Monday, January 04, 2010

Sukupuolirasismia

Minä olen rajoittunut siinä mielessä, että läheisimmistä ihmisistäni 3/4 on naispuolisia. Se tapahtuu ihan luonnostaan, kun sekä harrastukset, että opiskeluala ovat naisvaltaisia, mutta omalta osaltani tässä on kyllä kyseessä joku tiedostamaton valinta. Minun on helpompi ja vaivattomampaa keskustella naisten kanssa. Tuntuu, että silloin minulta ei odoteta sellaista mitä en ole.

Monesti minusta tuntuu, että sekaporukassa lauon sellaisia asioita ja haluan keskustella aiheista, jotka nostattavat läsnä olevien miesten karvat pystyyn. He eivät halua käsitellä asioita samalla tavalla kuin naiset. En tiedä mistä tämä johtuu. Onko niin, että miehet vähemmän tunneherkkinä ihmisinä ajattelevat suoraviivaisemmin, eivätkä koe olennaisena uppoutua sellaisiin asioihin ja ajatuksiin, jotka naisille pulpahtavat mieleen? Kyllä minä sen itsessäni tunnistan, että olen hyvin herkkä ihminen verrattuna moneen muuhun mieheen, vaikka päälleppäin näytän aivan tavalliselta putkiaivolta.

Tämä sanottuna; joka kerta kun kuulen naisen suusta jonkin ihannoivan lauseen miehestä, joka toimii tunteilemisen sijasta, niin karvani nousevat pystyyn ja koen, että miehenä olemisesta ollaan taas rakentamassa hyin rajoittavaa kuvaa, joka ei jätä itseni kaltaisille yksilöille tilaa. Minä en ole mikään prinsessa ja tykkään toimia ja tehdä käsilläni siinä missä muutkin, mutta jos ajattelu ja tunteilu monopolisoidaan naisille, niin on se nyt perkele.

Vajaa vuosi sitten kirjoittelin postauksen, jossa pohdin oman herkkyyden hyväksymistä ja toisen postauksen, jossa pohdin miehenä olemista. On hassua, että vaikka voin hyväksyä olevani herkkä, tunteva ihminen ja samalla mies, niin silti tuntuu luontevammalta näyttää tätä osaa itsestä vain naisille. En minä tunteistani avaudu miespuolisille kavereilleni. Ne tuttavatkin, joille olen tästä blogista tullut maininneeksi ovat enemmistöltään naisia. MIKSI? Minkätakia minä koen, että mies ei voisi ymmärtää ja hyväksyä, että minä tunnen ja että minä haluan puhua niistä asioista? Miksei se toinenkin mies saattaisi kokea, että: "No puhutaan sitten perkele tunteista, miltä susta tuntuu?" Mies miehelle. Jotenkin siihen vaan miesten kesken liittyy erityistilanne, kun taas naiset keskustelevat ihmissuhdesotkuista ja niihin liittyvistä asioista arkisesti ja yleisemmin.

Vai onko juuri niin, että muut miehet eivät koe luontevana käsitellä sellaisia asioita naisten läsnäollessa pitääkseen yllä miehisen imagonsa ja näitä asioita puidaan sitten parhaan kaverin kanssa. Taputellaan selkään.

Miesporukassa sitä toimii porukan normien mukaisesti. Ja ne miesporukan säännöt tuntuvat välillä ihan mukavilta ja ovat piristäviä ruiskeita, kun ollaan porukalla reissussa tai puuhataan jotain yhdessä. Ja välillä oikein kaipaankin sitä, että pääsee jätkien kanssa ryyppäämään, että saadaan olla rauhassa juuri niin juntteja kuin huvittaa: puhua mauttomasti ja epäkypsästi eikä tarvitse tarttua asioihin mitenkään syvällisesti.

On myös olemassa naisia, jotka kokevat tuon viimeksi mainitun vuorovaikutuksen omanaan. Eikä siinä mitään. Yhtälailla naisella on oikeus olla olematta kovin herkkä tai tunteellinen. Monta naista olen myös uuvuttanut omalla ylitunteellisella analysoinnillani, ja he ovat sittemmin päätyneet yhteen hieman perinteisemmän miestyypin kanssa: suora ja konstailematon, jalat maassa seisova kaveri.

Miksi miehen on pakko puhua tunteisiin liittyvistä asioista hiljentyen ja melkein kuiskaten, kahden kesken vakavasti? Miksi jos mies puhuu tottuneesti tunteista tai kokee luontevaksi aloittaa pöytäkeskustelun herkemmistä asioista, niin häntä katsotaan edellen vähän kieroon.

Mutta oma sukupuolirasismini vahvistaa tuota asetelmaa, kun oletan, että miesporukassa ei voisi puhua tunteista, vaikka olen poikkeuksiakin kokenut. Pitäisi vain ennakkoluulottomasti olla omin itsensä seurasta riippumatta. Jos ei joku osaa ottaa minua sellaisena kuin olen, niin oma on ongelmansa.

7 comments:

Anonymous said...

Tunteettomista miehistä

M-kulkija said...

Kävin lukemassa. Tuli paha olo, jos tunteita pitää ajatella vallan käytön välineenä. Se on alkeellista ja pelkistävää. Jos joku haluaa minua manipuloida tunteideni avulla, niin hänellä on kaiketi siihen täysi oikeus.

