Täytin eilen 27 vuotta. Vaikka aina kavereille vaahtoan kuinka minusta on teatraalisen keinotekoista juhlia ajan etenemistä, niin onhan se synttäreiden perimmäinen idea välittämisen ilmaisu. Ne yksinkertaisuudessaan helpot facebook-onnittelutkin saavat jotain hassua lämpöä liikkeelle. :) Ovathan ne mukavat ihmiset pysähtyneet hetkeksi ajattelemaan minua. Niin monta ajatusta minun vuokseni annettu. Se saa häkeltymään.
Olen viettänyt synttäreitäni omassa kdissani viimeksi viisi vuotta sitten. Tässä välissä olen ollut milloin missäkin, mutta eilen istahdimme kavereiden kanssa. Olin ajatellut, että otan synttärin kunniaksi haltuun kaksi leivonnaista, joita en ole vielä juuri kokeillut, mutta jotka tiesin helpoiksi, toimiviksi ja joka tilanteeseen sopiviksi; kinkkupiirakka ja porkkanakakku. Noiden harjoitteleminen ja painaminen selkärankaan antaa taas mukavan lisänsä repertuaariin ja molemmat ovat niin suuren yleisön kestosuosikkeja, että on lähes mahdotonta epäonnistua. Ja nappiinhan ne onnistuivat, vaikka oli eka kerta.
Kaverini valitteli, että tässä elämäntilanteessa minun tulee tänne vähemmän kirjoiteltua, kun puran ajatuksiani toisen ihmisen kanssa. Ja niinhän se on. Ajatukset tarvitsevat jonkun forumin ja kun ne pääsee käsittelemään jollakin tapaa, niin ei tunnu tarkoituksenmukaiselta vatvoa ja märehtiä samat asiat vielä kirjoittamalla ne blogiin. Kun asia tulee käsiteltyä, siirrytään eteenpäin. Toisaalta vähentynyt vuodattaminen heijastaa myös keväistä olotilaa, jossa saa niinvaltavasti energiaa, ettei yksinkertaisesti ole yhtä suurta tarvetta itkeä elämän epäjohdonmukaisuuksia.
Asiasta kukkaruukkuun. Olen jo kauan mietiskellyt, että haluaisin pitkästä aikaa rakentaa legoilla. Olin aikanani lähes fanaattisen tason legoharrastaja ja ne täyttivät paitsi yhden huoneen myös tajunnan. Edelleen legojen rakentamiseen yhdistyy sellainen yksinkertainen uppoutumisen tunne, joka vie ajatukset turhista stressinaiheista.
Aloin sitten synttärin kunniaksi surffailla netissä, kun olen ajatellut, että miksei sitä voisi aikuinenkin hankkia legopaketin ja rakennella sitä kun se on kerran niin älyttömän mukavaa ja kehittävääkin. Kun siinä sitten surffailin erilaisilla legoihin liittyvillä sivuilla, huomasin, että on olemassa paljon aikuisia ihmisiä, jotka harrastavat legojen rakentelua ja tekevät siitä lähes esteettistä luomista. Ja sitten aloin miettiä, että miksi ihmeessä on olemassa sellainen käyttäytymiskoodi, että mikäli minulla olisi opiskelijayksiössäni pari laatikkoa legoja, niin minua pidettäisiin vähintäänkin hieman omalaatuisena, vaikka tietyllä tavalla se on harrastus siinä missä joku muukin.
Tein sitten päätöksen, että minä tilaan netistä legolinnan ja minä nautiskelen ja uppoudun juuri niin paljon kuin huvittaa.
Jos olet lukenut Erlend Loen kirjan Supernaiivi, niin minulla on tässä asiassa vähän samanlainen tunne, että lasten leikkikalut luovat tietynlaisen turvallisuudentunteen, mutta toisaalta niiden rakentelu on vain yksinkertaisesti älyttömän mukavaa. :) Ehkä jos aikuiset vähän enemmän rakentelisivat legoilla säästyttäisiin pariltakin burnoutilta.
Saturday, April 17, 2010
Monday, April 12, 2010
Maalaisjärjen anti
Monilla ihmisillä on vaikeuksia pitää elämän eri elementit ja toiminnot omissa konteksteissaan. Jotkin asiat saavat liian suuren roolin elämässä ja toiset tuppaavat unohtumaan kokonaan. Välttämättä tämä ei aiheuta mitään haasteita, mutta silloin kun elämän perusedellytykset horjuvat ihminen saattaa hakea tukea rutiineista ja tiettyjen asioiden ennakoitavuudesta. Silloin konkretisoidaan pieniä askelia. Baby steps.
