Kaukana kotoa

Olin koko tammikuun reissaamassa, olimme Karbialla Dominikaanisessa Tasavallassa ja yhden viikon purjehtimassa eteläisellä Karibialla ABC-saarilla. En ole reissusta vielä mitään kirjoittanut vaan kokemukset ovat saaneet mossistua. Se oli itselleni ensimmäinen matka Euroopan ulkopuolelle ja toisaalta myös ensimmäinen selkeä reppureissu kun kuljimme saarella paikallisten joukossa Guagua-busseilla paikasta toiseen. Odotin ennalta melko kovaakin kulttuurishokkia, mutta ehkä valmistautuminen oli saanut aikaan hieman kovemman toleranssin sille mikä perillä odotti. Ensimmäisen 1,5 viikkoa meni jollain tavalla etsiessä omaa suhtautumista paikallisten sirkusmeininkiin. Uuvuttavinta oli paikallisten suhtauminen länsimaisiin turisteihin, heille näkesimme merkitsi lähinnä rahaa. Lupsakoimmat ja autenttisemmat hetket koimme luonnollisesti kun hakeuduimme tietoisesti mahdollisimman pieniin paikkoihin. Siellä kansa ei ollut vielä oppinut kynimään gringoja puhtaaksi.

Ensimmäisten viikkojen aikana huomasin itsestäni myös, että minulla kesti hetken aikaa ennen kuin osasin luopua ennakoimisen yrittämisestä. Vaikka tiedostin, että kolmannen maailman latinokulttuurissa vallitsevat hyvin erilaiset lainalaisuudet kuin koto-Suomessa, niin silti päädyin alitajuisesti yrittämään hallita tilanteita. Ehkä kolmannella viikolla aloin enemmän antaa tilanteiden kehittyä omalla painollaan pysytellen suhteellisen tarkkailevassa roolissa. Monesti tällaiset tilanteet tulivat esille esimerkiksi siirtymisissä paikoista toiseen, kun välillä unohdimme sopia kyydin hinnan etukäteen ja sitten lopulta tilanteessa tulikin esiin jokin yllätys. Vaikeinta itselleni oli selkeästi, kun se mitä sovittiin ei pitänyt paikkaansa.

Sopeutumista vaati tietysti myös paikan äänimaailma ja liikennekulttuuri. Liikuimme pienemmissä paikoissa paikallisten keskuudessa ja yöt menivät kuunnellessa kukkoja ja päivät kuunnellessa paikallisten järkyttävän kovaäänisia kaiuttimia. Dominikaanisen tasavallan uusin musiikki DEMBOW valloitti alaa ja tietyt kappaleet tulivat liiankin tutuiksi.

Dominikaanisessa Tasavallassa myös näkee, että pohjois-amerikkalainen kulttuuri on heidän monopoliaseman saanut vaikutuspiirinsä, mikä näkyy erityisesti kuluttamisessa. Elämässä menestyminen tarkoittaa vaurastumista. Vaikka asuttaisiin kuinka vaatimattomassa asumuksessa, niin vaatteisiin panostetaan mahdollisimman paljon ja seuraava hankinta on niin iso auto kuin rahoillaan saa. Löysimme pienemmistä paikoista vain hyvin harvoja rivitaloja. Enimmäkseen porukka asui joko puisissa hökkeleissä ja seuraava asumismuoto on korkealla muurilla ja rauta-aidalla suojattu kolmikerroksinen talo. Siltä väliltä asumuksia löytyy vähemmän.

Reissu oli kuitenkin aivan mahtava kokemus ja tässä vaiheessa kun reissua katsoo taaksepäin on vaikea uskoa, että siellä selvittiin niinkin sujuvasti.

