Sunday, September 03, 2017

Rutiinin kirous vai siunaus?

Koulussamme vieraili Luontoliiton toiminnanjohtaja Leo Stranius luennoimassa lukiolaisille ajanhallinnasta. Luennossaan Leo toi esiin näkökulman, että mitä useampi asia on rakennettu rutiiniksi, sen vähemmän niiden suorittamiseen kuluu aikaa, koska päätöstä toimintaan siirtymisestä ei tarvitse aina erikseen jahkailla ja tehdä ratkaisua. Hänelle itselleen esimerkiksi työmatkapyöräily ei ole mikään päivittäinen valintakysymys vaan automaatio, joka sovitetaan muuhun elämään. Silloin jahkailua, "pitäiskö mun nyt mennä pyörällä?" ei tarvitse jauhaa vaan voi keskittyä muihin asioihin.

Olen itsekin suuri rutiinien puolestapuhuja  ja juuri elämänhallinnan näkökulmasta Leon kanssa samaa mieltä, että esimerkiksi ihmisen elämän fyysiset perusedellytykset uni, ravitsemus ja liikunta tulisi rakentaa mahdollisimman ennakoitaviksi ja toistuviksi. Niiden muodot saavat olla rikkaat ja vaihtelevat, mutta säännöllisyys on avainasia. Kysymys ei siis olekaan perusedellýtysten sisällöstä vaan juuri niiden ajallisesta säännöllisyydestä. 

Pikkulapsiperheen arjessa rutiinit ovat pelastajia. Kun sapluuna rullaa, pallot pysyvät ilmassa. Moni vanhempi tietää mitä tapahtuu jos päiväunet jäävät väliin. Lapsettomalle ihmiselle voi olla pieni ihmetys, jonkinasteinen kauhistuskin kuinka "tiukkoja" pikkulapsien vanhemmat ovat siitä, että päiväuniaika ei häiriydy. Siinä on kuitenkin takana kokemustieto, että jos rutiini särjetään, sen vaikutukset yltävät yllättävän pitkälle. Sinänsä päiväunien paikka saattaa olla hyvinkin luova ja vaihteleva (esim. vaunuissa, riippukeinussa, autossa, veneessä) mutta niiden tulee/kannattaa tapahtua juurikin samalla kellon lyömällä. Kysymys ei siis edelleenkään ole sisällöllinen vaan ajallinen. Esikoinen oli noin puolivuotias, kun hänen päivittäinen aamupäiväunensa kesti minuutilleen 32 minuuttia, poika siis itse heräsi siinä vaiheessa. :) 

Pienelle lapselle rutiini on yhtä kuin turvallisuus. Jos voi ennakoida, että asiat tapahtuvat jossain määrin toistuvasti ja säännöllisesti, se tuo turvallisuutta ja samalla vapauttaa energiaa muihin asioihin. Jos taas rutiinia ei lapsen elämässä ole, lapsi reagoi tilanteeseen levottomuudella ja erityisesti keskittymisen häiriintymisellä. Lapsi nauttii siitä, että asiat tapahtuvat tutulla tavalla ja tutussa järjestyksessä. Myöhemmin tulee sitten kaipuu poikkeuksiin ja urien räjäyttämiseen.

Meidän perheessä olen oman kokemukseni pohjalta kokenut lapsen hahmottamista helpottavan, kun puheessa nimeää mikä aika kulloinkin on kyseessä. Tämä auttaa lasta jäsentämään asioiden tuttua tapahtumajärjestystä, kun ainakin meidän kolmivuotias vasta aavistelee kellotaulua. "Nyt ei oo leikkiaika vaan ruoka-aika." Silloin kun kaikella on aikansa, on myös lupa keskittyä kerrallaan yhteen asiaan eikä hajottaa keskittymistään päällekkäisiin ja siksi ontuviin prosesseihin. Yksi asia kerrallaan.  

