Friday, April 10, 2015

Absoluuttinen totuus vai onnistunutta lobbausta kaikkien taiteen sääntöjen mukaisesti

Nykyisessä parlamentaarisessa järjestelmässä on melko haastavaa erottaa eri poliittisten ryhmien sidoksia, mikä tekee esimerkiksi äänestämisestä ja ehdokkaan valinnasta melko vainoharhaistakin toimintaa. Kaikkien tiedossa on perinteisten "työväenpuolueiden" sidokset ammattiyhdistyssektoriin ja miten vaalituki soljuu ammattiyhdistyksistä työväenliikkeen ehdokkaille. Se on sikäli läpinäkyvää että maailmansivu tämä asianlaita on ollut tiedossa, eikä sitä ole mielestäni myöskään juuri peitelty. Sain kuitenkin eilen poikkeuksellisesti kirjeen vihreiden ehdokkaalta, joka oli postittanut sen minulle aikaisemman ammattiliittoni osoitelistan perusteella. Tämä oli myös jonkinlainen ammattiliiton kädenojennus tällä kertaa vihreälle ehdokkaalle, joskin tilanteessa on varmasti painanut osaksi myös se, että ehdokas on koulutustaustaltaan liiton jäsen.

Vaalirahasotkun aikana tuotiin julkisuuteen erinäisiä muita ehdokkaiden rahoitukseen osallistuneita sidosryhmiä, joista surkuhupaisimpana suorana tunnustuksena voidaan pitää Arto Merisalon Helsingin sanomien kuukausiliitteessä antamaa selontekoa kevään 2007 eduskuntavaalien rahoittamisesta ja miten laskelmoidusti yritysjohtajat ajattelivat ostaa itselleen suosiollisille ehdokkaille näkyvyyttä ja näin myös varmaa läpimenoa. "Oikeiden" puolueen ehdokkaat saattoivat saada rahoitusta mikäli heidät koettiin agendaltaan yrityselämämyönteisiksi. Ja mikäs siinä.

Tämän kirjoituksen ei ole tarkoitus olla (pien)yrityselämä vastainen (toivottavasti siinä jotenkin onnistun). Minä pystyisin hyväksymään yksittäisten ehdokkaiden rahoituksen yrityselämän puolelta, mikäli se olisi läpinäkyvää ja se tuotaisiin näkyvästi esille, kuten: Tämän ehdokkaan agendan monet yritykset ovat todenneet itselleen suosiolliseksi ja siksi rahoittaneet hänen kampanjaansa. Nyt moni sanoo, että kyllähän tuo jo tiedetään eikä siinä tarvitse osata kuin laskea 1+1. Kaikki eivät sitä kuitenkaan tiedä ja se mitä rahalla vaaleissa saa on näkyvyys kaikelle kansalle ja siksi myös merkittävää etua itse äänestyksessä.

Olen siksi iloinen että vaalirahoitusta pidetään tapetilla ja nostan hattua Helsingin Sanomille siitä miten vaalirahoitukseen liittyviä kysymyksiä on tänä keväänä uutisoitu, viimeksi tänään Hesarissa julkaistiin lista ehdokkaista, joiden vaalibudjetti on yli 50000 €. Listalla oli kolmen puolueen ehdokkaita.

Vaalirahoitus on kuitenkin vain yksi pieni oire laajemmasta ilmiöstä, lobbauksesta ja eri tahojen edunvalvonnasta, joka ujutetaan mahdollisimman näkymättömäksi osaksi meidän parlamentaarista järjestelmäämme. Siinä olennaista on se, mikä totuus saa eniten tilaa ja jää yleisen keskustelun jälkeen ihmisten mieleen. Tänä keväänä on ollut myös rikasta debattia keynesiläisen elvytyspolitiikan ja uusklassisen vyönkiristyspolitiikan kuten julkisen sektorin supistamisen välillä. Jossain kommenttiketjussa oli jonkun turhautuneen kommentti, että: "Mistä näitä vasemmistoprofessoreja oikein ilmaantuu, ja juuri vaalien alla!" mutta olen siitä nimenomaan iloinen, että juuri vaalien alla. Suomessa on aivan liian pitkään jyllännyt ja niittänyt yhden totuuden linja ja sokea kilpailu siitä kuka leikkaa mistäkin, vaikka eri leikkausten vaikutuksia olisi mahdollista ainakin jossain määrin tutkia ja ennakoida jos niin haluttaisiin.