Olen tuota miettinyt ihmisen elämänhallinnan ja tarkoituksenmukaisuuden kokemuksen kautta ja mietin, että johdonmukaiselle elämän järjestämiselle on selkeä tilaus, joka tukee esimerkiksi mielenterveyttä ja antaa ihmiselle kokemuksen, että hän hallitsee omaa elämäänsä.
Masentunut ihminen saattaa esimerkiksi masennuksestaan huolimatta herätä aamulla, nousta sängystä, pukeutua huolellisesti ja laittautua, vaikka ei uskaltaisi astua ulos ovesta. Tämä prosessi antaa hänelle kuitenkin hallinnan tunnetta, että masennuksestaan ja sen hallitsevuudesta huolimatta, hän pystyy vaikuttamaan ainakin johonkin asiaan elämässään ja elämään ”ihmisarvoista” elämää.
Perustavan tapakasvatuksen yksi suuria teemoja on oppia toiminnan reunaehtoja, mitä on suotavaa tehdä missäkin ja miten. Eri toiminnoille erotellaan oma paikkansa ja aikansa. Vaikka monet noista säännöistä vaikuttavat puhtaasti mielivaltaisilta ja yksinkertaisesti rajoittavilta, niin niille on selkeä tilaus. Olen huomannut, että jotkin yksinkertaiset toiminnan periaatteet ovat omiaan helpottamaan ainakin omaa elämääni ja vaikka nämä ovat tarkemmin ajatellen jokseeenkin samoja, joita kolmivuotiaalle opetetaan, niin niiden positiivinen vaikutus ei ole mihinkään kadonnut aikuistenkaan elämässä. Nämä ovat siis itselleni toimivia ja saattavat siis olla toisille suorastaan mahdottomia.
1. Selkeä unirytmi: yöllä nukutaan ja päivällä toimitaan. Minä tapaan repiä itseni vaikka väkisin kuudelta sängystä ja pakottaa liikkeelle. Unen laatu paranee, kun ei nuku liikaa ja toisaalta merkittävämpi tekijä on se tunne joka syntyy, kun pystyy pakottamaan itsensä ylös. Kun huomaa, että kello yhdeksään mennessä on saanut vaikka mitä aikaiseksi, niin tulee huima pystyvyyden tunne.
2. Selkeät ruokailuajat; syödään selkeät ateriat ajallaan, ei mussuteta kahvia ja leipää. Tämä on paitsi ruuansulatuksellisesti terveellistä, se myös pitää selkeät tauot työnteossa ja muussa toiminnassa. Yhteinen ruokailutilaisuus on tapa hiljentyä ja tyhjentää pää epäolennaisesta.
3. Töitä tehdään silloin kun on työaika, niitä ei tehdä kokoajan. Vaikka työaika olisi liudentunut, niin ihminen ei voi pysyä terveenä, mikäli työasiat pyörivät päässä 24/7. Pää on syytä tietoisesti tyhjentää silloin kun siirrytään vapaalle. Rentoutumisharjoitukset ja työhön liittymättömät sosiaaliset suhteet toimivat tässä hyvin. Perheen yhteinen ruokahetki on omiaan viemään huomion työmurheista.
4. Sängyssä ei tehdä muuta kuin nukutaan ja harrastetaan seksiä. Siellä ei syödä, tehdä töitä tai opiskella, katsota telkkaria tai lueta. Noita toimintoja varten on oma paikkansa ja sille on selkeä tilaus miksi sänky pyhitetään nukkumiselle. Töitä tehdään pöydän ääressä ja ne jätetään sinne (myös henkisesti) nukkumaan mennessä, ruoka syödään pöydän ääressä, niin sitä ei tule syötyä kokoajan, kirjaa luetaan nojatuolissa tai sohvalla, niin ei tule maattua sängyssä koko päivää. Mutta ennen kaikkea unenlaatu paranee, kun sänky yhdistyy ihmisen elämässä vain nukkumiseen.