Silloin kun ympäristö vaihtuu ääriolosuhteisiin, ennakoitavasta rutiinista tulee taas se sama turvallisuuden ehto, jota se lapsellekin tarkoittaa. Tästä hyvä esimerkki on avomeripurjehdus, missä noudatetaan vahtikiertosysteemiä. Vaikka siellä ei ole mahdollista saada mitään lomaa olosuhteista, vuorottelulla ja yhteisellä säännöllisellä ateriarytmillä varmistetaan, että kaikki saavat jokseenkin saman verran lepoa ja ainakin saman ravinnon. Vaikka avomeripurjehdus on uuvuttavaa, vahtikierron ansiosta sitä kuitenkin jokseenkin jaksaa päivästä ja viikosta toiseen. Siellä rutiinia ei voi valita, vaan se hyväksytään eloonjäämisen ehdoksi.

Elämässä on kuitenkin tullut vastaan myös ihmisiä, joille rutiini on kirosana ja kysymys toistuvuuden lisäämisestä ahdistava. Heille rutiini näyttäytyy ahtaana, hallitsevana ja orjuuttavana asiana. Asiana, joka vie luovuudelta ja spontaaniudelta pohjan. Tällöin ihminen yleensä myös karttaa mitään säännöllisyyttä elämässään vaan haluaa ennemminkin elämän virtaavan kosken lailla poukkoillen ja laukaten, myös törmäillen. Se on ainakin osan mukaan autenttisempaa, villimpää ja elinvoimaisempaa elämää, kun hetki hetkeltä ei ole mitään tietoa mitä seuraavaksi tapahtuukaan.

Elämänlaatu on tottakai myös subjektiivinen kysymys ja sikäli kukin itse kysyy mitä asioiden toistuvuus tai säännöllisyys, ennakoitavuus minulle tuovat? Leo Stranius esitti argumentin, että kun tietyt asiat ovat kalenterissa kiinteästi, se mahdollistaa spontaaniutta niiden väliin jäävillä jaksoilla. Täytyy siis olla myös sellaista aikaa, jota ei ole merkitty rutiininomaisesti mihinkään toimintaan. Mutta spontaaneja tapahtumia kannattaa seurata jokin toistuva rutiini esimerkiksi iltapala ja yöuni.

Jos yhden faktan sanoisi tietyn säännöllisyyden ja ennakoitavuuden annista, pitkää ikää ainakin. Juuri luin hyvän artikkelin siitä miten esimerkiksi säännöllinen hyvälaatuinen yöuni huuhtoo aivoista erilaisia kuona-aineita ja on näin puhdistavaa unta. Myös ruokavalion säännöllisyys ja ennakoitavuus ovat elimistölle hyviä asioita. Suuremmat muutokset ruokavaliossa tai ailahtelevuus ruoka-ajoissa voivat saada kehon sekaisin ja oireilu voi näiden tuloksena olla ensin fyysistä uupumusta, joka vaikuttaa sitten myös mielialaan.

Myös tavaksi muodostunut säännöllinen liikkuminen tekee keholle todella hyvää. Porukka luulee, että kuntoilu on jotakin erityistä tai suurieleistä, mutta treenaamiseen liittyvillä luennoilla saa kuulla, että kaikesta liikkumisesta noin 70 % tulisi joka elämäntilanteessa olla peruskestävyys liikkumista jolloin pulssi pysyy 90-130 ja hengästyminenkin on kohtuullista. Se vain vie jonkin verran aikaa. Eli rutiiniksi muodostuva hyötyliikunta on ensimmäinen askel, avainasemassa säännöllisyys ja toistuvuus. Ottaa tavaksi.     

Rutiinit häiriytyvät erityisesti reissatessa ja tämä on varmasti yksilöllisesti eriasteisesti rasittavaa ihmisille. Osa ihmisistä erikseen nauttii reissun päällä siitä, että mikään ei tapahtdu tutulla kaavalla. Toisilta taas vaatii paljon energiaa elää tilanteessa, joka poikkeaa ajallisesti totutusta. Osa ihmisistä on sellaisia, että matkallakin täytyy löytää aamiaispaikka, joka löytyy helposti samalla kellonlyömällä aamulla. Sille on heidän elämässään selkeä tilaus. 

