Kaapo saa raivarin

Eräänä aamuna Kaapo oli lähdössä leikkipuistoon isänsä kanssa. Kaapo oli nukkunut huonosti eikä puuro meinannut maistua.
- Kaapo, jos meinaat lähteä puistoon, täytyy syödä reippaasti, Kaapon äiti evästi.
- Puuro on pahaa, sinä äiti olet laittanut pahaa puuroa.
- Kaapo, sama tilanne joka aamu, puurosta ei neuvotella.
Kaapoa harmitti, hänestä oli epäreilua, että aikuiset saivat päättää mitä syödään. Äiti kaapi viimeiset rippeet Kaapon kulhosta ja työnsi lusikan Kaapon suuhun.
- Sitten pissalle ja hammaspesulle niin voitte lähteä isän kanssa puistoon.
Kaapo osasi jo itse käydä pöntöllä, mutta housujen takaisin pukemisessa kesti vielä jonkin verran aikaa.
- Kaaaapooo, mikä maksaa, isä huusi eteisessä. Isällä oli jo kengät jalassa ja hän etsi takkiaan.
- Kaapo, jos haluat puistoon, meidän pitää mennä nyt! isä sanoi tiukasti.
- No joo joo! Kaapo puuskahti ja puuskutti housujen vyötäröä ylös. Kaapoa harmitti kun kokoajan hoputettiin ja aina oli muka kiire jonnekin. Loputtomalta tuntuvan ajan jälkeen Kaapo sai päällysvaatteet päälleen ja he pääsivät lähtemään.

Isä käveli reippaasti edellä ja teki jotain puhelimellaan. Kaapo käveli isän jäljessä ja tökki löytämällään kepillä vastaantulevia käpyjä. He saapuivat leikkipuistoon ja isä jäi nojaamaan telineeseen syventyen edelleen puhelimeensa. Puistossa oli vanhempia kouluikäisiä lapsia leikkimässä, ehkä tokaluokkalaisia. Kaapo meni reippaasti heidän luokseen.
- Hei, mitä te teette? hän kysyi lähimmältä pojalta. Poika katsoi Kaapoa, mutta ei sanonut mitään.
- Tuu, mennään. sanoi pojan vieressä ollut tyttö ja he lähtivät kauemmas kahden kaverinsa luo. Kaapo ei ymmärtänyt miksi lapset eivät puhuneet hänelle. Kaikki neljä menivät karuselliin ja Kaapo seisoi katsomassa miten he ottivat vauhtia. Kauempana Kaapon isä teki edelleen jotain tärkeää puhelimellaan.
- Saanko mäkin tulla mukaan, Kaapo kysyi lapsilta. Yksi pojista juoksi karusellin ympäri antaen porukalle vauhtia.
- Lisää, huusi toinen porukan tytöistä. 
- Et sä saa tulla tänne. Tää on meidän karuselli, toinen tytöistä huusi Kaapolle. Kaaposta tuntui pahalta ja epäreilulta, kun lapset eivät ottaneet häntä mukaan. Hän lähti juoksemaan vauhtia antavan pojan vierellä ja yritti saada otetta karusellin kaiteesta. Poika kuitenkin juoksi paljon nopeammin kuin Kaapo ja tuli tönäisseeksi Kaapoa vauhtia ottaessaan. Kaapo kaatui ja ranteeseen sattui. Hän alkoi itkeä ja käteen tarttui kourallinen hiekkaa ja kiviä. Kaapo kääntyi huutaen kohti karusellissa nauravia lapsia, Kaapon isä nosti katseensa kännykästä ja näki Kaapon heittävän sepelin lasten päälle.
- Kaapo! hän huusi juostessaan kohti karuselliä. Isä kaappasi Kaapon kainaloonsa. Kaapo huusi ja potki ilmaa, käytti kaikkea voimaansa vääntelehtien irti isän otteesta. Lapsijoukko oli jo juossut kauemmas kiipeilytelineeseen.
- Kaapo rauhoitu! isä melkein huusi ja painoi poikaa voimalla itseään vasten mutta siitä Kaapo vain raivostui lisää. Isän ote lipesi ja Kaapo pääsi tiputtautumaan hiekalle. Hän juoksi nyyhkyttäen kauemmas isästä. Kaaposta tuntui epäreilulta kun isä syytti häntä vaikka toiset olivat olleet ilkeitä.

- Kaapo, miksi sä heität toisten päälle kiviä? Kyllä sä tiedät ettei niin saa tehdä.
Kaapon isä huomasi puuskuttavansa ja turhautuvansa siihen, että joka kerta puistossa tapahtui jotain ihme draamaa eikä poika keskity leikkimään rauhassa. Hän ajatteli juosta Kaapon uudestaan kiinni pistääkseen pojan selittämään mitä tämä oikein meinasi mutta sai kuitenkin toisen ajatuksen.

- Kaapo, hän sanoi mahdollisimman sovittelevasti yrittäen rauhoittua. Kaapo ei tullut isän luo, mutta isä kyykistyi muutaman metrin päähän pojasta.
- Sua harmittaa nyt tosi paljon. Sovitaan, että just nyt saat päästää kaiken pihalle. Nyt voit huutaa ja räyhätä niin paljon kuin keuhkoista lähtee, isä on tässä vieressä. On vaan kaksi sääntöä, ei saa satuttaa ketään eikä saa rikkoa paikkoja. Kaapo tuijotti isää vavisten välillä nyyhkytyksistä. Hän kuuli mitä isä sanoi ja yritti raivota, mutta ei löytänyt samaa oloa kuin äsken lasten ollessa karusellissa. Isä katsoi Kaapoa.
- Vai haluatko tulla syliin? isä lisäsi kun huomasi Kaapon askaroivan mahdollisuuksia. Kaapo tuli nojaamaan isän kyykyssä olevaan polveen.
- Kaikki on ihan hyvin. isä sanoi ja halasi nyyhkyttävää Kaapoa.
- Mitä siinä oikein tapahtui?
Kaapo oli hiljaa mutta laittoi kädet isän kaulan ympäri. Hän tunsi vatsan pohjassa hengästyttävää painetta kaikesta raivoamisesta ja itkemisestä, eikä saanut nyyhkytyksiä loppumaan.

Isä nousi Kaapo sylissään ja lähti kävelemään kohti leikkipuiston takana olevaa pyörätietä.
- Ehkä äiti on jo saanut ruuan valmiiksi ja Roosa varmaan odottaa meitä jo kotona, hän jutteli kävellessään. Kohta Kaapo halusi pois isän sylistä kävelemään itse. Hän otti kuitenkin isän kahdesta sormesta kiinni.
- Mennään kotiin, Kaapo sanoi. Nyyhkytykset jatkuivat vielä.