On jotenkin masentavaa miksi aina, kun otetaan sukupuoli käsittelyyn se synnyttää porukassa niin vahvat reaktiot, että samaan keskusteluun on pakko vetää tasa-arvo ja vallan käyttö.

Miehet ja naiset kokevat eri tavalla. Ja se on ihan fine.

Annikki said...

Minä jäin miettimään, että millähän sitä tunteiden "voimakkuutta" on tutkimuksessa mitattu: kuvauslaitteeseen tutkimaan kuinka paljon aivot aktivoituvat tuntiessa?

Toisekseen kyse voi olla tunteiden erittelytaidostakin: jos miehet keskimäärin pystyvät huonommin käsittelemään kaikenlaisia sisäisiä tunnetilojaan kuin naiset, niin niitä on helpompi ulkopuolisen sekoittaa, provosoida ja manipuloida. Ja tuloksena on epävakaa ihminen, joka on ihan tunteidensa armoilla, jolloin niitä pitää kontrolloida tarkasti ja voimakkaasti erittelyn ja hyväksymisen sijaan. Nehän ovat vain erilaisia keinoja, ja niillä on erilaiset lopputulokset.

(tupliksen blogiin en mene kyllä keskustelemaan, joskus kävin siellä ärähtämässä ja ei siitä mitään ole tullut. Se nyt tahtoo käsitellä suhteita vallankäytön kautta ja osoittaa naisten kykenemättömyyttä milloin mihinkin toimintaan. jos ei siihen muottiin sovi, niin turha siellä on pyöriä kertomassa omaa kokemustaan maailmasta.)

No mutta, minä ainakin preferoin ns. tunteellisia miehiä jäyhän perusmiehen sijaan, koska itse olen niin järki-ihminen, että tarvitsen enemmän sen toisen puolen vahvistamista. Ja toisaalta olen niin herkkä, että se herkkyys jauhautuisi sellaisen ihmisen (joka ei sitä arvosta tai jaa) jaloissa olemattomaksi pölyksi. Voimakkaasti sinne perinteiseen päähän polarisoitunut kumppani rajoittaisi elämää ja ajattelua tosi paljon.

M-kulkija said...

Ihmisiä onneksi löytyy ihan kaikenlaisia. Nuo ääripäät nyt on sellaisia rajoittavia ajattelumalleja. Ehkä näissäKIN asioissa olis hyvä unohtaa kaiken maailman tyypittely ja lokerointi. Vaikkei siitä taideta koskaan täysin päästä irti.

Annikki said...

Niin, minun toinen veljeni on sairaanhoitaja ja toinen on teknikko. Sairaanhoitaja tuntee autot paljon paremmin ja ajelee karmealla katumaasturilla. Teknikolla on pieni ja söpö auto. Kumpikaan näistä ei ole sellainen tyypillinen "tunteellinen mies", vaikka rakastavia perheenisiä ovatkin.

Ihmisten luokittelu ei aina tarkoita sitä, ettei näe luokkien yli ja läpi. Luokittelu itsessään ei tarkoita samaa kuin ihmisten arvostelu ja arvottaminen luokkien mukaan. Kyllähän ne ovat kytköksissä toisiinsa, mutta en minä ainakaan käytä ryhmittelyä hierarkian luomiseen tai maailmankuvan lukitsemiseen, vaan karttamerkkeinä ihmisten parissa. Minusta on ehkä siis vähän epätarkkaa moittia luokittelua, kun vika on arvottamisessa.

Mutta on minustakin keinotekoista jakaa ihmiset järki- ja tunneihmisiin, koska kaikilla nämä molemmat jokatapauksessa on, ja meillä on paljon muitakin keskeisiä aivotoimintoja, kuten esimerkiksi assosiointi ja primäärisiä ja sekundaarisia sensorisia toimintoja. (Tulkitsen tässä siis järjen korteksin päättelytoiminnaksi, ja tunteet limbisen järjestelmän vaistoja vähän ylempiin toimintoihin.)

En tiedä voisiko sitä kasvaa aivan erilaiseksi, jos kiinnittäisi huomionsa kaikkeen muuhunkin kuin tuohon perinteiseen kaksijakoon. Kyllähän sellaisia ihmisiä tiedetään ja tunnetaan, jotka ovat hyvin voimakkaasti sensorisia tai assosioivat (mielikuvitusta), mutta tuo järki-tunne -jako dominoi koko ajattelutapaa, ja sitä voisi olla ihan hyvä ravistella.

Anonymous said...

Mieleeni tuli myös
http://www.terveysportti.fi/xmedia/duo/duo92526.pdf

Itse said...

M-kulkija. Paljon tunnistan itsestäni kun luin tuon postauksesi. Niin moni kohta osui kohdalle, etten jaksa edes ruveta erittelemään.

Itse työskentelen alalla jossa 99% miehiä ja näistä miehistä suurin osa ei todellakaan ole kykenevä keskustelemaan, mutta olen lähestynyt tätä asiaa sitä kautta että tunnistan ne yksilöt jotka kykenevät keskustelemaan ilman suurempia karvojen nostatuksia ja puhun sitten heidän kanssaan.

Näkisin että edelleen on vallalla tietty maskuliini kulttuuri johon tietyntyyppisten aiheiden/asioiden käsittely ei vain sovi ja kun se ei sovi miehet eivät niitä käsittele ja sitä kautta eivät myöskään opi käsittelemään noita asioita.