Rutiinista voi toki rakentaa itselleen myös häkin haalimalla rutiineja saadakseen näin hallinnan kokemusta. Kun kaikki tapahtuu kuten minä haluan ja olen päättänyt, homma on hallinnassa. Yleensä kyse ei tällöin ole ajankäytöllisistä rutiineista vaan totunnaistuneesta tavasta toimia, tehdä asioita. Siinä on pieni neuroosin siemen, jota voisi avata kysymyksellä onko rutiini siunaus joka näyttäytyy kirouksena vai kirous joka näyttäytyy siunauksena? Jossain vaiheessa rutiinista muodostuu häkki, josta poikkeaminen alkaakin tuntua ahdistavalta, ja juuri siinä vaiheessa häkki tulisi räjäyttää ja järjestää asia uudelleen. Kuten aikaisemmin painotin, kyse ei ole sisällöstä vaan ajallisesta toistuvuudesta. Rutiinin sisältöä kannattaa säännöllisesti tarkistaa vaikka itse funktio ja ajankohta esimerkiksi aamupala, pysyisi samana. Kaurapuurosta en faktoihin perustuen luovu, mutta mites muuten.

Laajemmin rutiinien sisällön kyseenalaistamisessa on kyse uudistumisen syklistä, joka unohtuessaan saa esimerkiksi työyhteisössä tai yksilön henkilökohtaisessa elämässä aikaan jämähtämistä. Vallitsevat toimintatavat alkavat vahingossa näyttää ainoilta mahdollisilta. Muutos sinänsä ei ole koskaan itseisarvo vaan eläminen, elämän virtaaminen. Rutiini kuten moni muukin asia on vain renki tässä elämässä. 

Saturday, March 25, 2017

Valoisa maskuliinisuus

Tein vaalikoneen ja tulokseksi sain lähinnä feministipuolueen ehdokkaita. Olin kuitenkin jo päättänyt ehdokkaani toisesta puolueesta, joka on kylläkin nuori nainen, mutta ei tuo poliittiseen päätöksentekoon "puhtaasti" feminiinistä näkökulmaa. Ja minäpä kerron mitä sillä tarkoitan.

Meidän perheessä kasvaa pieni miehen alku, joka pursuaa toimintatarmoa. Hän ei pysy paikoillaan kuin sekunnin osia kerrallaan, mielenkiinto siirtyy ja jatkuvasti on 5 rautaa tulessa. Hän haluaa aina tulla mukaan, tehdä yhdessä, auttaa, osallistua ja tehdä myös itse. Joskus hänelle sanotaan, että: "Odota, pysähdy!", koitetaan hetkellisesti padota hänen hellittämätöntä erergiaansa. Joskus pysähtyminen onnistuu, joskus ei.

Tuo energia, joka hänessä ja hänestä virtaa on hyvin aikaansaava ja ulospäinsuuntautuva, aivan kuin on myös isän rooli pienen lapsen elämässä. Isän kuuluu tarjota projekteja ja suunnata lapsen mielenkiintoa ja havainnointia ulospäin, saattaa ja sitten päästää maailmaan. Näin monissa kasvatusoppaissa, muun muassa Sinkkosen kirjassa Pienistä pojista kunnon miehiä. Tätä voisi kuitenkin täydentää sellaisella täydennyksellä, että juuri maskuliinisen energian on tarkoitus saada aikaan noita asioita, itse rooli voi olla kasvattajista kenellä hyvänsä biologisesta sukupuolesta tai sukupuolettomuudesta riippumatta. Tuo energia on kuitenkin maskuliinista. 