Joku saattaa nyt älähtää, että tuo rajojen asettaminen ja itsensä valvominen antavat vain keinotekoisen hallinnan tunteen, jolla ei ole mitään tekemistä aidon tasapainon kanssa. Minä vastaan, että vaikka eri elementtien erottaminen ei tulisi ihmiselle täysin luonnostaan, niin se loppujen lopuksi vahvistaa hänen luontaista tarvettaan jäsennellä asioita ja saavuttaa selkeä kuva hallitsevasta tilanteesta. Vaikka sen eteen pitäisi tehdä erikseen töitä, niin tuon työn tuloksena saadut onnistumisen kokemukset lisäävät myös sopeutumista laajempiin elämänlaatuun ja harmoniaan liittyviin oppimisen haasteisiin. Kun elämä on pääpiirteissään jäsennellympää, niin arkisten asioiden hallitsemisesta vapautuu energiaa, jonka voi kohdentaa sinne missä sitä tarvitaan ja pyrkiä paremmin saavuttamaan tasapainoisen elämän.
On paljon ihmisiä, jotka eivät noudata edellä mainitsemiani asioita ja kokevat elävänsä täyttä elämää, ja kuten sanottua se oli minun henkilökohtainen listani. Sanoisin kuitenkin, että ihminen hakee hallinnan kokemusta tavalla tai toisella ja silloin kun oma elämä tuntuu olevan hallitsemattomassa kaaoksessa ja ettei mikään mene suunnitellusti, niin noiden yksinkertaisempien asioiden noudattaminen voi yllättävästi auttaa jäsentämään ajatuksia myös niistä asioissa, joiden hallitsemiseksi täytyy tehdä enemmän töitä.
Tyhjä puhe terveistä elämäntavoista on jokseenkin sanahelinää, jos se ei konkretisoidu periaatteiksi, jotka saavat elämässä pysyvän luonteen. Rutiinit eivät ole jäykkistelyä tai kaavamaista normien noudattamista, vaan ihminen tarvitsee jonkinlaista säännönmukaisuutta tullakseen maailman kanssa toimeen. Muuten lähtee mopo käsistä. Voi elää impulsiivista ja kokevaa, rikasta elämää vaikka ottaisi aamulla vitamiinit ja kalanmaksaöljyn. Kyse on siitä, että elämässä on jotakin helposti ennakoitavaa, niin on helpompi keskittyä niihin asioihin, joita ei ole voinut ennakoida.
Olen tuota miettinyt ihmisen elämänhallinnan ja tarkoituksenmukaisuuden kokemuksen kautta ja mietin, että johdonmukaiselle elämän järjestämiselle on selkeä tilaus, joka tukee esimerkiksi mielenterveyttä ja antaa ihmiselle kokemuksen, että hän hallitsee omaa elämäänsä.
Masentunut ihminen saattaa esimerkiksi masennuksestaan huolimatta herätä aamulla, nousta sängystä, pukeutua huolellisesti ja laittautua, vaikka ei uskaltaisi astua ulos ovesta. Tämä prosessi antaa hänelle kuitenkin hallinnan tunnetta, että masennuksestaan ja sen hallitsevuudesta huolimatta, hän pystyy vaikuttamaan ainakin johonkin asiaan elämässään ja elämään ”ihmisarvoista” elämää.
Perustavan tapakasvatuksen yksi suuria teemoja on oppia toiminnan reunaehtoja, mitä on suotavaa tehdä missäkin ja miten. Eri toiminnoille erotellaan oma paikkansa ja aikansa. Vaikka monet noista säännöistä vaikuttavat puhtaasti mielivaltaisilta ja yksinkertaisesti rajoittavilta, niin niille on selkeä tilaus. Olen huomannut, että jotkin yksinkertaiset toiminnan periaatteet ovat omiaan helpottamaan ainakin omaa elämääni ja vaikka nämä ovat tarkemmin ajatellen jokseeenkin samoja, joita kolmivuotiaalle opetetaan, niin niiden positiivinen vaikutus ei ole mihinkään kadonnut aikuistenkaan elämässä. Nämä ovat siis itselleni toimivia ja saattavat siis olla toisille suorastaan mahdottomia.
