Hallinnan mahdottomuus

Jos voisit tietää milloin kuolet, haluaisitko tietää? Tämä kysymys on sellainen takuuvarma pitkän keskustelun avaaja. Toinen vastaa kyllä, toinen ei.

En osaa sanoa mitä itse vastata. Sinänsähän tiedän jo että joka tapauksessa elämä kerran päättyy, mutta perusihmisenä etäännytän sen ajatuksen mahdollisimman tehokkaasti, teen sen tiedostamattani. Se tieto meille jokaiselle on kuitenkin jo annettu. Eläisin varmasti elämääni eri tavalla jos tietäisin, että elämä päättyy huomenna tai ensi viikolla, mutta toivon, että ero ei olisi kovin suuri. Toivon, että elän jo nyt kuin viimeistä päivää. No sehän ei kyllä pidä paikkaansa.

Mitä tieto elämän rajallisuudesta tuo? Miksi ihmisen asenne omaa elämäänsä ja läheisiä ihmisä kohtaan muuttuu jos hän kuulee kuolevansa pian? Se tuo muistutuksen elämän päättymisen lopullisuudesta. Aikaa ei voi koskaan kääntää taaksepäin ja siksi kerran koettu on ikuisesti takanapäin. Hetkeä ei saa takaisin eikä elettyä elämättömäksi. En tiedä kirjoitetaanko tuo viimeinen sana noin. Suomen kieltä on vaikea taivuttaa kun yrittää kuvailla elämää, jota ei ole vielä eletty.

Lopullisuus tekee jokaisesta hetkestä ainutkertaista, halusi ihminen olla siitä tietoinen tai ei. Kukaanhan ei pakota siihen sopeutumaan ja moni ihminen haluaa koko asian unohtaa, ilmeisesti se on helpompaa. Mikäli asiaa ei kuitenkaan kohtaa, pakenee yhtä elämän perustotuutta. Paeta voi, mutta piiloon sitä ei pääse. Ihminen kohtaa sen ennemmin tai myöhemmin, jokainen ihminen. Nykyihminen myös siirtää oman hallinnan mahdottomuutensa kohtaamista osin tietoisesti, osin tiedostamattaan. Länsimaisen elämän turvallisuus tai vaikkapa eliniänodote ovat yksiä selittäviä tekijöitä ihmisten illuusiossa koskemattomuudestaan. Se antaa meille mahdollisuuden unohtaa. Kuka nyt kuolemaa haluaisi alvariinsa ajatella? Se on niin synkkää ja surullista.

Miksi se pitäisi kohdata? Mitä se auttaisi? Jokainen kuolee joka tapauksessa. Miksei keskittyisi hetkeen ja eläisi kuin huomista ei olisi? Paradoksaalisesti tuo viimeinenhän on juuri sitä mistä rajallisuuden kohtaamisessa on kyse. Huomista ei ehkä tule. Mutta jos ihminen ei pidä sitä ajatusta toimintansa taustalla, hän ei myöskään muista omaa hallinnan mahdottomuuttaan. Hallinnan mahdottomuuden kohtaaminen korostaa ainutkertaisuutta, joka toimii kuin tunteiden ja kokemusten vahvistimena. Emotion amplifier. Samalla tavalla tai vastakkaisesti elämän rajallisuuden unohtaminen latistaa kokemusta. Mikään ei oikein tunnu miltään kun ei hoksaa, että jokainen kokemus on lahja, joka voidaan myös ottaa pois.

No elämähän pitää huolen, että ihmistä muistutetaan. Ennen pitkää jotakin tapahtuu: läheisiä kiskaistaan pois, vierestä viedään, oma kroppaa alkaa reistata eivätkä itsestäänselvyydet enää olekaan niin kirkkaita. Sitäkin koitetaan paeta, mutta vääjäämätöntä on turha yrittää karistaa. Se on kuin viileä vesi, jonka syliin kannattaa sopeutua ja yrittää potkia itseään lämpimäksi tuntien samalla veden ihollaan. Jos lopullisuuden kanssa haluaa elää silmikkäin, se vie äärettömään kiitollisuuteen. Ainutkertaisuuden läsnäolo tarkoittaa iloa ja kiitollisuutta jokaisesta vietetystä hetkestä ja kokemuksesta. Osaako ihminen olla kiitollinen kokemuksestaan? Onko ihmisen mahdollista säilyttää se ajatus toimintansa taustalla? Yleensä vanhat ihmiset ovat tässä meitä nuoria pidemmällä, koska heidän elämässään rajallisuus on eittämättä läsnä. Tosiasioita ei voi paeta.

Parhaassa tapauksessa ihminen elää elämänsä tavoitellen asioita, joita hän ei kestäisi menettää. Meidän kuuluu tulla tutuiksi sen avuttomuuden tunteen kanssa, joka tulee tietoisuudesta, että saattaa menettää sellaista, jota ilman ei halua elää. Se kertoo meille, että elämä on elämisen arvoista. "Valitsen näin, tietäen menettämisen mahdollisuuden." Silloin myös tunnistaa ja tunnustaa oman hallinnan mahdottomuutensa, hyväksyy sen ja elää elämäänsä kiitollisena lahjasta. Kiitollisuuden harjoittaminen on tietoista toimintaa ja tuo ihmisen elämään rauhaa. Se vähentää meidän sätkimistämme ja perusteettomia pyrintöjä. Kiitollisuus tuo suhteellisuudentajua: sen valossa on helpompaa arvioida mitkä projekteista ovat tavoittelemisen ja oman energian arvoisia.

Siispä toivotan meille kaikille oikein paljon kiitollisuutta jokaisesta koetusta hetkestä.