Törmäsin tässä mennä viikkoina kurssilla käsitteeseen valoisa maskuliinisuus, jolla tarkoitetaan jotakin muuta kuin hegemoninen macho-maskuliinisuus tai pelkistetty feminismin vastustaminen. Maskuliinista energiaa on meissä kaikissa samoin kuin feminiinisyyttä. Samaten niistä molemmista voi tulla esille hyvin tumma tai synkkä versio, tuhoavakin, ja toisaalta myös rakentavampi valoisa ja oman luonteensa positiivisia erityispiirteitä esiintuova energia, feminiininen tai maskuliininen. Ja jos joku haluaa tässä kohdassa kääntää nämä käsitteet kysymykseksi aivopuoliskoista, sen suon kernaasti.

Maskuliinisuus on luonteeltaan jotain muuta kuin feminiinisyys ja se on korostuneesti omanlaistaan, eikä tähän sisälly nyt mitään tarpeetonta vastakkainasettelua. Maskuliinisesta energiasta voisi käyttää luonnehdintoja kuten:

- ulospäin laajentuva
- alati muuttuva, eläväinen (dynaaminen)
- päämäärähakuinen
- virtaava
- toiminnallinen
- eteenpäin pyrkivä
- liikkuva
- peräänantamaton

Tuhoavassa tai tummemmassa muodossaan maskuliininen energia saa aikaan kapeakatseisuutta, oman edun oikeuttamista eloon jäämisellä, voiman logiikkaa ja vahvemman oikeutusta; alistamista ja suorituskeskeisyyttä. Näille tummemmillekin ominaisuuksille on ollut historiassa tilausta, mutta ei meidän tämänhetkisessä seesteisessä ja yhteiskuntarauhallisessa länsimaassamme. 

Feminiinistä energiaa kuvaavia adjektiiveja ovat:
- vastavuoroisuus
- vuorovaikutteisuus
- tunnekeskeisyys
- ihmisläheisyys
- empatiakykyisyys
- näkökulman vaihtamisen kyky

Ja taas toisaalta tummemmat, synkemmät versiot feminiinisyydestä voivat saada muotoja kuten esimerkiksi katkeroituminen, ylihuolehtiminen tai alistuminen.

Mutta palataan vielä siihen valoisampaan versioon maskuliinisuudesta. Valoisan maskuliinisuuden ominaisuuksille on yhteiskunnassa ja ihmiselämässä selkeä tilaus. Niillä on suuri arvo, jota ilman meidän inhimillinen elämänmuotomme lopettaisi olemassaolonsa. Siksi niitä täytyy vaalia ja tuoda niiden tilausta näkyväksi samalla kun vastustetaan noita tummempia piirteitä, jotka vievät autoritaarisuudessaan tilaa feminiisen energian ilmenemismuodoilta.

Minulle feminismi on ollut käsitteenä aina hyvin vaikea nielaistava. Feminismi-käsitteen tämän ajan laajan merkityksen kanssa olen suurelta osin täysin samaa mieltä, mutta käsite feminismi jää minun päässäni ja suussani yksipuoliseksi. Siihen minun mielessäni sisältyy asetelma miesten ylivallan ja naisten alistamisen lopettamisesta lähtökohtana tasa-arvotyölle. Myönnän, että nämä molemmat ovat faktoja sekä miesten ylivalta, että naisten alisteinen asema monissa osin maapalloa. Pelkkään emansipaatioon pyrkivä aate perustuu kuitenkin negatiiviseen vapauden käsittämiseen eli vapauteen JOSTAKIN, tässä tapauksessa hegemonisen maskuliinisuuden vallasta vapautumiseen.

Positiivinen vapaus eli vapaus JOHONKIN tarkoittaisi tasa-arvo- ja yhdenvertaisuustyössä sitä, että ymmärrettäisiin vapaus ja tilaus sekä feminiinisyydelle että maskuliinisuudelle, ei kumpaakaan toisen kustannuksella vaan sen ymmärtäen, että molemmat ovat mahdollisuuksia, molempia tarvitaan. Jos joku tästä posiitivisen vapauden näkökulmasta nyt uhriutuu ja leimaa minut etuoikeutetuksi norsunluutornista huutelijaksi, niin kerron sinulle: sinä olet vapaa olemaan sekä feminiininen että maskuliininen. Pidä juhlat.