1. Selkeä unirytmi: yöllä nukutaan ja päivällä toimitaan. Minä tapaan repiä itseni vaikka väkisin kuudelta sängystä ja pakottaa liikkeelle. Unen laatu paranee, kun ei nuku liikaa ja toisaalta merkittävämpi tekijä on se tunne joka syntyy, kun pystyy pakottamaan itsensä ylös. Kun huomaa, että kello yhdeksään mennessä on saanut vaikka mitä aikaiseksi, niin tulee huima pystyvyyden tunne.
2. Selkeät ruokailuajat; syödään selkeät ateriat ajallaan, ei mussuteta kahvia ja leipää. Tämä on paitsi ruuansulatuksellisesti terveellistä, se myös pitää selkeät tauot työnteossa ja muussa toiminnassa. Yhteinen ruokailutilaisuus on tapa hiljentyä ja tyhjentää pää epäolennaisesta.
3. Töitä tehdään silloin kun on työaika, niitä ei tehdä kokoajan. Vaikka työaika olisi liudentunut, niin ihminen ei voi pysyä terveenä, mikäli työasiat pyörivät päässä 24/7. Pää on syytä tietoisesti tyhjentää silloin kun siirrytään vapaalle. Rentoutumisharjoitukset ja työhön liittymättömät sosiaaliset suhteet toimivat tässä hyvin. Perheen yhteinen ruokahetki on omiaan viemään huomion työmurheista.
4. Sängyssä ei tehdä muuta kuin nukutaan ja harrastetaan seksiä. Siellä ei syödä, tehdä töitä tai opiskella, katsota telkkaria tai lueta. Noita toimintoja varten on oma paikkansa ja sille on selkeä tilaus miksi sänky pyhitetään nukkumiselle. Töitä tehdään pöydän ääressä ja ne jätetään sinne (myös henkisesti) nukkumaan mennessä, ruoka syödään pöydän ääressä, niin sitä ei tule syötyä kokoajan, kirjaa luetaan nojatuolissa tai sohvalla, niin ei tule maattua sängyssä koko päivää. Mutta ennen kaikkea unenlaatu paranee, kun sänky yhdistyy ihmisen elämässä vain nukkumiseen.
Joku saattaa nyt älähtää, että tuo rajojen asettaminen ja itsensä valvominen antavat vain keinotekoisen hallinnan tunteen, jolla ei ole mitään tekemistä aidon tasapainon kanssa. Minä vastaan, että vaikka eri elementtien erottaminen ei tulisi ihmiselle täysin luonnostaan, niin se loppujen lopuksi vahvistaa hänen luontaista tarvettaan jäsennellä asioita ja saavuttaa selkeä kuva hallitsevasta tilanteesta. Vaikka sen eteen pitäisi tehdä erikseen töitä, niin tuon työn tuloksena saadut onnistumisen kokemukset lisäävät myös sopeutumista laajempiin elämänlaatuun ja harmoniaan liittyviin oppimisen haasteisiin. Kun elämä on pääpiirteissään jäsennellympää, niin arkisten asioiden hallitsemisesta vapautuu energiaa, jonka voi kohdentaa sinne missä sitä tarvitaan ja pyrkiä paremmin saavuttamaan tasapainoisen elämän.
On paljon ihmisiä, jotka eivät noudata edellä mainitsemiani asioita ja kokevat elävänsä täyttä elämää, ja kuten sanottua se oli minun henkilökohtainen listani. Sanoisin kuitenkin, että ihminen hakee hallinnan kokemusta tavalla tai toisella ja silloin kun oma elämä tuntuu olevan hallitsemattomassa kaaoksessa ja ettei mikään mene suunnitellusti, niin noiden yksinkertaisempien asioiden noudattaminen voi yllättävästi auttaa jäsentämään ajatuksia myös niistä asioissa, joiden hallitsemiseksi täytyy tehdä enemmän töitä.
Tyhjä puhe terveistä elämäntavoista on jokseenkin sanahelinää, jos se ei konkretisoidu periaatteiksi, jotka saavat elämässä pysyvän luonteen. Rutiinit eivät ole jäykkistelyä tai kaavamaista normien noudattamista, vaan ihminen tarvitsee jonkinlaista säännönmukaisuutta tullakseen maailman kanssa toimeen. Muuten lähtee mopo käsistä. Voi elää impulsiivista ja kokevaa, rikasta elämää vaikka ottaisi aamulla vitamiinit ja kalanmaksaöljyn. Kyse on siitä, että elämässä on jotakin helposti ennakoitavaa, niin on helpompi keskittyä niihin asioihin, joita ei ole voinut ennakoida.