Reissun aikana ostin Miamista kirjakaupasta Jack Kerouacin kirjan On the Road, joka oli ilmeispainos kirjan ensimäisestä käsikirjoitetusta versiosta, eli kirjassa ei ole lainkaan lukuja eikä edes kappalejakoa vaan teksti jatkuu putkeen koko kirjan 400 sivua. Tuntui mukavalta aloittaa kirjan lukeminen Amerikan puolella, kun tuon kirjan on vielä sanottu ilmentävän jotakin amerikan sielusta ja olevan ainakin amerikkalaisen kirjallisuuden klassikko. En kuitenkaan meinannut viihtyä kirjan parissa. Niille, jotka ovat kirjan lukeneet tietävät, että Kerouacin legendaarinen kertojatyyli on uuvuttavaa tykitystä kaverusten loputtomasta ajelehtimisesta halki mantereen. Kirja on ylistys juurettomuudelle ja emansipaatiolle. Kaikkein mieleenpainuvin lause koko kirjasta oli kuitenkin Kerouacin toteamus sekoilun lomassa:
I believed in a good home, in sane and sound living, in good food, good times, work faith and hope. I have always believed in these things. It was with some amazement that I realized I was one of the few people in the world who really beleived in these things without going around making a dull middleclass philosophy out of it.

Toisaalta tuo toteamus myös hieman kirpaisi, koska mitä muuta tämä minunkin blogini on kuin tylsää keskiluokkaista elämänfilosofiaa.

Kirja oli kaikessa emansipatorisessa huurussaan kuitenkin täynnä energiaa. Vaikka lukijan voi olla vaikea allekirjoittaa tuota sekoilevaa elämäntyyliä, joka näyttää halveksivan kaikkea pysyvyyttä ja elämän ennakoitavuutta, niin kirja jättää tunteen että se on ennen kaikkea ajankuva, mutta minulle sen keskeinen sanoma oli elämän ainutkertaisuus. Se on myös kysymys siitä haluaako ihminen ruokkia sisäistä levottomuuttaan ja tarvettaan irtautua rakenteista vai turruttaako tuon levottomuuden. Kirjan kantava ajatus Jack Kerouacin ja Neal Cassadyn ystävyydestä on valtava kasa ainutkertaisia muistoja, jotka kertoja jakaa päiväkirjana lukijan kanssa. Ystävyys on yhtä kuin yhteiset kokemukset ja muistot. Ne nyt vain sattuvat olemaan kahden nuoren miehen sekoilumuistoja heidän matkoiltaan.

Matkustaminen avartaa. Eräs sosiologi kouluttaja sanoi yhdessä tilaisuudessa, että ihmisen on mahdollista hankkia perspektiiviä kahdella tavalla, joko matkustamalla jonnekin mikä asettaa hänen oman elämänpiirinsä itsestäänselvyydet tapetille tai lukemalla kirjaa. Matkustaminen avartaa. Tapasimme tammikuussa lukuisia kiinnostavia hahmoja ja saimme paljon yhteisiä ainutkertaisia muistoja. Niitä hetkiä ei ole mahdollista saada enää koskaan takaisin, mutta onhan meillä ne muistot. Perspektiiviä on hyvä aina välillä ennastuttaa, mutta muistot säilyvät kirkkaina, koska ainutkertaiset toisten ihmisten kanssa jaetut hetket ovat arvokkaampia kuin mikään mitä ihminen voi koskaan omistaa.

Reissun aikana myös aloin listata itselleni merkityksellisiä elokuvia, jotka kuvaavat reissaamista:

Moottoripyöräpäiväkirja
Into the Wild
Myrskyn Todistajat (White Squall)
Sideways
The Darjeeling Limited
Little Miss Sunshine
Thelma € Louise
A Perfect World - Täydellinen maailma

Hämmästyin kun googletin noita matkustuselokuvia ja suuri osa tuosta listastani löytyi kaikkein äänestetyimmiltä listoilta. Tätä se populaarikulttuuri tekee. Ehkä ihmisten viehätys matkaelokuviin johtuu juuri siitä, että matka on vähän kuin elämä, sen jälkeen ei ole koskaan entisensä. Tämä ajatus oli myös Jack Kerouacin kirjoittamisen taustalla.