Juhana Vartiaisen ja Markus Jäntin debatissa Jäntti sanoi myös suoraan edellämainitsemistani sidoksista sen mitä ei tarpeeksi toitoteta, että kaikki nämä asiantuntijaryhmät tutkimuslaitoksissa, jotka laativat erilaisia skenaarioita ja omia diagrammejaan ovat kuitenkin edelleen oman sidosryhmänsä edustajia, kuten Jäntti totesi: "...olemassa siksi, että joku taustajärjestö haluaa, että ne ovat olemassa. Lopulta ne ovat käytännössä etujärjestölobbareita." Tämä tarkoittaa suomeksi sitä, että meidän yhteiskuntamme arvostama totuus on jonkun ostama. Sitä ei vain juuri sanota ääneen.

Mutta kun mennään tässä paranoiassa pidemmälle täytyy muistaa, että myös Hesari on osa mediakonserni Sanomaa, joka sekin on nykyään osakeyhtiö. Osakeyhtiön, myös mediatalon, toimintaa ohjaa tulosvastuu ja siksi siellä viime kädessä tuotetaan sellaista uutisointia, jolla haalitaan lukijoita. Tämä näkyy tietysti korostuneesti iltapäivälehdissä ja niiden skandaalihakuisissa, alkeellisissa lööpeissä, mutta tottakai myös päivälehden linja heijastaa yhtiön hallituksen visiota siitä millainen kuva maailmasta halutaan antaa ja "myydä." Tämän maailmankuvan välittämisen takia suuret mediat käyttävät suurinta valtaa siinä millaiseksi julkinen mielipide muodostuu.

Jos vaikka mietitään miten maailmankuva ja myös ihmiskuva Suomessa on muuttunut viimeisten 30 vuoden aikana ja millainen rooli eri medioilla on tässä asiassa ollut. Taloustieteen perusteoksissakin (esim. Tienari & Meriläinen 2012) puhutaan medialisoitumisesta ja miten se Suomessa on tarkoittanut erityisesti kaupallisen mediakentän vapautumista, mediayritysten pörssilistautumisia ja uutistalojen fuusioita. Raha ohjaa mediaa eri tavalla kuin ennen. Samanaikaisesti kun yhteiskuntajärjestelmä ja erityisesti rahoitusmahdollisuudet avautuivat 1990-luvun alussa, myös medioiden välittämä kuva maailmasta muuttui mukana. Yhtäkkiä ulkomaisten sijoittajien mukana Suomeen rantautui myös tietoisuus siitä millä pelisäännöillä ulkomailla pelataan ja miten "meidän suomalaisten" tulisi muokata itseämme päästäksemme osaksi suuren maailman hedelmistä. Samanaikaisesti tämän kehityskulun kanssa medioihin syntyivät eriytyneet taloustoimitukset, jotka alkoivat välittää uusklassista talousoppia, joka on yksi totuus muttei suinkaan ainoa. Samanaikaisesti osa median kaupallistumisen kannattajista jaksaa edelleen nillittää YLEn erityisasemasta, varmasti osaksi siksi, että YLE ei suoraan tunnusta eikä aja yrityselämän näkökulmaa. Yle on siksi suomalaisen mediakentän ehdoton helmi.

Simppeli kysymys: millainen julkinen sektori olisi yritysten sijoitusnäkökulmien kannalta ihanteellinen? Vastaus: lyhytnäköisen hyödyn näkökulmasta mahdollisimman pieni, koska silloin myös odotettavissa oleva yrityksen verorasite olisi mahdollisimman pieni. Jos puhutaan muusta kuin arvosijoittamisesta, yhteiskuntajärjestelmän luoman turvan ja muiden mahdollistavien tekijöiden vaikutus yrityksen tulokseen voitaisiin ennakoida arvonnousuna, mutta silloinkin esimerkiksi sosiaalijärjestelmämme olisi "tehottomuudessaan" kaivoon heitetty kirves. Yksi kuvaava avaus tästä tuli Suomen Yrittäjien Mediassa, julkaistu vinkki: Älä anna pehmeiden arvojen syrjäyttää kannattavuutta. Suomeksi: Inhimilliset periaatteet ovat alisteisia sille, mitä jää viivan alle. Ymmärrän tämän kyllä yrityksen pyörittämisen näkökulmasta, koska kannattamaton yritys on kohta nurin, mutta tämä on vain esimerkki maailmankuvan ja arvovalinnan välittämisestä. Esimerkiksi ajattelun ammattilainen on avannut mukavasti myös verotuksen yritystoimintaa tukevia vaikutuksia.

