Monday, February 15, 2010

Mammonaa vai aito omaehtoinen elämä

Kun tulee harvemmin kirjoitettua, niin lastia kertyy enemmän. On pyörinyt viime aikoina aika paljonkin askarruttavia asioita mielessä, mutta kun päässä pyörii paljon myös muita asioita, niin niitä ideoita pitäisi ahkerasti kirjoittaa muistiin kun ei sitten muista.

Meille oli tänään luennoimassa ammattiliiton edustaja virkatehtävistä ja palkkausehdoista. Minä vihaan puhua rahasta. Alkoi heti ahdistaa koko tilaisuus ja olisin halunnut vain marssia sieltä ulos. Koko luentosalin ilmapiiri muuttui ja sähköistyi ja ihmiset, jotka eivät yleensä kommentoi mitään olivatkin samassa kärkkäitä kommentoimaan ja kyseenalaistamaan. Minulle lisää, miksi tämä on minulta pois. Voi jestas sitä ihmisten asenteen muutosta.

Kun sitä vain muistaisi pitää elämänsä yksinkertaisena ja mahdollisimman vähävaraisena. Raha pilaa ihmisen; se myrkyttää ja vääristää mielen.

Mutta nyt asiaan. Luin tuossa Veloenan blogimerkintää joka vähän liippaa mielestäni myös tuota mammonan teemaa. Veloena kirjoittaa, että itsensä vertaileminen muihin ihmisiin on energian hukkaa ja muiden ihmisten vertaileminen vie heiltä oikeuden itse määritellä itsensä. Minä olen aina tottunut siihen, että muut ihmiset kertovat minulle kuka ja millainen minä olen. Se on toisaalta ollut ihan hyvä järjestely, koska suurimmalla osalla noista määrittelijöistä on ollut suht hyvä kuva minusta. Mutta on ollut myös niitä ihmisiä, jotka ovat määritelleet minut kieroutuneesti, pinnallisesti, hätäisesti tai yksinkertaisesti väärin.

Minä olen myös monesti tietyllä tavalla pyytänyt sitä, että määrittele minut. Olen jotenkin ajatellut, että ulkopuolisen mielipide legitimoi ja vahvistaa minun olemassaoloni. Ja varsinkin jos se toinen sanoo jotain imartelevaa, niin minun on ollut helppoa olla tyytyväinen olemukseeni. :) "Ah niin erinomainen." Mutta samalla minä olen antanut ympäristölleni oikeuden määritellä minut. Tietyllä tavalla olen siinä luopunut osasta itsemääräämisoikeuttani.

Mutta kun sitä ajattelee, niin jumalauta minulla on oikeus määritellä itseni. Kyllä minä sen osaan itsekin. Kyllä minä tiedän mikä minussa on hyvää ja mikä minussa kaipaa parantamista. On hyvä jos joku tekee minusta havaintoja, koska silloin minun on ehkä helpompi parantaa joitakin asioita itsessäni, mutta sen kuka minä haluan olla päätän minä ja minä tiedän miten minä ajattelen ja toimin.

Tuohon OAJ:n puheenvuoroon tämä liittyy siinä mielessä, että vaikka ne liitosta huutavat, että minun ei saa alistua jonkun rehtorin kynnysmatoksi vaan omanarvontuntoisesti vaatia lisää liksaa ja pysyä sopimuksen mukaisessa työajassa, niin kyllä se loppuviimein olen minä itse, joka määrittelee kuinka suuren roolin haluan tuollaisessa asialle elämässäni antaa. On minun oikeuteni todeta, että jos joku haluaa elää rahan määrittelemää kolkkoa elämää, niin se on hänen valintansa, mutta minä saan valita itselleni asenteen, että en suostu uhraamaan energiaani tuollaisen asian murehtimiseen. Sellaisen asian vatvominen ja siitä ahdistuminen ei ole minun tapani elää ja minä saan elää niin kuin hyvältä tuntuu. Ainakin nukun siltä osin yöni hyvin.

Minulla on oikeus kokea asiat tietyllä tavalla. Jos minusta tuntuu joltain niin perkele minusta tuntuu siltä eikä siihen tule sitten enää kukaan väliin sanomaan miltä minusta pitää tuntua. Ja sitä on myös väärin pyytää. Teki väärin itseään kohtaan. Kyllä sitä kommenttia tulee muutenkin ja siihen saa keskittyä suhtautumaan kriittisesti. Ympäristö kylläkin kertoi minulle tänään, että parasta minussa on rohkeus sanoa mielipiteeni silloinkin, kun en ole täysin vakuuttunut tavoittaako se todellisuuden. He sanoivat, että minun pitää erityisesti vaalia tuota rohkeutta. Minulle itselleni se rohkeus on intuitio, ja se taitaa olla yksi suurimmista lahjoistani, vaikka tietysti se joskus tuntuu kiroukselta. Yhtäkaikki minä elän sen kautta.

Jos minä vihaan rahaa, niin minulla on siihen oikeus. Jos minä en halua sitä ajatella, niin minulla on siihenkin oikeus. Ja minä saan elämässäni tähdätä juuri niin ylös kuin haluan, vaikka siinä lähipiiri mutisisi partaansa mitä. Ja vastaavasti jos haluan, niin saan myös tähdätä juuri niin alas kuin haluan. Se suurin auktoriteetti ei ole koskaan ympäristössä. Se on ihmisen sisällä puhuva ääni. Kyllä sekin on osaksi ympäristön tulosta, mutta sitä kuunnellaan sydämellä.

2 comments:

Anilin said...

Jos rahaa on liian vähän, se merkitsee paljon. Palkka ja periaate voi tulla tärkeiksi siinä vaiheessa, kun itse tekee palkatta ylitöitä työkaverin kanssa, joka saa palkkaa työstään.
Itsearvioinnista; voi kysyä, kykenisikö tekemään yhteistyötä itsensä kaltaisensa tyypin kanssa, ja missä mättäisi eniten ? t Anilin

Mikko Saxberg said...

Raha on määräävä tekijä siinä vaiheessa, kun sitä tarvitsee elääkseen.

Minua lähinnä vain askarruttaa ajatus, että haluan kieltäytyä sen ajattelemisesta. Joissain vaiheissa se on ollut kuitenkin pakko kohdata, kun esimerkiksi viime kesänä laihduin tahtomattani, kun rahat olivat todella tiukalla. Vihaan niitä tilanteita. Vihaan, että rahan kaltaista vaihdannan välinettä käytetään.

Kun se ajatus tulee mieleen siinä kaverin vieressä palkatta tehdessä, niin kannattaa miettiä haluaako antaa itsensä keskittyä sellaiseen asiaan. Siitä ajatuksesta on mahdollista kieltäytyä ja keskittyä olennaisempiin asioihin. Tekee vaan itselleen hallaa jos antaa sellaisen ajatuksen tulla määräävksi.

Jokaisen ihmisen kuuluisi saada lämpöinen nukkumapaikka ja jotain suuhunsa ilman ajatustakaan sille omistaako hän jotain. Täällä kitistään siihen nähden aivan uskomattomista asioista.

Olet oikeassa, että itsen kaltaisen ihmisen kanssa ei olisi varmasti mitenkään yksipuolisen mairittelevaa työskennellä. Mutta kyllä minä pystyisin antamaan hänelle tilaa ja tiedän, että hänkin antaisi minulle. Siksi tulisimme toimeen.