Sunday, May 31, 2015

Vähästä voi näemmä aina ottaa vielä vähän

Tehdystä hallitusohjelmasta näkee, että Suomesta on tulossa vielä selkeämmin tuloerojen ja eriarvoisuuden maa. Kuten sosiologian professorini Risto Heiskala totesi kyseessä on republikaanihallitus, jossa on yhdistettynä arvokonservatiivit ja arvoliberaalit. Tämä näkyy hyvin sen tekemissä arvovalinnoissa.

Pidin Sipilän tyylistä vetää neuvotteluprosessia ja minusta oli myös hyvä, että tiedottaminen oli niukkaa. Kun tuollaista paperia vedetään kasaan, siihen on olemassa miljoona mielipidettä ja vetoomusta, jotka ovat kaikki esittäjilleen täysin perusteltuja, niin kuin ovatkin, jokaisella on omien arvojensa mukaiset perustelut, mitä tässä tilanteessa pitäisi tehdä. Olen monesti iloinen, että jotakin tapahtuu, koska päättämättömyys on minusta kaikkein huonoin olotila, mutta tämä meidän republikaani poppoomme tulee kuitenkin minun arvomaailmani valossa saamaan myös hyvin paljon vahinkoa aikaan. Kun otetaan sieltä missä on vähiten, vahvistetaan samalla vähäosaisuuden kierrettä. Sille syntyy aina kerrannaisvaikutuksia. Ennaltaehkäiseviä ja tasaainottavia toimia ovat sellaiset toimet, jotka luovat mahdollisuuksia sinne missä niitä ei muuten ole. Tasapainottavaa ei ole se, että luodaan mahdollisuuksia sinne, missä niitä jo on.

No, Suomen hallitus edustaa nyt tällä hetkellä tällaisia arvoja. Piste. Jos jotain muuta halutaan, niin ei kun muuttamaan yleistä mielipidettä, se onnistuu koulutuksella ja valistuksella. Koulutuksen vaikutus ihmisen arvopohjaan on hyvin selkeä, keskimäärin opiskelija siirtyy konservatiivista liberaalimmaksi ja itsestään ulospäin eli tiedon lisääntyessä ja empatian kehittyessä hän alkaa kummasti kannattaa sellaisia ratkaisuja, jotka jakavat hyvinvointia mahdollisimman laajalle. Toki ihmisten lähtötasotkin näissä kyvyissä eroavat vahvasti. ;) Ihmisen välineellisen tiedon lisääntyminen tuo mahdollisuuksia puuttua epäkohtiin tai edistää toivotun asiantilan toteutumista, mutta vasta empatiakyvyn kehittyminen saa aikaan arvovalintoja, jotka jakavat hyvinvointia. Esimerkkinä tästä on OECD:n raportti tuloerojen vahingollisuudesta talouskasvulle, sitä tietoa voi joko hyödyntää hyvinvointipolitiikan määrittelyssä tai sitten ohittaa tämän "epäolennaisen," tai republikaanipoppoomme tapauksessa, ennemminkin epämiellyttävän tiedon.

Mutta, tämän kirjoituksen tavoitteena on ennemminkin pohtia sitä mistä puhutaan kun puhutaan vähävaraisuudesta. Merja Kyllönen totesi hyvin omassa erittelyssää hallitusohjelmasta, että köyhän osa oli hallitukselle vieras, ja näinhän se on. Mistäpä he tietäisivät millaista se kädestä suuhun -arki todellisuudessa on. Jos poliitikkoa ei erikseen tämä asia kiinnosta, että hän lukisi köyhyystutkimusta, vierailisi leipäjonoissa tai työttömien yhdistysten tapahtumissa, niin hän on mediatiedon varassa. Leipäjonoihin tutustuessa hän saattaisi huomata, että siellä on kansaneläkkeellä eläviä vanhuksia, jotka ovat siellä saadakseen ruokaa. Hyvinvointisosiologian professori Juho Saaren mukaan, heidän määränsä tulee myös eläkeleikkausten myötä lisääntymään.

Mutta siis: mistä puhumme kun puhumme vähävaraisuudesta. Onhan olemassa kaksi eri käsitettä suhteellisen köyhyyden eli koetun köyhyyden ja hieman yksinkertaistaen vakavan vähävaraisuuden eli absoluuttisen köyhyyden käsite. Itse olen joskus sanonut hieman sarkastisesti, että jonkinlainen köyhyyden mittari on se, jos ihminen laihtuu vaikkei itse haluaisi. Elintasosairaudet ovat nykyään monesti kääntyneet elintapasairauksiksi, joten köyhät ovat kyllä kipeitä mutta eri syystä kuin 1930-luvulla. Voisi puhua myös elintasoterveydestä kun sairain espoolainen on terveempi kuin keskiverto kainuulainen.