Maskuliinisuus ja feminiinisyys on käsitteinä omittu valtataistelun käsitteiksi, mikä on kavennuttavaa ja suoraan sanoen perseestä. Se sumentaa ihmisten käsityskykyä ja myös saa heidät ymmälleen miten feminiinisyyttä/maskuliinisuutta saisi ilmaista, että se olisi hyväksyttävää. Molempia saa ja tulee ilmaista niillä valoisilla muodoilla. Jos joku joutuu pitämään maskuliinisuuttaan tai feminiinisyyttään vakan alla, ollaan vääristyneessä tilanteessa.

Kyse ei ole valtataistelusta eikä edes nollasummapelistä vaan sen ymmärtämisestä, että kyseessä on kaksi eri asiaa. Niiden tavoitteet eivät positiivisessa muodossaan kilpaile tai pyri syrjäyttämään vaan täydentävät toisiaan. Vääristyessään ne ovat molemmat vahingollisia ja pyrkivät oikeuttamaan vain itsensä. Minun mielestäni nykyisessä yhteiskunnallisessa keskustelussa kukaan ei ole sitä mieltä, että ainoastaan toinen näistä energian muodoista olisi oikeutettu, mutta keskustelua käydään siitä kummalle on tämän hetkisessä yhteiskunnassa enemmän tilaa. 

Kysymys kuuluukin esimerkiksi millaista johtamista edustaa tai edustaisi puhtaasti feminiinen tulokulma? Ruotsalaisesta päätöksenteosta voidaan saada kuvaa miten heidän yhteiskunnassaan suuremman roolin saanut feminiininen energia vaikuttaa päätöksentekoon ja tapakulttuuriin. Ruotsissa asioista tulee voida keskustella ja jokaisella on oikeus lausua oma mielipiteensä. Tällaisessa kulttuurissa feminiinisyyteen sisältyvät vastavuoroisuuden ja tunnekeskeisyyden piirteet saavat selkeästi enemmän tilaa, mutta sillä on tietysti myös hintansa, joka tulee esiin esimerkiksi päätöksenteon pitkittymisenä.

Tähän ovat kuvanneet esimerkiksi suomalaiset rauhanturvaajat yhteisprojektien johtamisesta ja sopimisesta ruotsalaisten kollegojen kanssa; ruotsalaisten kanssa neuvotellessa jokaisen tulee saada kertoa oma näkökulmansa ja kokemuksensa. Paljon on myös kannanottoja sen puolesta, että ruotsalaiset miehet ovat ymmällään siitä mikä heidän roolinsa tässä vahvistuneen feminiinisyyden ympäristössä on. Suomalaisesta näkökulmasta ruotsalainen mies on omaksunut hyvinkin feminiinin roolin ehkä valoisan maskuliinisuuden hinnalla. 

Sodat voitetaan maskuliinisella energialla, sodat vältetään feminiinisellä energialla.

Tuoreessa Hesarin artikkelissa BMW:n toimitusjohtaja Mia Miettinen ottaa kantaa sen puolesta miten hän on löytänyt keinot edetä ja menestyä työelämässä biologisesta sukupuolestaan huolimatta. Artikkeli oli suppea ja köyhä, provokatiivinenkin ja jätti juuri sen huomioimatta, että Miettinen on varmasti hyväksynyt toimintatavoikseen suomalaisessa työelämässä vallallaolevan maskuliinisen asiakeskeisyyden korostuneen feminiinisyyden sijasta. Se on toiminut hänen tilanteessaan ilmeisen menestyksekkäästi, mutta Miettisen biologisesta sukupuolesta on mahdotonta vetää johtopäätöstä, että työelämän kulttuuri olisi keskimäärin yhtä helppo naisille päätöksentekijöinä kuin miehille.

