla nimillä.

Olen miettinyt, että monesti todella suuret persoonallisuudet saatetaan kokea uhkaavina, autoritäärisinä hahmoina, jotka jyräävät toisen alleen. Tämä on tilanne, mikäli oma kanta tuodaan esiin tavalla, joka ei jätä sijaa kysymyksille, tarkennuksille ja kritiikille. Jokaisen kanta on aina tarkennettavissa, eikä kenelläkään ole varaa syöttää omaa näkemystään puhtaana ja tyhjentävänä totuutena. Kuitenkin silloin, kun on vahvasti jotakin mieltä, se tulisi ilmaista selkeästi ja seistä avoimesti sanojensa takana.

Olen miettinyt, että poissulkeeko peräänantamattomuus kiltteyden? Eikö ihmisen olisi mahdollista olla sekä riippumaton ja vahva mielipiteissään että samalla avoin ja vastaanottavainen? Nöyryydeksi menevä kiltteys ei ole kiltteyttä eikä sillä ole arvoa muuten kuin alistumisen ilmaisemisena, mikä on harvoin tarkoitus.

Ehkä sen kiltteyden voisi korvata hyvän tahdon määritelmällä; ajattelee oikeellisesti muista ihmisistä ja pyrkii ottamaan heidän aikeensa ja tarpeensa huomioon, mutta ei suostu kenenkään kynnysmatoksi vaan säilyttää oman arvontuntonsa ja itsemääräämisoikeutensa. Traditionaalinen kuva kiltteydestä kun on alistuvaa.

Olen lukemassa kirjaa "Kiltteydestä kipeät" (Anna-Liisa Valtavaara), jonka jälkeen olen varmaan taas astetta valistuneempi tästä asiasta.

Toisaalta siihen vahvaan itseilmaisuun liittyy myös oman elämän haltuunottaminen. Tietyllä tavalla ajattelen, että jokainen ihminen tokii tekee itse ratkaisunsa, mutta minä en haluaisi tehdä turvallisia ratkaisuja. Haluan tehdä itseni ylittäviä ratkaisuja, jotka pitävät tietysti sisällään aina riskejä. Jos siivet eivät kanna niin alas tullaan. Se tuntuu kuitenkin hyvältä tavalta elää. Ja jokaisen ihmisen rajathan ovat yksilölliset. Minun rajojen ylittämiseni ei varmasti monista ihmisistä näyttäisi paljon miltään. :)

Ollaan vahvasti läsnä ja vahvasti sitä mitä ollaan. Minä oon Pohjanmaalta, perkele... :)

2 comments:

Sane said...

Olen edelleen sitä mieltä, että kiltteys tai nöyryys eivät missään nimessä sulje pois omia vahvoja mielipiteitä ja sanojensa takana seisomista. Kyllä kiltit ja nöyrätkin ihmiset puhuvat suoraan ja kärkkäästikin, eivät anna muiden hyppiä silmille. Eivät he katso sokeina ja mykkinä maailmaa. Toki on ihmisiä, jotka ovat hiljaisia ja antavat muiden hoitaa puhumisen. Mutta miksi nöyryys ja kiltteys täytyy asetella aina vastakkain suorapuheisuuden ja itsensä vahvasti esille tuomisen kanssa?

M-kulkija said...

Minun sanoissani kiltteys on alistuvaa ja noyryys samaten.

Haluan olla nöyrä elämän mutta en ihmisten edessä. Haluan olla hyväntahtoinen ja toisia ihmisiä kunnioittava, mutta seistä heidän edessään katsoen heitä silmästä silmään.

varmasti on olemassa positiivista ja negatiivista kiltteyttä. minu mielestäni kiltteys ei vie asioita eteenpäin jos ei siihen liity samalla vahvaa tahtoa.