Tottakai yritykset haluavat edistää sellaista maailmankuvaa ja erityisesti kuvaa globaalin talousjärjestelmän ehdoista ja myös luoda myyttejä, jotka perustelevat julkisen sektorin supistamisen. On jotenkin jännä, että Suomeen on asiantuntijoiden ja tiettyjen yrityselämän (osakkeenomistajien etua) palvelevien medioiden toimesta luotu totuudeksi nostettu maailmankuva globaalista markkinataloudesta, jossa ainoa tapa kukoistaa ja saada elämisen arvoinen elämä on vetää vyö mahdollisimman kireälle ja astua rohkeasti samalle pikajuoksuviivalle kiinalaisten maaorjien kanssa. Viesti on selkeä ja kyseenalaistamaton: mitään muuta mahdollisuutta ei ole. Se pitää kuitenkin sisällään monta oletusta maailman luonteesta ja ihmisen luonteesta, jotka ovat tulkintoja eivätkä faktoja.

Kun jotain asiaa hoetaan mediassa kuin mantraa, se alkaa tuntua väistämättömältä totuudelta. Suomeen on luotu kyseenalaistamaton myytti, että "jos kukaan uskaltaa ehdottaakaan veronkorotuksia, yksikään itseään kunnioittava ja laskutaitoinen yritys ei Suomeen jää." Markus Jäntti totesi tähänkin osuvasti, että: Suomessa on syntynyt virheellisesti ja ideologisesti käsitys, että veroja korottamalla tuhottaisiin talouskasvun edellytykset. Hänen (Jäntin) mukaansa taloustieteen oppikirjat osoittavat selkeästi, että verotuksen progression nosto voi parantaa työllisyyttä. Tällaista kannanottoa en kyllä ole saanut valtamediasta ihan viimeaikoina lukea: mistähän johtuu jos näin kuitenkin toteaa professoritason talousasiantuntija? Kenen intressi on pitää veronkorotukset poissa mahdollisten talouden rakenteiden tukemisen keinoista?

Voin kertoa salaisuuden: ne työperäiset maahanmuuttajat ja sijoittajat, jotka Suomeen tulevat, eivät tule tänne koskaan siksi, että täällä olisi yhtä liberaali rahoitusilmapiiri tai alhaiset verot kuin muualla maailmassa. He tulevat tänne siksi, että meidän yhteiskuntajärjestelmämme tarjoaa jotain sellaista lisäarvoa, joka on heidän toiminnalleen ja elämälleen erityislaatuista. Suomeen muuttavat ihmiset arvostavat rauhaa, toimivaa yhteiskuntaa ja korkeaa keskinäistä luottamusta; pienillä paikkakunnilla ei ole katastrofi jos unohtaa ulko-ovensa lukitsematta. Sellaiset arvot ovat niitä helmiä, joita meidän täytyy vaalia, eikä lähteä panikoiden housut kintuissa juoksemaan saman jäniksen perässä, jota tässä maailmassa jahtaa jo monta miljardia muuta ihmistä.

Otan tähän vielä yhden esimerkin globaalilta kentältä, joka liittää tämän kotosuomen maailmankuvakilpailun suurempaan mittakaavaan. Yrityselämän ja EUn ja USAn järjestävien tahojen puuhaama valtavan mittaluokan hanke TTIP on arkkiesimerkki siitä miten talouden logiikka jyrää(ostaa) kaikki muut arvot tieltään. TTIP:n sisältö on onneksi tullut aktiivisten yksilöiden toimesta näkyväksi ja siitä tuli myös oikein hyvä ja suositeltava dokumentti Världens Största Affär, Yle Fem kanavalta. TTIP:n valmistelu on hyvä esimerkki paitsi talouden arvojen voittokulusta myös sidosryhmien pitämisestä näkymättömissä ja millaista valtaa suuryritysten intressit maailmassa tällä hetkellä käyttävät. Globaalit suuryritykset ovat tällä hetkellä sellaisessa asemassa millaista valtaa maailmanhistoria ei ole koskaan ennen kohdannut. John Pilger on tehnyt hyvän dokumentin globalisaation aikaansaamista tuloeroista ja toisaalta vallan keskittymisestä. Maailmalla sosiaalinen tasa-arvo siinä muodossa jossa se on meidän yhteiskunnassamme tullut tutuksi, on lähinnä epätodellinen illuusio; jotain niin hyvää, että siitä on turha uneksia. Nykyään sekin meinaa kuitenkin mennä hyvin halvalla lihoiksi.

Kun äänestät, mieti:

1. Kenen intressiä ehdokkaasi ajaa?
2. Millaista maailmankuvaa ja ihmiskuvaa hän ajattelultaan edustaa?