Mitä pienituloisuus sitten tarkoittaa käytännössä? Pienituloisuus määriteltiin juuri henkilöksi, joka tienaa alle 1200 € ja heidän kaltaisiaan on Suomessa 690 000. Samassa artikkelissa käsiteltiin kuvaavasti miten oma tulotaso vaikeuttaa mieltämään missä todellisuudessa kulkee pienituloisuuden raja. Näin taisi käydä esimerkiksi Laura Rädylle. 230 000 suomalaista elää pelkän perusturvan varassa. Sillä ei pitkälle pötkitä ja monesti tilanteet ovat sellaisia, että kun kaikki energia menee pennin venyttämiseen ja välittömien tarpeiden hoitamiseen, energiaa oman elämäntilanteen kohentamiseen ei yksinkertaisesti jää.

Löysin mielenkiintoisen kelan tutkimusosaston selosteen, joka liittyy suhteellisen köyhyyden eli koetun köyhyyden käsitteisiin. Siinä käsitellään mitä tarkoitetaan kun puhutaan kohtuullisesta kuluttamisesta ja toisaalta välttämättömästä kuluttamisesta. Selosteessa oli suhteellista köyhyyttä hyvin kuvaava teksti: Köyhyyden olemusta luonnehtii aina vastentahtoisuus, ei preferenssit tai omaehtoinen valinta. Ihmisen säästäväinen tai puritaaninen elämäntapa ei tee hänestä köyhää, jos kyse ei ole pakon sanelemasta niukkuudesta. Tämä on syytä muistaa. Niukkuuden kokemus on myös yksilöllistä, mutta tässä selosteessa hahmotellaan myös mikä on välttämättömän kulutuksen määritelmä. Siinä laaditaan viitebudjetti, jossa määritellään mikä kulutus on välttämätöntä perustarpeiden tyydyttämiseen. Kuten edellä mainitsin, perusturvalla saa kyllä ruuan suuhun ja lämpimän kuivan paikan nukkua, mutta jos on ainoastaan sen varassa, ei kyllä pysty edistämään tilanteensa kohentumista, koska kaikki energia kuluu välttämättömyyksien turvaamiseen.

Olimme 2004 käymässä opiskelijaporukalla Prahassa Tsekin sosiaali- ja terveysministeriön vastineessa ja siellä heidän määritelmänsä toimeentulotuesta oli tuolloin "eksistenssi-minimi" eli millä summalla ihminen pysyy elossa, sillä summalla sai noin 1,5 omenaa päivässä. Empatiakyvyttömän mielestä se on aivan tarpeeksi. Suomen toimeentulotuki on onneksi mitoitettu hieman eri tavalla, mutta leikkaukset esimerkiksi iäkköiden asumistukeen vievät heidän elämäänsä kohti eloonjäämiskamppailua, se ei ole ihmisarvoista elämää. Kun vanhus lämmittää makkarakeittoa ottamalla hanasta mahdollisimman kuumaa vettä keiton joukkoon, säästääkseen sähköä, jotakin on pahasti pielessä ja on täysin turhaa puhua enää hyvinvointivaltiosta. Ja tarkoitan siis tilannetta, jossa vanhus ei ole vain neuroottisen pihi vaan aidosti vähävarainen.

Jostain piti leikata, mutta se mikä itseäni pöyristyttää, että samalla ei ollut pöydällä esimerkiksi varallisuusveron palauttamista, tai pääomaveron ja kiinteisöveron korottamista, jotka kyllä olisivat ottaneet sieltä mistä on varaa ottaa. Kokoomus kuitenkin vihaa varallisuusveroa, koska se vie ihmiseltä mahdollisuuden itse vaikuttaa siihen mitä pääomaa verotetaan, eli käytännössä se vie mahdollisuuden verosuunnitteluun ja perusteluksi lisäillään, että jokin prosentti ihmisistä lähtisi rahoinensa taas pakoon. Minä sanon, että jos ei osaa kuin laskea, saa lähteä. Nykyisessä tilanteessa voidaan vaan tsempata ja kannustaa yritysjohtajia leikkaamaan oma palkkansa ja osakkaita luopumaan osingoistaan vapaaehtoisesti. Heidän empatiakykynsä kun on kuitenkin tunnetusti vahvempi kuin työntekijäpuolella, niin he varmasti tähän moraalisesti kykenevät.

Ei liene yllätys, että ääneni meni eduskuntavaaleissa köyhyystutkija Maria Ohisalolle. Toivotan hänelle paljon energiaa tärkeään työhönsä ja intoa jatkaa poliitikkojen empatiakyvyn herättelyä, vaikka sitten tuottamalla sitä empiiristä välineellistä informaatiota päätöksen teon tueksi. Yleisen mielipiteen ja empatiakykyisen opposition täytyy sitten vain myydä se informaatio niille kuuroille korville. Ja toivon, että Maria on ehdokkaana vielä vastaisuudessakin.