Kaikki on jo tässä

Pitäisi muistaa noudattaa niitä oivalluksia, joita on matkan varrella tullut tehneeksi. Viime maaliskuussa kirjoittelin siitä miten keskittymällä kaikkein pienimpiin mahdollisiin asioihin voi löytää onnellisuuden elämän eri osa-alueilta.

Moni on varmasti tuttu kiinalaisen sananlaskun kanssa: Jos haluat olla onnellinen yhden päivän, osta pullo viiniä. Jos kahdeksan päivää, teurasta sika ja syö se. Jos haluat olla vuoden onnellinen, mene naimisiin. Jos haluat olla onnellinen koko elämän, ryhdy puutarhuriksi.

Kaksi setääni on puutarhureita, joten tulen tunnetusti onnellisesta suvusta. :D Yeah right... Toisaalta voi hyvinkin olla, että setäni ovat etsineet iloa oikeasta paikasta. Tietoisuudessaan rypevä ihminen etsii onnellisuutta pahimmassa tapauksessa leijonaosan elämästään. Kaiken aikaa avaimet ovat nenän alla. Toistan itselleni, että jos suuntaan ja kiinnitän huomioni maailman kaikkein pienimpiin yksityiskohtiin ja näen niiden ainutkertaisuuden ja sen kauneuden, jota niiden rakenne toteuttaa, huomaan, että kaikki tarpeellinen on jo tässä.

Kävin viikonloppuna katsomassa merta. Vaikka meri on suurin kaikista, niin silti sitä katsoessa huomion vie yksittäinen vaahtokupla, pärske tai aallon muoto. Välillä toki ihmettelee sen suunnatonta avaruutta ja taivasta, joka avomerellä tulee lähelle kuin peitto hartioille. Kaikkein lumoavinta on kuitenkin katsoa niitä toistuvia muotoja ja aaltoliikkeen loputonta vellovaa toistoa. Minua tahtomattani hieman säälittää hän, joka ei ole merta nähnyt. Jos en itse saisi purjehtia, en olisi sama ihminen laisinkaan.

Mutta takaisin puutarhanhoitoon. Siinä kuopsuttelussa on mielestäni se idea, että kun tekee käsillään jotakin näennäisen mekaanista ja puolihuolimattomasti kitkee rikkaruohoja, on samalla mielessään vapaa. Hiukan samanlainen vaikutus on myös käsitöiden tekemisellä, Gandhikin kutoi kankaan omiin vaatteisiinsa. Pieni näpertäminen on kokonaisuudessaan terveellistä ja auttaa myös pitämään huomion pienissä asioissa. Myös sillä ihannoidulla lapsenmielisyydellä tarkoitetaan monesti sitä, että osaa arvostaa pieniä asioita, nähdä niiden kauneuden ja katsoa yksityiskohtia kuin näkisi ne aina ensimmäistä kertaa.

Siinä on myös itselleni reseptiä tuohon vallitsevaan vellovaan tunteeseen, että elämäni pyörii minusta välittämättä jonnekin, missä en tunnista itseäni. Kunhan vain onnistun palaamaan niihin pieniin asioihin olen aina tilanteen herra ja asiat asettuvat oikeaan tärkeysjärjestykseen. No eihän se nyt tietenkään aina ole niin yksinkertaista, kun perustarpeiden tyydyttämiseksi on monesti pakotettu suuntaamaan huomiotaan epäolennaisiinkin asioihin. Sitä kai kutsutaan vieraantumiseksi.

Väitän, että suuri osa tälle ajalle ominaisesta kroonisesta tyytymättömyyden ja merkityksettömyyden tunteesta on seurausta liiallisesti eriytymisestä ja toiminnan köyhtymisestä, vääristymisestä. Ilon tavoittelussa merkittävin keino ei täysin varmasti ole uraputkeen tähtäävä loputon meriittien ja mahdollisimman "haastavien" tehtävien haaliminen. Suorittaminen on onnellisuudesta kaikkein kauimpana.

Lähdenkin tästä taas päiväksi vieraantumaan. :) Koitan pitää silmät kuitenkin auki.