Suomalainen työelämä on korostuneen asiakeskeinen ja määrällisten arvojen läpäisemä. Tämä tarkoittaa sitä, että työelämään ehdottomasti ja välttämättä tarvittavat asiat kuten luovuus, kokemuksellisuus, vuorovaikutteisuus, joita feminiininen energiaa edustaa, ovat vaarassa jäädä sivuun työelämästä. Feminiininen energia tulee korostuneesti esiin naissukupuolen toiminnassa, mutta yhtä lailla myös miehet hyötyvät siitä ja myös kaipaavat sitä. Kauheita ovat työyhteisöt, joissa on pelkästään naisia tai pelkästään miehiä.

Parhaat työyhteisöni ovat olleet sellaisia, joissa johto koostuu sekä naisista että miehistä. Olkootkin, että naiset ovat saattaneet ilmentää hyvinkin maskuliinista ajattelutapaa ja energiaa, jolloin ei voi puhua päätöksenteon feminiinisyydestä. Jossain tapauksissa on saattanut olla niin, että korostuneen asiakeskeisellä naisesimiehelleni olen saanut itse tuoda feminiinisempää tunnekeskeistä näkökulmaa näkyviin.

On erotettava toisistaan biologinen sukupuoli ja toisaalta feminiininen ja maskuliininen energia. Tai vastaavasti ymmärrettävä, että aivopuoliskojen ilmentäminen on yksilöllistä eikä pelkästään biologiseen sukupuoleen sidottua.

On olemassa naisia, jotka ovat korostuneen maskuliinisia ja on olemassa miehiä, jotka ovat korostuneemman feminiinisiä. Kaikki variaatiot löytyvät ihmskunnan monimuotoisuuden jatkumolta. Naiset saattavat kamppailla sen kanssa kuinka ilmaista omaa feminiinisyyttään tai kuten väärin ilmaistaan "naisellisuuttaan" ja silti säilyttää "uskottavuus" millä tarkoitetaan sopivuutta yhteiskunnassa valtaa pitäviin maskuliinisiin piirteisiin asiakeskeisyyteen, päämäärätietoisuuteen. On siksi surullista kuinka usein tämä keskustelu vedetään siihen onko itsenäisen naisen uskottavaa pitää  hametta vai housuja. Epätietoisuus energioiden virtaamisesta suunnataan biologisten sukupuolten muinaisiin tunnusmerkkeihin.

Itselleni miehenä valoisa maskuliinisuus on kuitenkin tarjonnut tavan hahmottaa omaa tilaani toteuttaa asiakeskeisyyttäni, toimintatarmoani ja projekteihin innostumista luvan kanssa. Miehenä oleminen ja sen hyväksyttävä, rakentava ilmentäminen on naisen aseman vahvistumisen myötä muutoksessa. En kuitenkaan miehenä millään tavalla pelkää naisten aseman vahvistumista, koska tiedän että maskuliinisuudelle on ikuinen ja positiivinen tilaus. Nainen ei halua, että mies olisi samanlainen kuin nainen. Myöskään mies harvoin haluaa, että nainen olisi samanlainen kuin mies. Voin itse samanaikaisesti liputtaa avoimesti ja voimakkaasti tyttöjen ja naisten oikeuksien puolesta ja samalla edustaa oman näköistäni versiota maskuliinisuudesta, hieman putkiaivoista mutta aikaansaavaa. 

Äänestän vaaleissa nuorta naista, joka tekemisissään  ja pyrinnöissään on maskuliinisen aikaansaava, maskuliinisen faktaorientoitunut, mutta tuo faktaosaaminen palvelee feminiinistä muiden huomioon ottamista ja feminiinisemmän vastavuoroisen ja demokraattisemman kunnan ja yhteiskunnan rakentamista.