Thursday, April 08, 2010
Siitä se lähtee!!!
Mikä on maailman paras asenne?
Katso otsikon tekstiä, painotus viimeisellä sanalla. Ihminen, joka kokee onnistumisen kokemuksen tai oppii jotain saa kuulla tuon fraasin. Hänelle ei sanota:"Siinä se on." vaan "Siitä se lähtee." Opittu asia, tai se johonkin ongelmaan saatu vastaus ei ole koskaan lopullinen. Koskaan ei pääse perille. Onnistumisen kokemus ei tarkoita koskaan sitä että olisi valmis. Ei koskaan.
Elämä on kilvoittelua, kuka ehtii ymmärtää eniten siitä valtavasta massasta, jota kukaan ei voi lopullisesti ymmärtää. Kuka ehtii päästä lähimmäs tasapainon ja harmonian kokemusta ennen kuin meistä viimeinen henkäys puhalletaan ulos. Minä vihaan kilpailua enkä tässäkään kohtaa tarkoita, että kukaan olisi toistansa parempi.
Harmoniseen elämään vaaditaan asenne, että minulla on kokoajan oppimista. Jokainen sekuntti täällä maan pinnalla on minulle mahdollisuus oppia. Ja paras ja tervein asenne on sellainen asenne maailmaan, joka antaa maailman tulla luokseen. Ihminen, joka myöntää itselleen, että aina tulee olemaan oppimista ja se ihmisenä kasvaminen, perusteluiden etsintä ja oman vuorovaikutuksen ymmärtäminen EI LOPU KOSKAAN, elää rikkaan ja tasapainoisen elämän. Ja hän oppii loputtomasti ja kasvaa loppuun asti ilman pelkoa. Se on loppujen lopuksi asennekysymys. Sellainen rohkeus myös pelottaa muita ihmisiä, koska se on todella syvää vahvuutta uskaltaa kyseenalaistaa omat ajatuksensa ja kysyä itseltään vaikeita kysymyksiä. Sellainen ihminen on hyvin sinut itsensä kanssa, aidosti.
Ihminen, joka syystä tai toisesta (pelon, väsymyksen, piittaamattomuuden tai itsekkyyden takia) sulkee itseltään mahdollisuuden suuntautua maailmaan antaen sen tulla luokseen, pysähtyy kehityksessään paikoilleen. Hän kieltäytyy ennen kaikkea kasvamasta ja kehittämästä itseään. Avarakatseisuus ja avoimuus uusille asioille voi olla sellaista tyhjää sanahelinää, että ihminen kuitenkin pelon sekaisin tuntein sulkee tiedostavan asenteen itseltään ja suorittaa elämäänsä pakonomaisesti ja tukee omaa kuvaansa itsestään haalimalla ympärilleen mahdollisimman virikkeellisen elämän kuitenkaan suostumatta kysymään itseltään haastavia elämän peruskysymyksiä.
Mitä on hyvä elämä? Millaisena näen ihmisen perusluonteen? Mikä on elämässä perimmältään olennaista?
Jos ihminen on itselleen avoimesti rehellinen vastatessaan noihin kysymyksiin, niin hän voi kasvaa.
Jos noiden kysymysten taustalla vaikuttavat elementit ovat toistensa kanssa ristiriidassa, ihminen suuntautuu elämäänsä vahingollisesti. Jos kuva maailmasta on hyvin synkkä tai kuvaa ihmisestä määrittävät lukuisat pettymykset ihmissuhteissa, joita ei pysty työstämään, niin suhtautumista maailmaan värittää pessimismi ja skeptisyys. Kuitenkin itsensä kohtaamalla ja perusteluja etsimällä on mahdollista saavuttaa rakentava suhde maailmaan. Voi oppia luottamaan itseensä ja tulevaisuuteen.
Ja se tuntuu aivan älyttömän hyvältä.
Viimeinen vuosi on ollut minulle hyvin merkittävä ajanjakso elämässäni. Tuntuu, että nyt aletaan päästä käsiksi johonkin sellaiseen periaatteeseen, joka kestää tuulta ja tuiskua. Olen edennyt ryömimisvaiheesta konttaamisvaiheeseen. :) Toivon lämpimästi samanlaisia kokemuksia jokaiselle maailman ihmiselle.
Mukavaa kasvamista meille kaikille. :)
Katso otsikon tekstiä, painotus viimeisellä sanalla. Ihminen, joka kokee onnistumisen kokemuksen tai oppii jotain saa kuulla tuon fraasin. Hänelle ei sanota:"Siinä se on." vaan "Siitä se lähtee." Opittu asia, tai se johonkin ongelmaan saatu vastaus ei ole koskaan lopullinen. Koskaan ei pääse perille. Onnistumisen kokemus ei tarkoita koskaan sitä että olisi valmis. Ei koskaan.
Elämä on kilvoittelua, kuka ehtii ymmärtää eniten siitä valtavasta massasta, jota kukaan ei voi lopullisesti ymmärtää. Kuka ehtii päästä lähimmäs tasapainon ja harmonian kokemusta ennen kuin meistä viimeinen henkäys puhalletaan ulos. Minä vihaan kilpailua enkä tässäkään kohtaa tarkoita, että kukaan olisi toistansa parempi.
Harmoniseen elämään vaaditaan asenne, että minulla on kokoajan oppimista. Jokainen sekuntti täällä maan pinnalla on minulle mahdollisuus oppia. Ja paras ja tervein asenne on sellainen asenne maailmaan, joka antaa maailman tulla luokseen. Ihminen, joka myöntää itselleen, että aina tulee olemaan oppimista ja se ihmisenä kasvaminen, perusteluiden etsintä ja oman vuorovaikutuksen ymmärtäminen EI LOPU KOSKAAN, elää rikkaan ja tasapainoisen elämän. Ja hän oppii loputtomasti ja kasvaa loppuun asti ilman pelkoa. Se on loppujen lopuksi asennekysymys. Sellainen rohkeus myös pelottaa muita ihmisiä, koska se on todella syvää vahvuutta uskaltaa kyseenalaistaa omat ajatuksensa ja kysyä itseltään vaikeita kysymyksiä. Sellainen ihminen on hyvin sinut itsensä kanssa, aidosti.
Ihminen, joka syystä tai toisesta (pelon, väsymyksen, piittaamattomuuden tai itsekkyyden takia) sulkee itseltään mahdollisuuden suuntautua maailmaan antaen sen tulla luokseen, pysähtyy kehityksessään paikoilleen. Hän kieltäytyy ennen kaikkea kasvamasta ja kehittämästä itseään. Avarakatseisuus ja avoimuus uusille asioille voi olla sellaista tyhjää sanahelinää, että ihminen kuitenkin pelon sekaisin tuntein sulkee tiedostavan asenteen itseltään ja suorittaa elämäänsä pakonomaisesti ja tukee omaa kuvaansa itsestään haalimalla ympärilleen mahdollisimman virikkeellisen elämän kuitenkaan suostumatta kysymään itseltään haastavia elämän peruskysymyksiä.
Mitä on hyvä elämä? Millaisena näen ihmisen perusluonteen? Mikä on elämässä perimmältään olennaista?
Jos ihminen on itselleen avoimesti rehellinen vastatessaan noihin kysymyksiin, niin hän voi kasvaa.
Jos noiden kysymysten taustalla vaikuttavat elementit ovat toistensa kanssa ristiriidassa, ihminen suuntautuu elämäänsä vahingollisesti. Jos kuva maailmasta on hyvin synkkä tai kuvaa ihmisestä määrittävät lukuisat pettymykset ihmissuhteissa, joita ei pysty työstämään, niin suhtautumista maailmaan värittää pessimismi ja skeptisyys. Kuitenkin itsensä kohtaamalla ja perusteluja etsimällä on mahdollista saavuttaa rakentava suhde maailmaan. Voi oppia luottamaan itseensä ja tulevaisuuteen.
Ja se tuntuu aivan älyttömän hyvältä.
Viimeinen vuosi on ollut minulle hyvin merkittävä ajanjakso elämässäni. Tuntuu, että nyt aletaan päästä käsiksi johonkin sellaiseen periaatteeseen, joka kestää tuulta ja tuiskua. Olen edennyt ryömimisvaiheesta konttaamisvaiheeseen. :) Toivon lämpimästi samanlaisia kokemuksia jokaiselle maailman ihmiselle.
Mukavaa kasvamista meille kaikille. :)
Subscribe to:
Posts (Atom)
